Paluu paratiisiin vai paluu painajaiseen? : Millaista kulttuurista muistia dokumenttisarja Tsunami – Paluu paratiisiin rakentaa vuoden 2004 Kaakkois-Aasian tsunamin traumaattisista tapahtumista kahdenkymmenen vuoden jälkeen?
Niininen, Fanni (2025-05-27)
Paluu paratiisiin vai paluu painajaiseen? : Millaista kulttuurista muistia dokumenttisarja Tsunami – Paluu paratiisiin rakentaa vuoden 2004 Kaakkois-Aasian tsunamin traumaattisista tapahtumista kahdenkymmenen vuoden jälkeen?
Niininen, Fanni
(27.05.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060459837
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060459837
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee, millaista kulttuurista muistia dokumenttisarja Tsunami – Paluu paratiisiin (2024) rakentaa vuoden 2004 Kaakkois-Aasian tsunamin traumaattisista tapahtumista kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Aineistona toimii Sami Kieksin ohjaama neliosainen dokumenttisarja, joka yhdistää historiallista dokumentaatiota ja suomalaisten selviytyjien henkilökohtaisia muisteluja. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten audiovisuaalinen media osallistuu kulttuurisen muistin rakentamiseen ja traumaattisten tapahtumien merkityksellistämiseen nykyhetkessä. Lähtökohtana toimii Jan Assmannin ajatus kulttuurisesta muistista rekonstruoivana prosessina, jossa menneisyys muovautuu nykyhetken arvojen ja tulkintojen pohjalta.
Tutkielmani hyödyntää audiovisuaalisen lähiluvun menetelmää tarkastellakseen, kuinka dokumenttisarja rakentaa kulttuurista muistia visuaalisten, äänellisten ja kerronnallisten keinojen avulla. Analyysi yhdistää affektiivisten esitystapojen ja narratiivisten ratkaisujen tarkastelun. Lähiluvullisen menetelmäni apuna hyödynnän Alison Landsbergin (2015) proteettisen muistin ajatusta sekä Jeffrey C. Alexanderin (2004) kulttuurisen traumanarratiivin malli.
Tutkimukseni osoittaa, kuinka dokumenttisarja toimii audiovisuaalisena muistamisen tilana, jossa yksilöllinen menetys muuntuu yhteisöllisesti jaetuksi surukertomukseksi. Se rakentaa moraalisesti resonoivaa ymmärrystä menneisyydestä ja luo mahdollisuuden emotionaaliselle osallistumiselle, sekä tapahtumien eheyttävälle uudelleen merkityksellistämiselle. Tutkielmani osoittaa lisäksi, että mediavälitteinen muistaminen ei ole koskaan ideologisesti neutraalia, vaan sen esityksiin kietoutuvat aina vallan kysymykset valinnoista, arvoista ja näkökulmista.
Tutkielmani hyödyntää audiovisuaalisen lähiluvun menetelmää tarkastellakseen, kuinka dokumenttisarja rakentaa kulttuurista muistia visuaalisten, äänellisten ja kerronnallisten keinojen avulla. Analyysi yhdistää affektiivisten esitystapojen ja narratiivisten ratkaisujen tarkastelun. Lähiluvullisen menetelmäni apuna hyödynnän Alison Landsbergin (2015) proteettisen muistin ajatusta sekä Jeffrey C. Alexanderin (2004) kulttuurisen traumanarratiivin malli.
Tutkimukseni osoittaa, kuinka dokumenttisarja toimii audiovisuaalisena muistamisen tilana, jossa yksilöllinen menetys muuntuu yhteisöllisesti jaetuksi surukertomukseksi. Se rakentaa moraalisesti resonoivaa ymmärrystä menneisyydestä ja luo mahdollisuuden emotionaaliselle osallistumiselle, sekä tapahtumien eheyttävälle uudelleen merkityksellistämiselle. Tutkielmani osoittaa lisäksi, että mediavälitteinen muistaminen ei ole koskaan ideologisesti neutraalia, vaan sen esityksiin kietoutuvat aina vallan kysymykset valinnoista, arvoista ja näkökulmista.