Supplier Engagement in Ensuring Commitment to Corporate Sustainability Standards

Abstract

Companies face uncertainty in ensuring supplier commitment to corporate sustainability standards (CSS), as non-compliance poses reputational and customer confidence risks. However, simply imposing CSS often leads to ceremonial compliance rather than tangible sustainability performance improvements. Therefore, robust mechanisms for identifying, assessing, incentivizing, and governing supplier sustainability are essential. Deeper supplier collaboration and engagement are increasingly viewed as crucial for achieving sustainability goals, yet studies on effective supplier sustainability engagement remain scarce. Moreover, very limited research examines buyer-supplier relationships influencing CSS diffusion and particularly the dynamics of buyer-supplier relationship in supplier engagement in CSS.

This study addresses this research gap by examining how companies can effectively engage suppliers to ensure commitment to CSS and how the engagement strategies are shaped by the dynamics of buyer-supplier relationships. The Relational View Theory serves as the theoretical background. The study is driven by two research questions: (1) How can suppliers be engaged to ensure their commitment to corporate sustainability standards? (2) How does the dynamic of buyer-supplier relationship influence supplier sustainability engagement? To explore these questions, a qualitative multiple-case design was employed, involving six Finnish manufacturing companies. Data were collected through semi-structured interviews and analyzed using thematic analysis.

The findings suggest that most companies rely on basic and transactional approaches, such as code of conducts, certifications, contract clauses, audits, and supplier self-assessments. However, these approaches offer limited effectiveness in ensuring supplier commitment to CSS. While collaborative methods, such as training, incentives, and shared initiatives, are more effective, they are mostly adopted by larger companies. Analyzed through the lens of the Relational View Theory, the research highlight that relationship-specific sustainability investments, reciprocal sustainability knowledge exchange, merging resources and capabilities in joint sustainability initiatives, and strong governance of supplier sustainability significantly enhance supplier commitment to CSS. These findings offer manufacturing companies valuable insights on the strategic value of supplier engagement and support CSS commitment within supply chains.

The study also identifies barriers to sustainability engagement. Buyer dependence on critical suppliers, particularly among smaller buying companies, weakens leverage and limit the ability to engage dominant suppliers. Furthermore, contract manufacturing complicates engagement, as these companies often lack direct control over customer-selected suppliers. Importantly, the research underscores the role of personal relationships in the buyer-supplier interface, suggesting that trust and interpersonal dynamics can, in some cases, outweigh formal power asymmetries in driving supplier sustainability commitment. While this research advances understanding of supplier sustainability engagement and the influence of buyer-supplier relationship dynamics, further studies should explore the supplier’s perspective and examine how organizational constraints shape buying companies’ capacity to promote supplier sustainability.

Yritykset kohtaavat epävarmuutta siitä, miten varmistaa toimittajien sitoutumisen vastuullisuusstandardeihin, sillä niiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa yritykselle maine- ja luottamusriskejä. Pelkkä standardien asettaminen johtaa kuitenkin usein pikemminkin näennäiseen vaatimustenmukaisuuteen kuin konkreettisiin parannuksiin. Sen vuoksi on olennaisen tärkeää luoda vankat mekanismit toimittajien vastuullisuuden tunnistamiseksi, arvioimiseksi, kannustamiseksi ja ohjaamiseksi. Syvempää yhteistyötä ja toimittajien sitouttamista pidetään yhä ratkaisevampana vastuullisuustavoitteiden saavuttamiselle, mutta tutkimuksia toimittajien tehokkaasta sitouttamisesta vastuullisuuteen on edelleen vähän. Lisäksi vastuullisuusstandardien leviämiseen vaikuttavia ostaja-toimittajasuhteita on tutkittu hyvin vähän erityisesti siitä, miten ostaja-toimittajasuhteiden dynamiikka vaikuttaa toimittajien sitoutumiseen vastuullisuusstandardeihin.

Tutkimus pyrkii täyttämään tämän tutkimusaukon tarkastelemalla, miten yritykset voivat tehokkaasti sitouttaa toimittajiaan vastuullisuusstandardeihin ja miten ostaja-toimittajasuhteiden dynamiikat vaikuttavat sitouttamisstrategioihin. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii relationaalisen näkökulman teoria. Tutkimuksen taustalla on kaksi tutkimuskysymystä: (1) Miten toimittajia voidaan sitouttaa yritysten vastuullisuusstandardeihin? (2) Miten ostaja-toimittajasuhteen dynamiikka vaikuttaa toimittajien vastuullisuussitouttamiseen? Näiden kysymysten tutkimiseksi käytettiin kvalitatiivista monitapaustutkimusta, johon osallistui kuusi suomalaista teollisuusyritystä. Tiedot kerättiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla ja analysoitiin temaattisen analyysin avulla.

Tulokset osoittavat, että useimmat yritykset luottavat perus- ja transaktionaalisiin menetelmiin, kuten eettisiin ohjeistoihin, sertifikaatteihin, sopimuslausekkeisiin, auditointeihin ja toimittajien itsearviointeihin. Näillä menetelmillä voidaan kuitenkin vain rajoitetusti varmistaa toimittajien sitoutumista vastuullisuusstandardeihin. Yhteistyöhön perustuvat menetelmät, kuten koulutus, kannustimet ja yhteiset aloitteet, ovat tehokkaampia, mutta niitä käyttävät lähinnä suuret yritykset. Tutkimuksessa korostetaan relationaalisen näkökulman teorian avulla, että suhdekohtaiset vastuullisuusinvestoinnit, vastavuoroinen vastuullisuustiedon vaihto, resurssien ja kyvykkyyksien yhdistäminen yhteisissä vastuullisuusaloitteissa ja toimittajien vastuullisuuden hallinnointi lisäävät merkittävästi toimittajien sitoutumista vastuullisuuteen. Nämä tulokset tarjoavat teollisuusyrityksille arvokasta tietoa toimittajien sitouttamisen strategisesta arvosta ja tukevat vastuullisuuteen sitoutumista toimitusketjuissa.

Tutkimuksessa tunnistetaan myös vastuullisuussitouttamisen esteitä. Ostajien riippuvuus kriittisistä toimittajista, erityisesti pienemmillä yrityksillä, heikentää vaikutusvaltaa ja rajoittaa kykyä sitouttaa määräävässä asemassa olevia toimittajia. Myös sopimusvalmistus vaikeuttaa sitouttamista, koska näillä yrityksillä ei usein ole suoraa määräysvaltaa asiakkaan valitsemiin toimittajiin. Lisäksi tutkimuksessa korostetaan henkilökohtaisten suhteiden merkitystä ostaja-toimittaja-vuorovaikutuksessa, mikä viittaa siihen, että luottamus ja ihmissuhdedynamiikka voivat joissakin tapauksissa vastuullisuussitouttamisessa olla tärkeämpiä kuin epäsymmetria suhteen valta-asetelmassa. Vaikka tämä tutkimus edistää ymmärrystä toimittajien sitouttamisesta ja ostaja-toimittaja-suhteiden dynamiikan vaikutuksesta, jatkotutkimuksissa olisi tutkittava toimittajan näkökulmaa, sekä organisaation rajoitteita toimittajien vastuullisuuden edistämisessä.