Konsernin sisäisen lainan koron markkinaehtoisuus
Härkönen, Essi (2025-04-27)
Konsernin sisäisen lainan koron markkinaehtoisuus
(27.04.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025052855552
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025052855552
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan siirtohinnoittelun keskeisintä periaatetta, markkinaehtoperiaatetta, konsernin sisäisen lainarahoituksen kontekstissa. Erityisen huomion kohteena on sisäisen lainan koron markkinaehtoisuus. Tutkielman tavoitteena on selvittää ensinnäkin, miten lainan koron markkinaehtoisuus määritetään verotusmenettelylain 31 §:n perusteella, ja toiseksi, millaisia verotuksellisia seurauksia verotusmenettelylain nojalla verovelvolliselle voi aiheutua, jos sisäinen lainatransaktio ei ole markkinaehtoperiaatteen mukainen.
Siirtohinnoittelu on keskeinen osa kansainvälistä verotusta, sillä se vaikuttaa suoraan verotulojen jakautumiseen valtioiden välillä. Monikansallisten konsernien sisäisiä hintoja säätelemällä voidaan vaikuttaa siihen, missä valtiossa voitot verotetaan. Tämän vuoksi siirtohinnoittelu on myös keskeinen väline konsernin verosuunnittelussa. Muun muassa korkovähennysrajoitukset saattavat motivoida konserneja optimoimaan verotustaan myös verolakien vastaisella tavalla, jolloin voi olla kyse niin sanotusta aggressiivisesta verosuunnittelusta, veron kiertämisestä tai verovilpistä. Etenkin sisäisen rahoituksen koron markkinaehtoisuuden arviointia on perinteisesti pidetty haastavana.
Tutkimuskysymyksiin vastataan oikeusdogmaattisella eli lainopillisella menetelmällä, jossa keskiössä on voimassa olevan oikeuden tulkinta ja systematisointi. Tutkielmassa tarkastellaan markkinaehtoperiaatteen oikeudellista sisältöä ja soveltamisedellytyksiä osana kansallista lainsäädäntöä ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden ohjaamana. Lisäksi tutkielman kannalta keskeistä on selvittää ja jäsennellä siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn ja muiden verotusmenettelylain mukaisten verotuksellisia seurauksia koskevien säännösten keskinäisiä suhteita.
Verotusmenettelylain 31 §:n ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden perusteella koron markkinaehtoinen taso voidaan määrittää sen jälkeen, kun tarkasteltava lainatransaktio on tunnistettu sen tosiasiallisen luonteen perusteella, ja kun sitä on vertailtu riippumattomien osapuolten välisten lainojen ehtoihin. Tutkielmassa käsitellyn perusteella haasteita saattaa kuitenkin aiheuttaa muun muassa niin sanotun implisiittisen tuen arviointi sekä vertailukelpoisten lainatransaktioiden puute. Tutkielmassa todetaan, että käytännössä koron markkinaehtoisuuden arviointi voi olla hyvin haasteellista.
Jos lainan korko ei ole markkinaehtoinen, verovelvollisen verotusta voidaan oikaista verotusmenettelylain 31 §:n nojalla siten, että verotus toimitetaan ikään kuin markkinaehtoperiaatetta olisi noudatettu. Tutkielman käytännön esimerkit osoittavat, että veroseuraamukset siirtohinnoitteluoikaisusta etenkin veronkorotuksella lisättynä voivat nousta merkittäviksi. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että joissakin tilanteissa siirtohinnoitteluun voidaan soveltaa verotusmenettelylain 28 §:n mukaista yleistä veronkiertolauseketta sekä 29 §:n mukaista peiteltyä osinkoa koskevaa säännöstä.
Siirtohinnoittelu on keskeinen osa kansainvälistä verotusta, sillä se vaikuttaa suoraan verotulojen jakautumiseen valtioiden välillä. Monikansallisten konsernien sisäisiä hintoja säätelemällä voidaan vaikuttaa siihen, missä valtiossa voitot verotetaan. Tämän vuoksi siirtohinnoittelu on myös keskeinen väline konsernin verosuunnittelussa. Muun muassa korkovähennysrajoitukset saattavat motivoida konserneja optimoimaan verotustaan myös verolakien vastaisella tavalla, jolloin voi olla kyse niin sanotusta aggressiivisesta verosuunnittelusta, veron kiertämisestä tai verovilpistä. Etenkin sisäisen rahoituksen koron markkinaehtoisuuden arviointia on perinteisesti pidetty haastavana.
Tutkimuskysymyksiin vastataan oikeusdogmaattisella eli lainopillisella menetelmällä, jossa keskiössä on voimassa olevan oikeuden tulkinta ja systematisointi. Tutkielmassa tarkastellaan markkinaehtoperiaatteen oikeudellista sisältöä ja soveltamisedellytyksiä osana kansallista lainsäädäntöä ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden ohjaamana. Lisäksi tutkielman kannalta keskeistä on selvittää ja jäsennellä siirtohinnoittelua koskevan sääntelyn ja muiden verotusmenettelylain mukaisten verotuksellisia seurauksia koskevien säännösten keskinäisiä suhteita.
Verotusmenettelylain 31 §:n ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden perusteella koron markkinaehtoinen taso voidaan määrittää sen jälkeen, kun tarkasteltava lainatransaktio on tunnistettu sen tosiasiallisen luonteen perusteella, ja kun sitä on vertailtu riippumattomien osapuolten välisten lainojen ehtoihin. Tutkielmassa käsitellyn perusteella haasteita saattaa kuitenkin aiheuttaa muun muassa niin sanotun implisiittisen tuen arviointi sekä vertailukelpoisten lainatransaktioiden puute. Tutkielmassa todetaan, että käytännössä koron markkinaehtoisuuden arviointi voi olla hyvin haasteellista.
Jos lainan korko ei ole markkinaehtoinen, verovelvollisen verotusta voidaan oikaista verotusmenettelylain 31 §:n nojalla siten, että verotus toimitetaan ikään kuin markkinaehtoperiaatetta olisi noudatettu. Tutkielman käytännön esimerkit osoittavat, että veroseuraamukset siirtohinnoitteluoikaisusta etenkin veronkorotuksella lisättynä voivat nousta merkittäviksi. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että joissakin tilanteissa siirtohinnoitteluun voidaan soveltaa verotusmenettelylain 28 §:n mukaista yleistä veronkiertolauseketta sekä 29 §:n mukaista peiteltyä osinkoa koskevaa säännöstä.