Militantin demokratian oikeuttaminen : argumentteja demokraattisesta itsesuojelusta

Abstract

Tässä tutkielmassa käsittelen militantin demokratian oikeutusta. Militantti demokratia tarkoittaa tilannetta, jossa demokratia käyttää pakkokeinoja sellaisia liikkeitä vastaan, jotka pyrkivät kaventamaan tai jopa lakkauttamaan demokraattisen päätöksenteon. Näitä liikkeitä kutsutaan tässä tutkielmassa antidemokraattisiksi liikkeiksi. Yhtäläisen mahdollisuuden periaate ja muut poliittiset oikeudet kuitenkin vaativat, että kaikki poliittiset liikkeet saavat syntyä ja ryhtyä ajamaan omia poliittisia tavoitteitaan. Jotta antidemokraattisten liikkeiden tavoitteisiin ja toimintaan voidaan puuttua, tarvitaan perusteluita militantin demokratian toimien oikeuttamiseksi. Militantin demokratian käsitteen isänä voidaan pitää Karl Loewensteinia, joka vuonna 1937 käytti käsitettä ensimmäisen kerran kuvaamaan demokratian toimia demokratian vastaisia liikkeitä vastaan. Demokraattinen itsesuojelu on laajempi ja vanhempi käsite kuin militantti demokratia, jossa puhutaan tarkemmin demokratian suojautumisesta antidemokraattisia liikkeitä vastaan. Voidaan sanoa, että esimerkiksi John Rawls ja Karl Popper puhuvat demokraattisesta itsesuojelusta, eivätkä tarkalleen ottaen militantista demokratiasta. Militantin demokratian historian keskeisimmät ajattelijat ovat Hans Kelsen ja Carl Schmitt, jotka keskustelivat Weimarin tasavallan oikeusjärjestystä koskevien kysymysten ohella myös militantin demokratian keinoista. Nykypäivän akateemisessa filosofisessa keskustelussa militantin demokratian oikeuttamisesta ovat argumentoineet Lars Vinx artikkelissaan ”Democratic Equality and Militant Democracy” sekä Bastiaan Rijpkema kirjassaan Militant Democracy - The Limits Of Democratic Tolerance. Lars Vinxin mukaan militantti demokratia voidaan oikeuttaa sillä, että kaikkien poliittiseen päätöksentekoon osallistuvien tulee hyväksyä vastavuoroinen demokraattinen yhteiskuntasopimus. Vastavuoroisessa demokraattisessa yhteiskuntasopimuksessa yksilöt hyväksyvät muille poliittisille ryhmille mahdollisuuden hallita. Mikäli hyväksymme tämän mahdollisuuden, on meidän hyväksyttävä esimerkiksi jatkuvat vaalit ja poliittisten vähemmistöjen poliittiset oikeudet. Bastiaan Rijpkema muotoilee alankomaalaisen filosofin George Van den Berghin ajatusten pohjalta argumentin itsekorjaavasta demokratiasta. Argumentin keskiössä on muotoilu demokratian itsekorjaavasta mekanismista. Demokraattiseen päätöksentekoon kuuluu mahdollisuus päätösten arvioimiseen tulevaisuudessa, esimerkiksi uusien vaalien avulla. Rijpkema esittää itsekorjaavan demokratian määrittäviksi periaatteiksi arviomenettelyn periaatteen, oikeuden poliittiseen osallistumiseen sekä sananvapauden periaatteen. Koska demokratiaan kuuluu itsekorjaavuus, on meidän oikeutettua suojella demokraattista päätöksentekoa militantein toimin. Tutkielmassani esitän Vinxin ja Rijpkeman argumenttien yhdistämistä siten, että vastavuoroisuus lisättäisiin ehdoiksi Rijpkeman kolmeen periaatteeseen. Kun Vinxin vastavuoroisuus kohdistuu suoraan mahdollisuuteen antaa toisille poliittisille liikkeille mahdollisuus hallintaan, esitykseni mukaan vastavuoroisuus kohdistuisi silloin itsekorjaavuuden periaatteisiin muiden poliittisten liikkeiden sijaan. Argumenttini sallii laajemman mielipiteenvapauden ja poliittiset oikeudet, kun vastavuoroisesti hyväksyttävänä on vain demokratian itsekorjaava mekanismi ja sen periaatteet. Vaikka militantin demokratian oikeuttamiseksi on olemassa perusteltuja esityksiä, vaatii aihe vielä tarkempaa keskustelua poliittisten oikeuksien ja militantin demokratian yhdistämiseksi.