Miksi tappo ei vanhene koskaan? : Tutkielma rikosoikeudellisen vanhentumisen tarkoitusperistä
Tuovinen, Venla (2025-06-05)
Miksi tappo ei vanhene koskaan? : Tutkielma rikosoikeudellisen vanhentumisen tarkoitusperistä
(05.06.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061065779
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061065779
Tiivistelmä
Rikosoikeudellinen vanhentumisjärjestelmä on rikosoikeudellisen järjestelmän vakiintunut osa, jota ei ole asetettu kyseenalaiseksi. Lainsäätäjä on kuitenkin katsonut olevan syytä rajoittaa ajankulun valtaa täytetyn tapon osalta, ja rikoslain muutos, jonka myötä tapon syyteoikeus ja oikeus tuomita rangaistukseen taposta eivät vanhene, astui voimaan 1. tammikuuta 2025.
Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten rikosoikeudellista vanhentumisjärjestelmää on perusteltu Suomen rikosoikeudessa ja arvioida, onko tapon säätäminen vanhentumattomaksi rikokseksi perusteltu muutos näiden vanhentumisjärjestelmän yleisten perusteluiden valossa. Tutkielman menetelmänä on oikeuden immanentti kritiikki, jossa oikeutta arvioidaan kriittisesti siitä itsestään johdetuilla mittapuilla. Tutkielmassa ei pyritä antamaan lopullista ja kattavaa vastausta siihen, tulisiko tapon olla vanhentumaton rikos, vaan sitä arvioidaan vain tietystä näkökulmasta. Tutkielman rajoittuessa Suomen rikosoikeudelliseen vanhentumisjärjestelmään painottuvat tutkimusaineistossa kotimaiset lähteet, etenkin lain esityöt ja oikeuskirjallisuus.
Tutkielma osoittaa, että Suomen rikosoikeudellisista vanhentumisjärjestelmää on perusteltu rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden yleisiin tavoitteisiin, eli rangaistusteorioihin ja rikosprosessin funktioihin, liittyvillä argumenteilla, yhdenmukaisuudella muiden Pohjoismaiden vanhentumisjärjestelmien kanssa, rikoslajikohtaisilla erityispiirteillä sekä taloudellisilla syillä. Sen sijaan lainsäätäjän esittämät perustelut muutoksen tueksi eivät ole vakuuttavia rikokselta suojeltavan oikeushyvän eli hengen arvon ollessa sen merkittävin perustelu ja muiden lain esitöissä esiteltyjen perusteluiden ollessa ainakin osittain ristiriidassa oikeuskirjallisuudessa vakiintuneiden käsitysten kanssa. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen valossa tapon säätäminen vanhentumattomaksi rikokseksi ei ole perusteltua vanhentumisjärjestelmän perustelujen näkökulmasta.
Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten rikosoikeudellista vanhentumisjärjestelmää on perusteltu Suomen rikosoikeudessa ja arvioida, onko tapon säätäminen vanhentumattomaksi rikokseksi perusteltu muutos näiden vanhentumisjärjestelmän yleisten perusteluiden valossa. Tutkielman menetelmänä on oikeuden immanentti kritiikki, jossa oikeutta arvioidaan kriittisesti siitä itsestään johdetuilla mittapuilla. Tutkielmassa ei pyritä antamaan lopullista ja kattavaa vastausta siihen, tulisiko tapon olla vanhentumaton rikos, vaan sitä arvioidaan vain tietystä näkökulmasta. Tutkielman rajoittuessa Suomen rikosoikeudelliseen vanhentumisjärjestelmään painottuvat tutkimusaineistossa kotimaiset lähteet, etenkin lain esityöt ja oikeuskirjallisuus.
Tutkielma osoittaa, että Suomen rikosoikeudellisista vanhentumisjärjestelmää on perusteltu rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden yleisiin tavoitteisiin, eli rangaistusteorioihin ja rikosprosessin funktioihin, liittyvillä argumenteilla, yhdenmukaisuudella muiden Pohjoismaiden vanhentumisjärjestelmien kanssa, rikoslajikohtaisilla erityispiirteillä sekä taloudellisilla syillä. Sen sijaan lainsäätäjän esittämät perustelut muutoksen tueksi eivät ole vakuuttavia rikokselta suojeltavan oikeushyvän eli hengen arvon ollessa sen merkittävin perustelu ja muiden lain esitöissä esiteltyjen perusteluiden ollessa ainakin osittain ristiriidassa oikeuskirjallisuudessa vakiintuneiden käsitysten kanssa. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen valossa tapon säätäminen vanhentumattomaksi rikokseksi ei ole perusteltua vanhentumisjärjestelmän perustelujen näkökulmasta.