"Kuka luo rikkauden ja kuka sen saa" : Ulkoasiainministeriö ja Suomen edustusto Pohjois-Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten ja heidän omaistensa perintöoikeuden toteuttajina 1920-1930 -luvulla
Heinonen, Pirjo (2025-05-23)
"Kuka luo rikkauden ja kuka sen saa" : Ulkoasiainministeriö ja Suomen edustusto Pohjois-Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten ja heidän omaistensa perintöoikeuden toteuttajina 1920-1930 -luvulla
(23.05.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061670203
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025061670203
Tiivistelmä
Tämän tutkielman aiheena on Suomesta Pohjois-Amerikkaan lähteneiden siirtolaisten ja heidän omaistensa perintöoikeuden toteutuminen Suomen Ulkoasiainministeriön ja ulkomaanedustuksen toimesta.
Suomesta oli lähtenyt suuren siirtolaisuusaallon aikana (1870–1914) Pohjois-Amerikkaan noin 350 000 henkilöä. Yhdysvallat oli tunnustanut Suomen itsenäiseksi valtioksi keväällä 1919, jonka jälkeen Suomen Ulkoasiainministeriö ja konsulinvirastot Pohjois-Amerikassa huolehtivat siirtolaisten perintöoikeudellisista asioista. Tutkimuksen kohteena on Suomen Ulkoasiainministeriön ja Pohjois-Amerikassa sijainneiden konsuliviranomaisten toiminta perinnönjakoon liittyvissä asioissa. Tarkoitus on analysoida esimerkkitapausten avulla siirtolaisten mahdollisten jäämistöjen jakoja itsenäisen Suomen ulkomaanedustuksen ensimmäisinä vuosikymmeninä. Saatiinko Suomeen siirtolaisten jättämiä perintöjä vai olivatko lehdistön kirjoitukset suurista Amerikan perinnöistä lähinnä huhupuheita?
Tutkimuksen metodi on oikeushistoriallinen ja tutkimus perustuu ensisijaisesti primäärilähteisiin. Aineistona on käytetty Ulkomaanedustuksen silloista ohjeistusta sekä siirtolaisten jäämistöihin liittyviä Ulkoministeriön ja New Yorkin konsulinviraston arkiston asiakirjoja. Tutkimuksessa on lyhyesti selostettu suomalaisen ja amerikkalaisen perintöoikeuden eroja.
Analysoinnin perusteella silloisen Ulkoasiainministeriön ja Suomen konsuliviranomaisten toiminta oli lakien ja ohjeistuksen mukaista. Mukana oli 46 satunnaisesti valittua tapausta. Puolessa valituista esimerkkitapauksista Suomeen saatiin rahaperintöjä, sekä myös sormuksia ja kelloja. Toisaalta perintöjä oli myös kadonnut merkittävästi, osa oli jäänyt silloiseen Neuvostoliiton Ulkoministeriöön Pietarissa. Pohjois-Amerikassa vilpilliset pesänhoitajat olivat kavaltaneet perintöjä, lisäksi vainajien omaisten ja perillisten joukossa oli väärinkäytöksiä ja sukulaisia haluttiin jättää perillispiirin ulkopuolelle. Erilaiset perintöoikeudelliset säädökset aiheuttivat ihmetystä ja epäluuloisuutta omaisten keskuudessa. Vainajien nimien muuttamiset ja kirjeiden katoamiset hidastuttivat myös perinnönjakoja.
Aineiston analysointi osoitti, että osa siirtolaisista oli onnistunut keräämään vaurautta, ja ”Amerikan perintöjä” saatiin Suomeen paikallisen perintöoikeuden mukaisesti, mikäli jäämistöasiat hoidettiin Ulkoasiainministeriön ja konsuliviranomaisten toimesta. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voi yleistää sillä aineistossa ei ollut mukana konsuliviranomaisten ohi toimineiden yksityisten pesänselvittäjien hoitamia pesänjakoja.
Suomesta oli lähtenyt suuren siirtolaisuusaallon aikana (1870–1914) Pohjois-Amerikkaan noin 350 000 henkilöä. Yhdysvallat oli tunnustanut Suomen itsenäiseksi valtioksi keväällä 1919, jonka jälkeen Suomen Ulkoasiainministeriö ja konsulinvirastot Pohjois-Amerikassa huolehtivat siirtolaisten perintöoikeudellisista asioista. Tutkimuksen kohteena on Suomen Ulkoasiainministeriön ja Pohjois-Amerikassa sijainneiden konsuliviranomaisten toiminta perinnönjakoon liittyvissä asioissa. Tarkoitus on analysoida esimerkkitapausten avulla siirtolaisten mahdollisten jäämistöjen jakoja itsenäisen Suomen ulkomaanedustuksen ensimmäisinä vuosikymmeninä. Saatiinko Suomeen siirtolaisten jättämiä perintöjä vai olivatko lehdistön kirjoitukset suurista Amerikan perinnöistä lähinnä huhupuheita?
Tutkimuksen metodi on oikeushistoriallinen ja tutkimus perustuu ensisijaisesti primäärilähteisiin. Aineistona on käytetty Ulkomaanedustuksen silloista ohjeistusta sekä siirtolaisten jäämistöihin liittyviä Ulkoministeriön ja New Yorkin konsulinviraston arkiston asiakirjoja. Tutkimuksessa on lyhyesti selostettu suomalaisen ja amerikkalaisen perintöoikeuden eroja.
Analysoinnin perusteella silloisen Ulkoasiainministeriön ja Suomen konsuliviranomaisten toiminta oli lakien ja ohjeistuksen mukaista. Mukana oli 46 satunnaisesti valittua tapausta. Puolessa valituista esimerkkitapauksista Suomeen saatiin rahaperintöjä, sekä myös sormuksia ja kelloja. Toisaalta perintöjä oli myös kadonnut merkittävästi, osa oli jäänyt silloiseen Neuvostoliiton Ulkoministeriöön Pietarissa. Pohjois-Amerikassa vilpilliset pesänhoitajat olivat kavaltaneet perintöjä, lisäksi vainajien omaisten ja perillisten joukossa oli väärinkäytöksiä ja sukulaisia haluttiin jättää perillispiirin ulkopuolelle. Erilaiset perintöoikeudelliset säädökset aiheuttivat ihmetystä ja epäluuloisuutta omaisten keskuudessa. Vainajien nimien muuttamiset ja kirjeiden katoamiset hidastuttivat myös perinnönjakoja.
Aineiston analysointi osoitti, että osa siirtolaisista oli onnistunut keräämään vaurautta, ja ”Amerikan perintöjä” saatiin Suomeen paikallisen perintöoikeuden mukaisesti, mikäli jäämistöasiat hoidettiin Ulkoasiainministeriön ja konsuliviranomaisten toimesta. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voi yleistää sillä aineistossa ei ollut mukana konsuliviranomaisten ohi toimineiden yksityisten pesänselvittäjien hoitamia pesänjakoja.