Ecologies of wildlife modes : envisioning more-than-human environments in documentary moving image aesthetics
Mikkola, Heidi (2025-06-14)
Ecologies of wildlife modes : envisioning more-than-human environments in documentary moving image aesthetics
(14.06.2025)
Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-02-0194-4
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-02-0194-4
Tiivistelmä
Wildlife documentaries have long been popular cultural products and important tools for environmental communication, yet their aesthetic dimensions have received comparatively little academic attention in the field of film studies. This dissertation addresses that gap by asking how wildlife modes bring forth environments and entanglements between humans, nonhuman animals, and cinematic technologies. The focus is particularly on the aesthetics of contemporary wildlife documentaries. The study is situated within the historical context of a paradigmatic shift in the wildlife documentary genre, especially from the early 2000s onward—a period marked by a growing prominence of environmental issues and climate change in public discourse and media representations.
Positioned within ecocinema studies and posthumanist theory, the dissertation critically interrogates the anthropocentric tendencies of wildlife documentaries while emphasizing their potential to foster more-than-human encounters. By conceptualizing wildlife documentaries as cinematic assemblages, the study highlights how these films and series do more than simply represent nature—they actively participate in world-making processes and visualize environments that extend beyond everyday human perception. The study introduces the concept of wildlife modes, an analytical approach that explores how wildlife documentaries construct perceptual and affective engagements with nonhuman life in an audiovisual manner. This concept enables a more nuanced understanding of how wildlife documentaries mediate multispecies relations.
This article-based dissertation consists of a thematic summary section and four peer-reviewed articles, each contributing to an understanding of wildlife documentaries as assemblages of human and nonhuman agencies. The research material comprises eight European wildlife documentaries, many of which are British productions—particularly by the BBC. The selected documentaries were produced between 1996 and 2019. Although the material includes widely distributed and popular works, the focus is on documentaries that depict environments beyond everyday human perception—spaces and processes made visible only through technological mediation.
Each article offers a distinct case study that illuminates the cinematic techniques and aesthetic strategies employed in contemporary wildlife documentary filmmaking. The research engages with diverse themes such as underwater aesthetics 5 and knowledge production, aerial perspectives and nonhuman agencies, microcinematographic representations that explore scale and interspecies encounters, as well as ecological temporalities and the visualization of climate change. Together, these case studies examine different wildlife modes that bring forth specific assemblages negotiating between humans, nonhuman wild animals, cinematic technologies, and specific environments, forming ecologies of wildlife modes. This conceptual assemblage reconfigures how wildlife documentaries visualize environments as entangled, multiperspective, and ethically charged spaces.
This research contributes to film and media studies and the environmental humanities by offering a new conceptual framework for analyzing the role of aesthetics in wildlife documentaries. The dissertation contends that attending to the aesthetic and affective dimensions of wildlife documentaries is crucial for understanding their epistemic and ethical implications in a time of ecological uncertainty. Luontodokumentit ovat jo pitkään olleet suosittuja populaarikulttuurin tuotteita ja keskeisiä välineitä ympäristöviestinnässä, mutta niiden esteettisiä ulottuvuuksia on tutkittu elokuvantutkimuksessa varsin vähän. Tämä väitöskirja paikkaa tätä tutkimuksellista aukkoa tarkastelemalla, miten luontodokumentit tuottavat ympäristöjä sekä kietovat yhteen ihmisten, ei-inhimillisten eläinten ja elokuvateknologioiden välisiä suhteita. Keskeisenä tutkimuskohteena ovat nimenomaan nykyaikaisten luontodokumenttien audiovisuaaliset estetiikat. Tutkimus keskittyy luontodokumenttien lajityypin murrosvaiheeseen, joka ajoittuu erityisesti 2000-luvun alkuun ja siitä eteenpäin—aikaan, jolloin ympäristökysymykset ja ilmastonmuutos nousivat vahvasti esiin julkisessa keskustelussa ja mediassa.
Teoreettisesti väitöskirja sijoittuu ekoelokuvan tutkimuksen ja posthumanistisen teorian kentälle. Se tarkastelee kriittisesti luontodokumenttien antroposentrisyyttä, mutta tuo samalla esiin niiden mahdollisuudet rakentaa ihmiskeskeisyyden ylittäviä kohtaamisia, suhteita ja maailmoja. Ymmärtämällä luontodokumentit elokuvallisina koosteina tutkimus osoittaa, kuinka nämä dokumentit ja sarjat eivät ainoastaan esitä luontoa, vaan osallistuvat aktiivisesti maailmojen rakentamiseen ja visualisoivat ympäristöjä, jotka ylittävät arkipäiväisen ihmishavainnon rajat. Tutkimuksessa kehitetään luontomoodin käsitettä, jonka avulla analysoidaan luontodokumenttien tapoja tuottaa havaintoja ja affektiivisia suhteita ei-inhimillisten toimijoiden kanssa audiovisuaalisin keinoin. Tämä käsite tarjoaa välineen tarkastella, miten luontodokumentit muovaavat ja rakentavat monilajisia kytköksiä audiovisuaalisesti.
Väitöskirja on artikkelimuotoinen ja koostuu neljästä vertaisarvioidusta artikkelista sekä niitä kokoavasta yhteenvetoluvusta. Tutkimusaineisto muodostuu kahdeksasta eurooppalaisesta luontodokumentista ja -sarjasta, joista suurin osa on brittiläisiä tuotantoja – erityisesti BBC:n tekemiä. Valitut dokumentit ovat olleet laajassa levityksessä, ja ne on tuotettu vuosien 1996 ja 2019 välillä. Tutkimuksen painopiste on dokumenteissa, jotka tuovat esiin ympäristöjä ihmisen arkihavainnon ulkopuolelta – tiloja ja prosesseja, jotka tulevat näkyviksi vain teknologian välityksellä.
Jokainen artikkeli tarkastelee eri tapaustutkimuksen kautta, millaisia esteettisiä strategioita ja elokuvallisia keinoja dokumenteissa käytetään. Tutkimus käsittelee teemoja, kuten vedenalaista estetiikkaa ja tiedontuotantoa, ilmakuvausta ja ei-inhimillisiä toimijuuksia, mittasuhteita ja lajienvälisiä kohtaamisia käsitteleviä mikroskooppisia esitystapoja sekä ekologisia aikakäsityksiä ja ilmastonmuutoksen 7 visualisointia. Yhdessä nämä tapaustutkimukset hahmottavat erilaisia luontomoodeja, jotka rakentavat yhteyksiä ihmisten, ei-inhimillisten eläinten, teknologioiden ja ympäristöjen välille muodostaen luontomoodin ekologioita. Tämä käsitteellinen kokonaisuus tarkastelee, miten luontodokumentit visualisoivat ympäristöjä, jotka ovat yhteen kietoutuneita, moninäkökulmaisia ja eettisesti latautuneita.
Väitöstutkimus tarjoaa uuden käsitteellisen viitekehyksen luontodokumenttien estetiikan tarkasteluun ja laajentaa elokuva- ja mediatutkimuksen sekä ympäristöhumanistisen tutkimuksen teoreettisia näkökulmia. Väitöskirja osoittaa, että esteettisten ja affektiivisten ulottuvuuksien huomioiminen on keskeistä, mikäli haluamme ymmärtää luontodokumenttien tiedollisia ja eettisiä merkityksiä ekologisen epävarmuuden aikakaudella.
Positioned within ecocinema studies and posthumanist theory, the dissertation critically interrogates the anthropocentric tendencies of wildlife documentaries while emphasizing their potential to foster more-than-human encounters. By conceptualizing wildlife documentaries as cinematic assemblages, the study highlights how these films and series do more than simply represent nature—they actively participate in world-making processes and visualize environments that extend beyond everyday human perception. The study introduces the concept of wildlife modes, an analytical approach that explores how wildlife documentaries construct perceptual and affective engagements with nonhuman life in an audiovisual manner. This concept enables a more nuanced understanding of how wildlife documentaries mediate multispecies relations.
This article-based dissertation consists of a thematic summary section and four peer-reviewed articles, each contributing to an understanding of wildlife documentaries as assemblages of human and nonhuman agencies. The research material comprises eight European wildlife documentaries, many of which are British productions—particularly by the BBC. The selected documentaries were produced between 1996 and 2019. Although the material includes widely distributed and popular works, the focus is on documentaries that depict environments beyond everyday human perception—spaces and processes made visible only through technological mediation.
Each article offers a distinct case study that illuminates the cinematic techniques and aesthetic strategies employed in contemporary wildlife documentary filmmaking. The research engages with diverse themes such as underwater aesthetics 5 and knowledge production, aerial perspectives and nonhuman agencies, microcinematographic representations that explore scale and interspecies encounters, as well as ecological temporalities and the visualization of climate change. Together, these case studies examine different wildlife modes that bring forth specific assemblages negotiating between humans, nonhuman wild animals, cinematic technologies, and specific environments, forming ecologies of wildlife modes. This conceptual assemblage reconfigures how wildlife documentaries visualize environments as entangled, multiperspective, and ethically charged spaces.
This research contributes to film and media studies and the environmental humanities by offering a new conceptual framework for analyzing the role of aesthetics in wildlife documentaries. The dissertation contends that attending to the aesthetic and affective dimensions of wildlife documentaries is crucial for understanding their epistemic and ethical implications in a time of ecological uncertainty.
Teoreettisesti väitöskirja sijoittuu ekoelokuvan tutkimuksen ja posthumanistisen teorian kentälle. Se tarkastelee kriittisesti luontodokumenttien antroposentrisyyttä, mutta tuo samalla esiin niiden mahdollisuudet rakentaa ihmiskeskeisyyden ylittäviä kohtaamisia, suhteita ja maailmoja. Ymmärtämällä luontodokumentit elokuvallisina koosteina tutkimus osoittaa, kuinka nämä dokumentit ja sarjat eivät ainoastaan esitä luontoa, vaan osallistuvat aktiivisesti maailmojen rakentamiseen ja visualisoivat ympäristöjä, jotka ylittävät arkipäiväisen ihmishavainnon rajat. Tutkimuksessa kehitetään luontomoodin käsitettä, jonka avulla analysoidaan luontodokumenttien tapoja tuottaa havaintoja ja affektiivisia suhteita ei-inhimillisten toimijoiden kanssa audiovisuaalisin keinoin. Tämä käsite tarjoaa välineen tarkastella, miten luontodokumentit muovaavat ja rakentavat monilajisia kytköksiä audiovisuaalisesti.
Väitöskirja on artikkelimuotoinen ja koostuu neljästä vertaisarvioidusta artikkelista sekä niitä kokoavasta yhteenvetoluvusta. Tutkimusaineisto muodostuu kahdeksasta eurooppalaisesta luontodokumentista ja -sarjasta, joista suurin osa on brittiläisiä tuotantoja – erityisesti BBC:n tekemiä. Valitut dokumentit ovat olleet laajassa levityksessä, ja ne on tuotettu vuosien 1996 ja 2019 välillä. Tutkimuksen painopiste on dokumenteissa, jotka tuovat esiin ympäristöjä ihmisen arkihavainnon ulkopuolelta – tiloja ja prosesseja, jotka tulevat näkyviksi vain teknologian välityksellä.
Jokainen artikkeli tarkastelee eri tapaustutkimuksen kautta, millaisia esteettisiä strategioita ja elokuvallisia keinoja dokumenteissa käytetään. Tutkimus käsittelee teemoja, kuten vedenalaista estetiikkaa ja tiedontuotantoa, ilmakuvausta ja ei-inhimillisiä toimijuuksia, mittasuhteita ja lajienvälisiä kohtaamisia käsitteleviä mikroskooppisia esitystapoja sekä ekologisia aikakäsityksiä ja ilmastonmuutoksen 7 visualisointia. Yhdessä nämä tapaustutkimukset hahmottavat erilaisia luontomoodeja, jotka rakentavat yhteyksiä ihmisten, ei-inhimillisten eläinten, teknologioiden ja ympäristöjen välille muodostaen luontomoodin ekologioita. Tämä käsitteellinen kokonaisuus tarkastelee, miten luontodokumentit visualisoivat ympäristöjä, jotka ovat yhteen kietoutuneita, moninäkökulmaisia ja eettisesti latautuneita.
Väitöstutkimus tarjoaa uuden käsitteellisen viitekehyksen luontodokumenttien estetiikan tarkasteluun ja laajentaa elokuva- ja mediatutkimuksen sekä ympäristöhumanistisen tutkimuksen teoreettisia näkökulmia. Väitöskirja osoittaa, että esteettisten ja affektiivisten ulottuvuuksien huomioiminen on keskeistä, mikäli haluamme ymmärtää luontodokumenttien tiedollisia ja eettisiä merkityksiä ekologisen epävarmuuden aikakaudella.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2941]