Yhdyskuntarakenteen muutos Oulussa 2000-luvulla
Kivilompolo, Niilas (2025-06-09)
Yhdyskuntarakenteen muutos Oulussa 2000-luvulla
(09.06.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061367858
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061367858
Tiivistelmä
2000-luvun aikana Suomen kaupunkisuunnittelussa on enenevissä määrin siirrytty hajautuvasta rakentamisesta kohti tiiviimpää ja kestävämpää kaupunkirakennetta. Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan Oulun yhdyskuntarakenteen kehitystä 2000-luvulla erityisesti väestön alueellisen jakautumisen näkökulmasta. Työssä analysoidaan, miten väestötiheys ja taajamien rakenne ovat muuttuneet ja millä tavoin maankäytön suunnittelun asiakirjat ovat linjanneet tätä kehitystä. Lisäksi tarkastellaan toissijaisesti työpaikkojen sijoittumisen muutoksia osana yhdyskuntarakenteen kokonaiskuvaa.
Tutkimuksessa hyödynnetään Suomen ympäristökeskuksen paikkatietoaineistoja sekä Oulun kaupungin maankäytön suunnitteludokumentteja: yleiskaavaa, maankäytön toteuttamisohjelmia ja kaupunkistrategiaa. Aineistoja analysoidaan paikkatietomenetelmin ja laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Tulosten perusteella yhdyskuntarakenne oli vuosituhannen alussa selvästi hajautuva, mutta 2010-luvulle tultaessa kehitys on kääntynyt kohti tiivistymistä. Taajamien pinta-alan kasvu on pysähtynyt, ja väestötiheys on kohonnut erityisesti Oulun keskustaajamassa. Yhdyskuntarakenteen kehitys on monin paikoin linjassa maankäytön suunnittelun tavoitteiden kanssa, ja täydennysrakentaminen on lisääntynyt erityisesti asemakaavoitetuilla alueilla. Toisaalta laajat uudisrakennushankkeet, kuten Hiukkavaara, osoittavat myös ristiriitoja kestävän yhdyskuntarakenteen tavoitteiden ja käytännön toteutuksen välillä.
Tutkielma osoittaa, että maankäytön huolellisella suunnittelulla on merkittävä vaikutus kaupunkirakenteen suuntaan. Väestökehityksen hidastuminen tulevaisuudessa tekee yhdyskuntarakenteen ohjauksesta entistä tärkeämpää.
Tutkimuksessa hyödynnetään Suomen ympäristökeskuksen paikkatietoaineistoja sekä Oulun kaupungin maankäytön suunnitteludokumentteja: yleiskaavaa, maankäytön toteuttamisohjelmia ja kaupunkistrategiaa. Aineistoja analysoidaan paikkatietomenetelmin ja laadullisen sisällönanalyysin avulla.
Tulosten perusteella yhdyskuntarakenne oli vuosituhannen alussa selvästi hajautuva, mutta 2010-luvulle tultaessa kehitys on kääntynyt kohti tiivistymistä. Taajamien pinta-alan kasvu on pysähtynyt, ja väestötiheys on kohonnut erityisesti Oulun keskustaajamassa. Yhdyskuntarakenteen kehitys on monin paikoin linjassa maankäytön suunnittelun tavoitteiden kanssa, ja täydennysrakentaminen on lisääntynyt erityisesti asemakaavoitetuilla alueilla. Toisaalta laajat uudisrakennushankkeet, kuten Hiukkavaara, osoittavat myös ristiriitoja kestävän yhdyskuntarakenteen tavoitteiden ja käytännön toteutuksen välillä.
Tutkielma osoittaa, että maankäytön huolellisella suunnittelulla on merkittävä vaikutus kaupunkirakenteen suuntaan. Väestökehityksen hidastuminen tulevaisuudessa tekee yhdyskuntarakenteen ohjauksesta entistä tärkeämpää.