Aiemman seksuaalisen käyttäytymisen relevanssi raiskauksen oikeudellisessa arvioinnissa : Todistelun rajoittaminen osana naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa
Ratilainen, Ella (2025-06-04)
Aiemman seksuaalisen käyttäytymisen relevanssi raiskauksen oikeudellisessa arvioinnissa : Todistelun rajoittaminen osana naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaa
(04.06.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061166126
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061166126
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevan todistelun rajoittamista osana Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä (EU) 2024/1385 naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta. Tematiikkaa tarkastellaan oikeudenkäymiskaaren yleisten todistelunrajoitteiden, direktiivin 20 artiklan naisin kohdistuvan väkivallan torjumista koskevien tavoitteiden sekä ihmisoikeussääntelyn viitekehyksessä. Tutkielmassa arvioidaan ensinnäkin aiemman seksuaalisen käyttäytymisen relevanssia raiskausrikoksen oikeudellisessa arvioinnissa sekä sitä koskevan todistelun sallittavuuden rajoja. Lisäksi arvioidaan oikeudenkäymiskaaren yleisten todistelunrajoitteiden riittävyyttä suhteessa uuden EU-sääntelyn standardeihin. Tutkielma on pääasiassa oikeusdogmaattinen, joskin siinä hyödynnetään myös teoreettista oikeusvertailua lainopillisen diskurssin tukena.
Oikeudenkäymiskaaren yleisten rajoitusperusteiden valossa tuomarin on hylättävä aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevat todisteet, jos ne koskevat asiaan vaikuttamatonta seikkaa tai ovat muuten tarpeettomia. Hylkäämiskynnys on säännöksen tulkintakäytännössä kuitenkin varsin korkea, jonka vuoksi aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevien todisteiden esiintyminen suomalaisessa oikeuskäytännössä ei ole tavatonta. Kaikkea aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevaa todistelua ei kuitenkaan tule oikeudenkäynnissä sallia, ja rajoittamisen arvioinnissa on pyrittävä löytämään oikeudenmukainen tasapaino seksuaaliväkivallan uhrin yksityiselämän suojeluintressin sekä aineellisen totuuden tavoitteen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin välille. Tutkielman analyysi osoittaa, ettei aiempaa seksuaalista käyttäytymistä tulisi sallia todisteena siten, että se johtaa seksuaalisesti aktiivisemman uhrin heikompaan rikosoikeudelliseen suojaan. Etenkin todisteisiin aiemmasta seksuaalisesta käyttäytymisestä kolmansien osapuolien kanssa tulee suhtautua varauksella. Osapuolten välistä seurustelusuhdetta ei saisi suoraviivaisesti tulkita vastaajan tahallisuuden todennäköisyyttä vähentäväksi tekijäksi eikä asianomistajan aktiivinen seksuaalinen historia tai seksuaaliset mieltymykset saa itsessään vaikuttaa kertomuksen uskottavuutta heikentävästi.
Lainopillisen tarkastelun perusteella olen katsonut, että oikeudenkäymiskaaren rajoitussäännöksen lain kirjain vaikuttaa olevan sellaisenaan riittävä direktiivin implementoimiseksi ilman lainsäädäntömuutoksia. Direktiivin tehokas täytäntöönpano edellyttää kuitenkin jäsenvaltiota varmistamaan, että kansallista lakia noudatetaan direktiivin mukaisesti. Koska lopullinen vastuu direktiivin noudattamisesta on jätetty tuomioistuimen vastuulle, lainsäätäjän tulee varmistaa, että punnittavat kriteerit ovat tuomareilla avoimesti tiedossa. Oikeusviranomaisille olisi tarjottava pakollista koulutusta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ylläpitävistä haitallisista sukupuolistereotypioista sekä uhrien haavoittuvuuteen vaikuttavista tekijöistä. Aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevan todistelun rajoittaminen tulisi nostaa näissä koulutuksissa esille, jotta tuomareilla on avoimesti tiedossa punnintaan vaikuttavat intressit. Tuomiot tulisi lisäksi perustella niin, että niistä ilmenee mahdolliset kokemussäännöt, johon arvioinnissa on nojattu. Myös todistelun rajoittamisperusteita olisi hyvä tuoda tuomioissa avoimemmin esiin. Näin vältyttäisiin paremmin mahdolliselta piilevältä raiskausmyyttien soveltamiselta.
Oikeudenkäymiskaaren yleisten rajoitusperusteiden valossa tuomarin on hylättävä aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevat todisteet, jos ne koskevat asiaan vaikuttamatonta seikkaa tai ovat muuten tarpeettomia. Hylkäämiskynnys on säännöksen tulkintakäytännössä kuitenkin varsin korkea, jonka vuoksi aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevien todisteiden esiintyminen suomalaisessa oikeuskäytännössä ei ole tavatonta. Kaikkea aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevaa todistelua ei kuitenkaan tule oikeudenkäynnissä sallia, ja rajoittamisen arvioinnissa on pyrittävä löytämään oikeudenmukainen tasapaino seksuaaliväkivallan uhrin yksityiselämän suojeluintressin sekä aineellisen totuuden tavoitteen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin välille. Tutkielman analyysi osoittaa, ettei aiempaa seksuaalista käyttäytymistä tulisi sallia todisteena siten, että se johtaa seksuaalisesti aktiivisemman uhrin heikompaan rikosoikeudelliseen suojaan. Etenkin todisteisiin aiemmasta seksuaalisesta käyttäytymisestä kolmansien osapuolien kanssa tulee suhtautua varauksella. Osapuolten välistä seurustelusuhdetta ei saisi suoraviivaisesti tulkita vastaajan tahallisuuden todennäköisyyttä vähentäväksi tekijäksi eikä asianomistajan aktiivinen seksuaalinen historia tai seksuaaliset mieltymykset saa itsessään vaikuttaa kertomuksen uskottavuutta heikentävästi.
Lainopillisen tarkastelun perusteella olen katsonut, että oikeudenkäymiskaaren rajoitussäännöksen lain kirjain vaikuttaa olevan sellaisenaan riittävä direktiivin implementoimiseksi ilman lainsäädäntömuutoksia. Direktiivin tehokas täytäntöönpano edellyttää kuitenkin jäsenvaltiota varmistamaan, että kansallista lakia noudatetaan direktiivin mukaisesti. Koska lopullinen vastuu direktiivin noudattamisesta on jätetty tuomioistuimen vastuulle, lainsäätäjän tulee varmistaa, että punnittavat kriteerit ovat tuomareilla avoimesti tiedossa. Oikeusviranomaisille olisi tarjottava pakollista koulutusta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ylläpitävistä haitallisista sukupuolistereotypioista sekä uhrien haavoittuvuuteen vaikuttavista tekijöistä. Aiempaa seksuaalista käyttäytymistä koskevan todistelun rajoittaminen tulisi nostaa näissä koulutuksissa esille, jotta tuomareilla on avoimesti tiedossa punnintaan vaikuttavat intressit. Tuomiot tulisi lisäksi perustella niin, että niistä ilmenee mahdolliset kokemussäännöt, johon arvioinnissa on nojattu. Myös todistelun rajoittamisperusteita olisi hyvä tuoda tuomioissa avoimemmin esiin. Näin vältyttäisiin paremmin mahdolliselta piilevältä raiskausmyyttien soveltamiselta.