Välittömyysperiaate kriisiajan hovioikeusmenettelyssä: etäosallistumisen oikeudelliset kysymykset
Pihkanen, Milja-Emilia (2025-04-30)
Välittömyysperiaate kriisiajan hovioikeusmenettelyssä: etäosallistumisen oikeudelliset kysymykset
(30.04.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025051947585
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025051947585
Tiivistelmä
Tutkielmani tarkastelee hovioikeusmenettelyssä koronapandemian aikana toteutuneita etäoikeudenkäyntejä, joissa monijäsenisen tuomioistuimen kokoonpanon jäsen on osallistunut pääkäsittelyyn etäyhteyden välityksellä. Keväällä 2020 koronapandemia pakotti tuomioistuimet sopeutumaan poikkeuksellisiin olosuhteisiin, mikä johti menettelytapojen muutoksiin erityisesti hovioikeuksissa. Tutkielmassa keskityn tilanteisiin, joissa tuomioistuimen jäsen on osallistunut käsittelyyn muualta kuin itse tuomioistuimesta.
Hovioikeusmenettely on kehittynyt vuosien varrella, ja viimeisimmän voimaan tulleen lainsäädäntömuutoksen, HE 63/2024 vp, myötä on mahdollistettu tuomioistuimen jäsenen osallistuminen suulliseen käsittelyyn etäyhteydellä puheenjohtajan harkinnan perusteella. Vaikka asianosaisilla on ollut aiemmin mahdollisuus osallistua etänä, tuomioistuimen jäsenten osalta sääntely on tuoretta ja tutkielmani kannalta hyvinkin relevanttia.
Tutkielmassani selvitän, onko oikeudenkäynnin perusperiaatteisiin kuuluva välittömyysperiaate vaarantunut hovioikeuksien poikkeusoloissa hyödyntämissä etämenettelyissä. Tarkastelen myös välittömyyden ja oikeuden resilienssin välistä suhdetta, joka toimii teoreettisena viitekehyksenäni ja ohjaa analyysiäni läpi tutkielmani. Lopuksi käsittelen ennen HE 63/2024 vp -esitystä vallinnutta sääntelyaukkoa tuomioistuimen jäsenten etäosallistumisessa sekä sitä, miten koronapandemia on nostanut esiin sääntelyn tarpeen.
Tutkimusmenetelmänä hyödynnän lainopillista eli oikeusdogmaattista metodia, jonka avulla tulkitsen ja systematisoin voimassa olevaa oikeutta. Tarkastelun keskiössä ovat korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 2021:91 ja KKO 2021:92, joiden pohjalta arvioin välittömyysperiaatteen toteutumista hovioikeuden etämenettelyissä poikkeusolojen aikana. Lisäksi analysoin, miten nämä ratkaisut heijastavat suhtautumista oikeuden resilienssiin ja sen merkitystä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä.
Tutkielmassani esitän, että välittömyys on toisessa tapauksessa toteutunut ja toisessa vaarantunut. Tämä johtopäätös perustuu korkeimman oikeuden ratkaisuihin, asiantuntijalausuntoihin sekä oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Hovioikeudet ovat kriisiaikana huolehtineet oikeuden saatavuudesta sekä yksilön oikeusturvasta ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta asianmukaisesti. Lopuksi totean, että lainsäädännöllisesti selkeä sääntelykehys, kuten HE 63/2024 vp:ssä on esitetty, on välttämätön. Sen sijaan sääntelyaukon täyttäminen prosessioikeudellisten normien joustavalla ja teknologianeutraalilla tulkinnalla ei ole yksilön oikeusturvan näkökulmasta kestävä ratkaisu.
Hovioikeusmenettely on kehittynyt vuosien varrella, ja viimeisimmän voimaan tulleen lainsäädäntömuutoksen, HE 63/2024 vp, myötä on mahdollistettu tuomioistuimen jäsenen osallistuminen suulliseen käsittelyyn etäyhteydellä puheenjohtajan harkinnan perusteella. Vaikka asianosaisilla on ollut aiemmin mahdollisuus osallistua etänä, tuomioistuimen jäsenten osalta sääntely on tuoretta ja tutkielmani kannalta hyvinkin relevanttia.
Tutkielmassani selvitän, onko oikeudenkäynnin perusperiaatteisiin kuuluva välittömyysperiaate vaarantunut hovioikeuksien poikkeusoloissa hyödyntämissä etämenettelyissä. Tarkastelen myös välittömyyden ja oikeuden resilienssin välistä suhdetta, joka toimii teoreettisena viitekehyksenäni ja ohjaa analyysiäni läpi tutkielmani. Lopuksi käsittelen ennen HE 63/2024 vp -esitystä vallinnutta sääntelyaukkoa tuomioistuimen jäsenten etäosallistumisessa sekä sitä, miten koronapandemia on nostanut esiin sääntelyn tarpeen.
Tutkimusmenetelmänä hyödynnän lainopillista eli oikeusdogmaattista metodia, jonka avulla tulkitsen ja systematisoin voimassa olevaa oikeutta. Tarkastelun keskiössä ovat korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 2021:91 ja KKO 2021:92, joiden pohjalta arvioin välittömyysperiaatteen toteutumista hovioikeuden etämenettelyissä poikkeusolojen aikana. Lisäksi analysoin, miten nämä ratkaisut heijastavat suhtautumista oikeuden resilienssiin ja sen merkitystä suomalaisessa oikeusjärjestelmässä.
Tutkielmassani esitän, että välittömyys on toisessa tapauksessa toteutunut ja toisessa vaarantunut. Tämä johtopäätös perustuu korkeimman oikeuden ratkaisuihin, asiantuntijalausuntoihin sekä oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Hovioikeudet ovat kriisiaikana huolehtineet oikeuden saatavuudesta sekä yksilön oikeusturvasta ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta asianmukaisesti. Lopuksi totean, että lainsäädännöllisesti selkeä sääntelykehys, kuten HE 63/2024 vp:ssä on esitetty, on välttämätön. Sen sijaan sääntelyaukon täyttäminen prosessioikeudellisten normien joustavalla ja teknologianeutraalilla tulkinnalla ei ole yksilön oikeusturvan näkökulmasta kestävä ratkaisu.