Maankäyttömaksut ja kehittämiskorvaukset vero-oikeuden näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan alueidenkäyttölain (132/1999) 12 a luvun mukaisten maankäyttömaksujen ja kehittämiskorvausten oikeudellista luonnetta ja niiden verotuksellista käsittelyä. Erityinen tarkastelukulma kohdistuu siihen, miten kyseiset maksut vaikuttavat maanomistajan verotukseen eri verolajien – erityisesti tuloverotuksen – näkökulmasta. Maksut voidaan toteuttaa rahasuorituksina, kiinteistön luovutuksina tai työsuorituksina, ja niiden verokohtelu riippuu suoritustavasta ja sovellettavasta verolajista. Tutkimusmenetelmänä on käytetty oikeusdogmaattista eli lainopillista metodia, jossa voimassa olevia säännöksiä ja oikeusperiaatteita tarkastellaan systemaattisesti. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti tuloverolaki, elinkeinoverolaki ja alueidenkäyttölaki. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta. Tuloverotuksen osalta maankäyttömaksujen ja kehittämiskorvausten vaikutus kohdistuu erityisesti hankintamenon määrittämiseen, menojen vähennyskelpoisuuteen sekä siihen, realisoituuko tulo verotuksessa. Vaikka maksut eivät oikeuskäytännössä ole saaneet veron asemaa, ne täyttävät useita veronluonteisen maksun tunnusmerkkejä. Osakeyhtiöiden kohdalla huomattiin verohuojennusten rajoittuminen pääosin luonnollisille henkilöille, mikä voi johtaa merkittävästi korkeampaan verorasitukseen verrattuna yksityishenkilöihin. Varainsiirtoverotuksessa maksujen vaikutus riippuu ensisijaisesti ajoituksesta sekä velan kypsymisestä. Kiinteistöverotuksen osalta taas arvonnousu, joka ensin kohdentuu kunnalle maksettavana maankäyttömaksuna, voi tulla toistamiseen verotetuksi arvonnousun myötä. Tämä korostaa järjestelmän sisäistä jännitettä siinä, miten ja missä vaiheessa maanomistaja joutuu maksamaan kaavoituksen tuottamasta arvonnoususta. Valtiontukisääntelyn näkökulmasta merkittävä riski liittyy siihen, että kunta poikkeaa vakiintuneista, objektiivisesti perustelluista maksukäytännöistään. Erityisesti yksittäistapauksissa myönnetyt alennukset tai helpotukset voivat täyttää SEUT 107(1) artiklan mukaiset valtiontuen edellytykset, mikäli ne johtavat valikoivaan kilpailuetuun. Kunnat voivat kuitenkin ehkäistä valtiontukikysymysten syntymisen noudattamalla yhdenmukaista ja läpinäkyvää maksupolitiikkaa kaikissa maankäyttösopimuksissa ja kehittämiskorvauksissa. Johtopäätöksenä esitetään, että maankäyttömaksujen sääntelyä ja verokohtelua olisi tarpeen selkeyttää. Lisäksi kunnallista maksupolitiikkaa tulisi ohjata valtakunnallisesti läpinäkyvyyden ja yhdenvertaisuuden varmistamiseksi.