Sosiaalityöntekijöiden päätöksenteon edellytykset ja niihin yhteydessä olevat tekijät lastensuojelun avohuollossa

Abstract

Päätöksenteko ja siihen kytkeytyvä ammatillinen arviointi ovat lastensuojelussa sosiaalityöntekijän tehtävän keskeisintä ydintä. Päätöksiä tehdessään sosiaalityöntekijät käyttävät merkittävää julkista valtaa ja tyypillisesti päätökset kohdistuvat erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin, nuoriin ja perheisiin. Työn vaikuttavuuden, asiakkaiden oikeuksien ja lastensuojelun legitimiteetin kannalta on tärkeää, että sosiaalityöntekijät pystyvät tekemään päätöksiä laadukkaasti, ammatilliseen asiantuntemukseensa nojaten. Aiemmasta tutkimuksesta kuitenkin tiedetään, ettei näin aina ole: esimerkiksi resurssien riittämättömyys, palvelujärjestelmän puutteet ja organisaation ongelmalliset toimintakäytännöt voivat heikentää sosiaalityöntekijöiden päätöksenteon edellytyksiä. Suomalaisessa lastensuojelun avohuollon kontekstissa aihetta on tutkittu vasta vähän.

Artikkelimuotoinen pro gradu -tutkielmani vastaa tähän tiedontarpeeseen tarkastelemalla sosiaalityöntekijöiden päätöksenteon edellytyksiä ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä lastensuojelun avohuollossa. Tutkimuskysymyksen ovat: (1) Millaisiksi sosiaalityöntekijät arvioivat päätöksenteon edellytykset lastensuojelun avohuollossa? (2) Miten erilaiset sosiaalityöntekijään, organisaatioon ja yhteiskunnalliseen kontekstiin liittyvät tekijät ovat yhteydessä sosiaalityöntekijöiden arvioihin päätöksenteon edellytyksistä? Käytän tutkielman teoreettisena kehyksenä erityisesti lastensuojelun päätöksenteon tarkasteluun kehitettyä ekologis-systeemistä viitekehystä (decision-making ecology) (Baumann ym. 2011).

Tutkielmani on määrällinen tutkimus, jonka aineistona käytän lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiltä VALITSIJA-tutkimushankkeessa kerättyä määrällistä kyselyaineistoa (N=221). Mittaan sosiaalityöntekijöiden päätöksenteon edellytyksiä kolmella aineistosta valitulla vastemuuttujalla ja selittäviä tekijöitä neljällätoista aineistoon sisältyvällä päätöksentekijään ja päätöksenteon kontekstiin liittyvällä selittävällä muuttujalla. Analyysimenetelminä käytän suoria jakaumia ja binääristä logistista regressioanalyysiä.

Tulosten mukaan lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöistä yli neljä viidesosaa arvioi pystyvänsä tekemään päätöksiä lapsen edun mukaisesti lähes aina tai aina. Lähes yhtä suuri osuus arvioi myös voivansa käyttää päätöksenteossaan ammattiin kuuluvaa harkintavaltaa. Lapsen kannalta oikea-aikaiseen päätöksentekoon arvioi pystyvänsä alle puolet vastaajista. Regressioanalyysin tulosten mukaan myönteisiin kokemuksiin päätöksenteon edellytyksistä olivat yhteydessä palveluiden ja tukitoimien arvioiminen laadukkaiksi ja riittäviksi, työyhteisöltä ja lähiesihenkilöltä saatu päätöksenteon tuki, työpaikan kirjallisten ohjeiden, kriteerien ja menettelytapojen hyödyntäminen päätöksenteossa sekä työntekijän korkeampi ikä (50 vuotta tai enemmän). Useasti työpaikkaa lyhyen ajan sisällä vaihtaneet kokivat muita useammin, etteivät pysty lapsen edun mukaiseen päätöksentekoon. Ikäluokkaan 40–49 vuotta kuuluvat sekä vastaajat, joiden asiakkailta oli evätty palveluita kustannusten perusteella, kokivat muita harvemmin pystyvänsä käyttämään päätöksenteossaan ammatillista harkintavaltaa.

Tulokset vahvistavat aiemman tutkimuksen havaintoja käytettävissä olevien resurssien, työyhteisön ja lähiesihenkilön tuen sekä organisaation käytäntöjen ja rakenteiden merkityksestä sosiaalityöntekijöiden päätöksenteolle. Laadukas päätöksenteko ja päätöksenteon kehittäminen edellyttävät riittäviä resursseja ja toimivaa palvelujärjestelmää sekä rakenteita ja käytäntöjä, jotka tukevat työntekijöiden pysyvyyttä, kriittistä ajattelua ja ammatillista autonomiaa.