Tavaran virhe kuluttajansuojalaissa : Tavarankauppadirektiivin mukaiset muutokset virheellisyyden arviointiin
Peräaho, Niilo (2025-05-11)
Tavaran virhe kuluttajansuojalaissa : Tavarankauppadirektiivin mukaiset muutokset virheellisyyden arviointiin
(11.05.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025051342261
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025051342261
Tiivistelmä
Kuluttajansuojalaki muuttui merkittävästi, kun Euroopan parlamentin ja neuvoston tavarankauppa- ja digisopimusdirektiivit implementoitiin osaksi kansallista lainsäädäntöä. ON-työssä perehdytään siihen, miten kuluttajansuojalain mukainen tavaran virheellisyyden arviointi muuttui tavarankauppadirektiivin myötä. Jotta muutoksia pystyy havainnollistamaan, työssä paneudutaan myös siihen, miten aiemmassa kuluttajansuojalaissa ja kauppalaissa tavaran virheellisyyttä on arvioitu.
Käytetty tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen. Lainopin keinoin pyritään saamaan selville, mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö. Työssä nojataan vahvasti perinteiseen oikeuslähdeoppiin, jossa etusijalla on lainsäädäntö. Lainsäädännön sisältöä pyritään täsmentämään oikeuskirjallisuuden, lainvalmisteluaineiston ja oikeustapausten avulla.
Työssä päädytään siihen tulokseen, että tavaran virheen arvioinnissa lähdetään aiempaan tapaan edelleenkin sopimuksenmukaisuuden tarkastelusta. Lakiin kirjatut yleiset vaatimukset ovat kuitenkin tehneet aiemmin dispositiivisesta abstraktista virheellisyyden arviointitavasta pakottavaa oikeutta. Sopimuksenmukaisuuden arvioimiskriteerejä on avattu laissa aiempaa seikkaperäisemmin, kuluttajansuoja on vahvistunut ja kuluttajaoikeus eurooppalaistunut.
Käytetty tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen. Lainopin keinoin pyritään saamaan selville, mikä on voimassa olevan oikeuden sisältö. Työssä nojataan vahvasti perinteiseen oikeuslähdeoppiin, jossa etusijalla on lainsäädäntö. Lainsäädännön sisältöä pyritään täsmentämään oikeuskirjallisuuden, lainvalmisteluaineiston ja oikeustapausten avulla.
Työssä päädytään siihen tulokseen, että tavaran virheen arvioinnissa lähdetään aiempaan tapaan edelleenkin sopimuksenmukaisuuden tarkastelusta. Lakiin kirjatut yleiset vaatimukset ovat kuitenkin tehneet aiemmin dispositiivisesta abstraktista virheellisyyden arviointitavasta pakottavaa oikeutta. Sopimuksenmukaisuuden arvioimiskriteerejä on avattu laissa aiempaa seikkaperäisemmin, kuluttajansuoja on vahvistunut ja kuluttajaoikeus eurooppalaistunut.