Afasian kuntoutussuositukset englannin- ja suomenkielisissä länsimaissa : Minkälaiseen puheterapeuttiseen kuntoutukseen suositukset ohjaavat?
Andersson, Sonja; Timperi, Eva (2025-05-30)
Afasian kuntoutussuositukset englannin- ja suomenkielisissä länsimaissa : Minkälaiseen puheterapeuttiseen kuntoutukseen suositukset ohjaavat?
(30.05.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060662310
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060662310
Tiivistelmä
Afasia on kielellis-kognitiivinen häiriö, joka ilmenee eriasteisina kielellisinä vaikeuksina, kuten puheen ymmärtämisessä tai tuottamisessa ja voi heikentää ihmisen kommunikointikykyä ja elämänlaatua. Eri maissa on julkaistu erilaisia afasian kuntoutussuosituksia, joista osa on suunnattu puheterapeuteille ja osa sisältyy aivohalvauksen hoito-ohjeisiin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan, mitä puheterapeuttisia menetelmiä tai kuntoutusmuotoja suosituksissa nostetaan esiin, ja otetaanko niissä kantaa kuntoutuksen ajoitukseen, intensiivisyyteen, määrään tai kestoon.
Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus suoritettiin PubMed, APA PsycInfo (EBSCO), APA PsycArticles (EBSCO) sekä LLBA (ProQuest) tietokannoista. Aineiston tyypin vuoksi myös muita, katsauksessa eriteltyjä, hakutapoja hyödynnettiin mahdollisimman kattavan aineiston keräämiseksi. Katsaukseen sisällytettiin 10 julkaisua, joista neljä oli nimenomaan puheterapeuteille suunnattuja ja kuusi sisältyi yleisempiin aivohalvauksen hoito-ohjeisiin. Katsauksessa painotetaan julkaisujen niitä osia, joiden voidaan katsoa ottavan puheterapian järjestämiseen selkeästi kantaa.
Puheterapeuteille suunnatut julkaisut sisältävät yleisiin ohjeisiin verrattuna laajempia ja tarkempia ohjeita afasian kuntoutukseen ja niissä annetaan kuntoutussuosituksia myös kielellis-kognitiivisten toimintojen kuntoutukseen. Vahvat suositukset varsinaisiin nimettyihin puheterapiamenetelmiin jäävät melko vähäisiksi kaikissa julkaisuissa. Kaikissa tarkastelluissa julkaisuissa mainitaan joko kommunikoinnin tukeminen tai kommunikointikumppanien kouluttaminen, ja ryhmämuotoinen kuntoutus mainitaan jokaisessa julkaisussa. Etäkuntoutus tai teknologian hyödyntäminen osana kuntoutusta tuodaan useimmissa suosituksissa esiin mahdollisena kustannustehokkaana ja useammille saavutettavana vaihtoehtona. Puheterapian intensiteetti mainitaan yhdeksässä, ajoitus kuudessa, määrä ja kesto neljässä julkaisussa. Myös näistä annetaan niukasti selkeitä suosituksia, koska näistä ei ole saatu yhtenevää tieteellistä näyttöä.
Tieteellinen näyttö eri puheterapiamenetelmien vaikuttavuudesta ei ole yksiselitteistä, mikä selittänee suositukset, joiden soveltaminen edellyttää kliinistä harkintaa. Perinteisen kielellis-kognitiivisen kuntoutuksen rinnalle ovat nousseet menetelmät ja toteutustavat, jotka keskittyvät osallistumisen ja toimintakyvyn tukemiseen sekä sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseen. Tulevaisuudessa voisi olla hyödyllistä vertailla Pohjoismaiden puheterapiakäytäntöjä maantieteellisten ja kulttuuristen samankaltaisuuksien takia.
Tämä systemaattinen kirjallisuuskatsaus suoritettiin PubMed, APA PsycInfo (EBSCO), APA PsycArticles (EBSCO) sekä LLBA (ProQuest) tietokannoista. Aineiston tyypin vuoksi myös muita, katsauksessa eriteltyjä, hakutapoja hyödynnettiin mahdollisimman kattavan aineiston keräämiseksi. Katsaukseen sisällytettiin 10 julkaisua, joista neljä oli nimenomaan puheterapeuteille suunnattuja ja kuusi sisältyi yleisempiin aivohalvauksen hoito-ohjeisiin. Katsauksessa painotetaan julkaisujen niitä osia, joiden voidaan katsoa ottavan puheterapian järjestämiseen selkeästi kantaa.
Puheterapeuteille suunnatut julkaisut sisältävät yleisiin ohjeisiin verrattuna laajempia ja tarkempia ohjeita afasian kuntoutukseen ja niissä annetaan kuntoutussuosituksia myös kielellis-kognitiivisten toimintojen kuntoutukseen. Vahvat suositukset varsinaisiin nimettyihin puheterapiamenetelmiin jäävät melko vähäisiksi kaikissa julkaisuissa. Kaikissa tarkastelluissa julkaisuissa mainitaan joko kommunikoinnin tukeminen tai kommunikointikumppanien kouluttaminen, ja ryhmämuotoinen kuntoutus mainitaan jokaisessa julkaisussa. Etäkuntoutus tai teknologian hyödyntäminen osana kuntoutusta tuodaan useimmissa suosituksissa esiin mahdollisena kustannustehokkaana ja useammille saavutettavana vaihtoehtona. Puheterapian intensiteetti mainitaan yhdeksässä, ajoitus kuudessa, määrä ja kesto neljässä julkaisussa. Myös näistä annetaan niukasti selkeitä suosituksia, koska näistä ei ole saatu yhtenevää tieteellistä näyttöä.
Tieteellinen näyttö eri puheterapiamenetelmien vaikuttavuudesta ei ole yksiselitteistä, mikä selittänee suositukset, joiden soveltaminen edellyttää kliinistä harkintaa. Perinteisen kielellis-kognitiivisen kuntoutuksen rinnalle ovat nousseet menetelmät ja toteutustavat, jotka keskittyvät osallistumisen ja toimintakyvyn tukemiseen sekä sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseen. Tulevaisuudessa voisi olla hyödyllistä vertailla Pohjoismaiden puheterapiakäytäntöjä maantieteellisten ja kulttuuristen samankaltaisuuksien takia.