Eläinlääkäridharma : eläinhoidon etiikka Lännessä ja buddhalaisuudessa

Abstract

Eläinhoito on vuosituhansia vanhana alana ollut tärkeä ja tarpeellinen vähintään niin kauan, kun ihminen on ylläpitänyt ympäröiviä muulajisiaan. Moderni standardisoitu eläinlääketiede jatkaa samaa perinnettä. Tutkielmassani Länttä buddhalaiseen Kaakkois-Aasiaan verratessa voi kuitenkin huomata, että alalla vallitsee useampi kuin yksi vajavainen eläinlääkärien ammattietiikka varsinkin kastraatiota ja eutanasiaa kohtaan. Tätä varten käsittelen kritiikin, vertailun ja filosofispragmaattisen metodologian avulla näiden kahden eläineettisen menettelyn heikkouksia ja vahvuuksia parempaa jaettua eläinhoidon etiikkaa etsien. Olen käyttänyt perinteiden eroavien menettelyjen syiden tarkastelussa eläinlääketieteen etiikan kirjallisuutta ja buddhalaisten Tripiṭaka-kaanonia.

Molemmat eettiset järjestelmät kumpuavat ympäröivistä yhteiskunnistaan, joissa kaikkien eläinlääkärien klinikat sijaitsevat. Periaatteessa eläinlääkärien omien ohjelinjojen mukaan alan harjoittajien pitäisi välittää yhtä aikaa eläimistä, asiakkaistaan, eläinlääkäreistä itsestään, ympäröivästä yhteiskunnasta ja koko biosfääristä, mutta käytännössä yhteiskunnan lait ja asiakkaiden rahat puhuvat aina ensin. Nämä yhteiskuntien perinteet asiakkaineen ovat merkittävimmät tekijät, jotka luovat erot ilmansuuntien järjestelmien välille. Niissä Länsi on rakentanut etiikan sopimusetiikan ja utilitarismin päälle ja Aasian buddhalaiset omanlaisensa karmisen hyve-etiikan varaan.

Lännen eläinetiikassa ei hyväksytä turhan kärsimyksen aiheuttamista eläimille, mutta samalla siinä oikeutetaan eläinten välineellisyys. Toimenpiteiden käytännön kannalta siinä kastroidaan eläimiä utilitaristisesti, mutta suoritetaan eutanasioita huonoistakin syistä. Aasian perinteessä uskotaan myös omanlaiseensa ihmisen ylemmyyteen, mutta siinä uskotaan myös, että hyveellinen ihminen on itseisarvoisesti myötätuntoinen kaikille eläville olennoille oman onnellisuutensa nimissä. Epämääräisesti siinä ei hyväksytä kastraatioita peläten teon syntyvän pahoista mielentiloista paheellista vahingoittamista varten. Eutanasia taas on kuvattu tarkasti peripaheelliseksi tappamiseksi tunneteoreettisista, metafyysisistä ja yhteiskunnallisista syistä.

Seurauksena Lännen menettelyistä ovat paljon hyvinvoivia kastroituja eläimiä, mutta myös turhaan, huonoista ja kyseenalaisista syistä lopetettuja eläimiä. Jälkimmäinen aiheuttaa tutkitusti kärsimystä ja mielenterveysongelmia varsinkin eläinlääkäreille. Buddhalaisuuden menettelystä taas seuraa valtava määrä kärsiviä eksponentiaalisesti lisääntyviä tauteja levittäviä katueläimiä, mutta myös omanlaisensa saattohoitoperinne. Tämän vuoksi argumentoin, että parempi käytännön eläinetiikka olisi pragmaattinen molempien järjestelmien synteesi ongelmien korjaamiseksi käytännöstä päin kohti parempaa itse itseään korjaavaa tilannetajuisempaa utilitaristis-hyveellistä etiikkaa.