Risk of mental disorders among social workers: comparative study between professions in nordic countries

Abstract

Social work is a highly demanding human service profession, which has also been identified in studies for decades. For example, multiple studies have reported a high risk of burnout and turnover in social work. Also, studies have identified that human service professionals, and health and social care professionals in particular have a higher risk of common mental disorders (CMD) than employees in other professions. Despite this, there are few register-based studies on the risk of in social work, and it is therefore not clear whether social workers are at increased risk compared to other professions. Furthermore, it is not clear which work-related factors may increase the risk of mental disorders.

This study aimed at analysing the risk of common mental disorders (CMD) among social workers compared with other human service and non-human service professionals. Additionally, the aim was to investigate whether job stress mediates the excess risk of CMD among social workers. In Study I, social workers were compared with preschool teachers, special education teachers and psychologists for the risk of sickness absence or disability pension (work disability) due to CMD in Finland and Sweden. Also the probability of returning to work (RTW) after work disability was investigated in these comparisons. In Study II, the probability of both incident and long-term antidepressant treatment among social workers was analysed by comparing the probability of antidepressant treatment among social workers with probability among employees in health and social care, education and non-human service professions in Finland, Sweden and Denmark. Analyses were done separately in each cohort, and in addition a meta-analysis was performed with all cohorts included. Study III combined register data on work disability with questionnaire data collected as part of the Finnish Public Sector Study, the largest follow-up study of public sector employees in Finland. The risk of work disability due to CMD was analysed among social workers compared with health and social care, education and non-human service professions. In comparisons where social workers had a higher risk of disability due to CMD, we examined whether the risk was associated with a higher job strain or effort-rewards imbalance (ERI) in social work. Counterfactual mediation analysis was used to examine the mediating effect of job stress.

In Study I, social workers in Finland and Sweden had a higher risk of work disability due to mental diagnoses compared with preschool teachers and special education teachers. In Sweden, but not in Finland, social workers also had a higher risk than psychologists. Also, in Sweden in the final model, special education teachers had a 9% higher probability of RTW from work disability spells than social workers. No other differences in RTW were observed. In Study II, the pooled effects for any and long-term treatment showed that probabilities were 10% higher among social workers compared with other health and social care professionals and 30% higher compared with education and non-human service professionals. Probabilities for any treatment in the three countries were relatively similar. For long-term treatment, however, the probability among social workers in Finland was greater than in Sweden and Denmark, in the comparisons with health- and social care and education professionals. In Study III, social workers had about a 2-fold higher risk for future work disability due to CMD compared with education professionals, 1.5-fold higher risk compared with non-human service professionals, but no excess risk compared with other health and social care professionals. Social workers’ job stress was at higher level only when compared with education professionals. The 2-fold risk compared with education professionals was partly mediated by job strain (24%) and ERI (12%).

In conclusion, health and social care professionals and social workers in particular have an elevated risk of CMD. This was evident from the analyses of work disability due to CMD and use of antidepressant medication in Nordic countries. Second, balancing the two prevalent job stressors, the combinations of high psychological job demands and low control and high efforts and low rewards, in social work could reduce the risk of work disability due to CMD to some extent, but also other risk factors should be considered. The importance of identifying these factors in future studies and in workplaces can be seen as a central implication from this dissertation. This is important in order to succeed in early prevention of mental disorders caused by psychosocial risk factors by improving the working conditions in social work.

KEYWORDS: Social work, Human service profession, Common mental disorder, Sickness absence, Antidepressant treatment

TIIVISTELMÄ

Sosiaalityö on erittäin vaativa ihmissuhdeammatti, mikä on todettu myös tutki-muksissa jo vuosikymmenien ajan. Esimerkiksi useissa tutkimuksissa on raportoitu, että sosiaalityössä on suuri riski työuupumukseen ja vaihtuvuuteen. Lisäksi tutki-muksissa on todettu, että ihmissuhdeammateissa työskentelevillä ja erityisesti sosi-aali- ja terveysalan ammattilaisilla on suurempi riski sairastua masennus- ja ahdis-tuneisuushäiriöihin kuin muiden ammattien työntekijöillä. Tästä huolimatta rekiste-ripohjaisia tutkimuksia masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden riskistä sosiaalityössä on vähän, ja siksi ei ole selvää, onko sosiaalityöntekijöillä kohonnut riski verrattuna muihin ammatteihin. Lisäksi ei ole selvää mitkä työhön liittyvät tekijät voivat lisätä riskiä mielenterveyden häiriöille.

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli analysoida sosiaalityöntekijöiden riskiä sairastua masennus- tai ahdistuneisuushäiriöihin verrattuna muissa ihmissuhde-ammateissa työskenteleviin työntekijöihin. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, johtuuko kohonnut riski masennus- tai ahdistuneisuushäiriöille suuremmasta työstressin määrästä sosiaalityössä. Tutkimuksessa I sosiaalityöntekijöitä verrattiin varhais-kasvatuksen opettajiin, erityisopettajiin ja psykologeihin tutkimalla masennus- ja ahdistuneisuushäiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen tai työkyvyttömyyseläkkei-den (työkyvyttömyys) riskiä Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi tutkittiin työhön paluun todennäköisyyttä työkyvyttömyysjaksojen jälkeen näissä vertailuissa. Tutkimuk-sessa II analysoitiin todennäköisyyttä masennuslääkehoidon aloittamiselle sekä pitkäaikaiselle masennuslääkkeiden käytölle sosiaalityössä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, vertaamalla sosiaalityöntekijöitä sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetus-alan työntekijöihin sekä toimistotyöntekijöihin, jotka eivät työskennelleet ihmis-suhdeammateissa. Analyysit tehtiin erikseen kunkin kohortin osalta ja lisäksi tehtiin meta-analyysi, jossa kaikki kohortit otettiin mukaan. Tutkimuksessa III yhdistettiin sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden rekisteridata kyselylomakeaineis-toon, joka oli kerätty osana suomen suurinta julkisen sektorin työntekijöiden seurantatutkimusta, Kunta10-tutkimusta. Masennus- tai ahdistuneisuushäiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden riskiä analysoitiin vertaamalla riskiä sosiaalityössä verrattuna sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetusalan työntekijöihin sekä toimisto-työntekijöihin, jotka eivät työskennelleet ihmissuhdeammateissa. Niissä vertailuissa, joissa sosiaalityöntekijöillä oli korkeampi masennus- tai ahdistuneisuushäiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden riski, tutkittiin selittääkö työn psyykkinen kuormitta-vuus (job strain) tai ponnisteluiden ja palkkioiden epäsuhta (effort-reward imbalance) suurempaa riskiä sosiaalityössä. Työstressin väittävää vaikutusta tutkittiin kontrafaktuaalisen mediaatioanalyysin avulla.

Tutkimuksessa I sosiaalityöntekijöillä Suomessa ja Ruotsissa oli korkeampi riski olla pois töistä mielenterveyden häiriöistä johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi verrattuna varhaiskasvatuksen opettajiin ja erityisopettajiin. Ruotsissa, mutta ei Suomessa, sosiaalityöntekijöillä oli suurempi riski myös verrattuna psykologeihin. Ruotsissa lopullisessa mallissa erityisopettajilla oli lisäksi 9 prosenttia suurempi todennäköisyys palata töihin työkyvyttömyysjakson jälkeen verrattuna sosiaali-työntekijöihin. Muita eroja työeläkkeelle siirtymisessä ei havaittu. Tutkimuksen II meta-analyysin perusteella masennuslääkehoidon aloittaminen ja pitkäaikaisen masennuslääkehoidon todennäköisyys oli 10 prosenttia korkeampi sosiaalityössä verrattuna todennäköisyyteen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla ja 30 prosenttia korkeampi verrattuna todennäköisyyteen sekä opetusalan ammattilaisilla että toimistotyöntekijöillä. Masennuslääkkeiden käytön aloittamisen riskitasot sosiaalityössä olivat kaikissa vertailuissa kolmessa maassa suhteellisen samanlaisia. Masennuslääkkeiden pitkäaikaisen käytön osalta sosiaalityöntekijöiden riski oli kuitenkin suurempi Suomessa kuin Ruotsissa ja Tankassa, kun sosiaalityöntekijöitä verrattiin sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetusalan ammattilaisiin. Tutkimuksessa III sosiaalityöntekijöillä oli noin 2-kertainen riski masennus- tai ahdistunei-suushäiriöistä johtuvalle työkyvyttömyydelle verrattuna opetusalan ammattilaisiin, 1,5-kertainen riski verrattuna toimistotyöntekijöihin, jotka eivät tehneet ihmis-suhdetyötä, mutta riski ei ollut suurempi verrattuna muihin sosiaali- ja terveyden-huollon ammattilaisiin. Sosiaalityöntekijöiden työstressi oli korkeammalla tasolla vain verrattuna opetusalan ammattilaisiin. Suurempi masennus- tai ahdistunei-suushäiriöistä johtuva työkyvyttömyyden riski sosiaalityössä johtui osittain työn psyykkisestä kuormittavuudesta (24 %) ja työn ponnisteluiden ja palkkioiden epäsuhdasta (12 %).

Yhteenvetona voidaan todeta, että sosiaali- terveydenhuollon ammattilaisilla ja erityisesti sosiaalityöntekijöillä on kohonnut masennus- ja ahdistuneisuushäiriöiden riski. Tämä kävi ilmi sosiaalityöntekijöiden työkyvyttömyyden ja masennuslääkkei-den käytön analyyseissa Pohjoismaissa. Toiseksi, kahden yleisen työstressitekijän, korkeiden työn vaatimusten ja matalien vaikutusmahdollisuuksien yhdistelmä sekä työn ponnisteluiden palkkioiden epäsuhdan, tasapainottaminen voisi vähentää masennus- ja ahdistuneisuushäiriöistä johtuvien sairauspoissaolojen ja työkyvyttö-myyseläkkeiden riskiä, mutta myös muut riskitekijät on otettava huomioon. Näiden riskitekijöiden tunnistamisen merkitystä tulevissa tutkimuksissa ja työpaikoilla voidaan pitää tämän väitöskirjan keskeisenä johtopäätöksenä. Tämä on tärkeää, jotta psykososiaalisista riskitekijöistä aiheutuvien mielenterveyden häiriöiden varhainen ennaltaehkäisy onnistuu sosiaalialan työoloja parantamalla.

ASIASANAT: Sosiaalityö, Ihmissuhdeammatti, Mielialahäiriöt, ahdistuneisuus-häiriöt, Sairauspoissaolot, Masennuslääkkeet.