La enseñanza de las festividades del mundo hispanohablante en Finlandia y la familiarización con estas del profesorado de español

Abstract

Este estudio investiga cómo se enseñan las festividades del mundo hispanohablante en las clases de español en Finlandia, centrándose en las fiestas abordadas, los métodos empleados y los factores que influyen en estas decisiones. El objetivo es investigar qué celebraciones se introducen en la enseñanza, cómo se presentan y en qué medida elementos como la experiencia cultural del docente, su edad o el nivel del alumnado afectan estas elecciones. El estudio es empírico y se basa en una encuesta dirigida a 54 docentes de español de diferentes edades y nacionalidades. Los resultados revelan que las fiestas más tratadas son la Pascua (el Domingo de Pascua), el Día de Muertos y el Día de Reyes. La mayoría de los profesores considera importante enseñar las festividades, pero opina que su reflejo en los libros de texto es insuficiente, por lo que crean o buscan materiales adicionales, como vídeos, música, libros de texto, presentaciones y actividades manuales. Se observa una clara diferencia de opinión entre profesores que han vivido en -al menos- algún país hispanohablante y los que no: quienes han vivido en estos valoran más la enseñanza de las festividades y son más críticos con el contenido obrante en los libros. Otros factores, como la edad del profesor y el nivel educativo de los alumnos, también influyen en la manera en que se abordan las festividades. Se concluye que es necesario desarrollar materiales más completos, adaptados al nivel y edad del alumnado, y que fomenten la participación.

JOHDANTO

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten espanjankielisen maailman juhlapäiviä opetetaan espanjan tunneilla Suomessa ja mitkä tekijät vaikuttavat kyseiseen opetukseen. Kulttuuriopetus on keskeinen osa kieltenopetusta ja sen tavoitteena on tukea oppijoiden kulttuurienvälistä viestintäkompetenssia sekä syventää ymmärrystä omasta ja muiden kulttuureista. Espanjan kieltä puhuu äidinkielenä yli 470 miljoonan ihmistä yli 20 maassa, ja espanja onkin maailman toiseksi puhutuin kieli. Tästä johtuen oppijoilla on runsaasti opittavaa espanjankielisten maiden kulttuureista, erityisesti juhlapäivistä.

Tutkimus perustuu kyselyyn, joka kohdistettiin Suomessa työskenteleville espanjanopettajille. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa, mitä juhlapäiviä opettajat käsittelevät opetuksessaan, miten he niitä opettavat ja mitä tekijöitä opetukseen vaikuttaa. Lisäksi tarkastellaan oppikirjojen roolia kulttuurin opetuksessa ja sitä, missä määrin opettajat hyödyntävät omaa lisämateriaaliaan.

Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että opettajan oma tausta – esimerkiksi syntymämaa tai asumiskokemus espanjankielisessä maassa – voi vaikuttaa siihen, miten kulttuuria ja juhlia opetuksessa käsitellään. Myös oppilaiden ikä ja koulutustaso voivat määrittää, millä tavoin juhlapäiviä tuodaan esille. Tutkimuksella pyritään lisäämään ymmärrystä kulttuuriopetuksen nykytilasta espanjan opetuksessa Suomessa sekä tarjoamaan uusia ideoita sen kehittämiseksi.

KULTTUURIN MERKITYS KIELTENOPETUKSESSA

Kieltenopetuksessa painottuvat yhä enemmän opettajan kulttuuritaidot sekä hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa. Opiskelijat arvostavat opettajan aitoutta, innostusta opettamaansa kieltä ja kulttuuria kohtaan sekä kykyä tuoda esiin omakohtaisia kokemuksia opetettavasta kielialueesta. Tutkimukset osoittavat, että pelkkä kielellinen osaaminen ei riitä – hyvä kieltenopettaja on myös kulttuurin välittäjä, joka herättää opiskelijoiden kiinnostuksen kohdekulttuuria kohtaan ja liittää kielenopetuksen elävään kontekstiin.

Kulttuurin käsittely opetuksessa edistää opiskelijoiden kulttuurienvälistä ymmärrystä ja vähentää ennakkoluuloja. Samalla on kuitenkin tärkeää välttää stereotyyppinen tai yksipuolinen kulttuurikuva. Esimerkiksi eri maiden sisäiset kulttuurierot jäävät usein käsittelemättä, ja kulttuuri esitetään helposti yhtenäisenä ja muuttumattomana kokonaisuutena. Opettajalla on keskeinen rooli siinä, miten opiskelijoiden asenteet muotoutuvat – hän voi pienilläkin valinnoilla tukea moninaisuuden hyväksymistä ja avarakatseisuutta.

POPS JA LOPS KULTTUURIOPETUKSEN NÄKÖKULMASTA

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2014) tavoitteena on taata tasa-arvoinen ja laadukas opetus sekä tukea oppilaan kasvua, kehitystä ja oppimista muuttuvassa maailmassa. POPS korostaa kulttuurista osaamista, vuorovaikutusta ja ilmaisua osana laaja-alaista osaamista. Vastaavasti lukion opetussuunnitelman perusteet (LOPS 2019) rakentuvat samanlaisten periaatteiden varaan, ja niissä painotetaan opiskelijan kehittymistä vastuulliseksi ja yhteisölliseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Molemmat opetussuunnitelmat ovat muuttuneet kulttuurikäsityksiltään vuosien varrella. Aiemmat käsitteet, kuten "kulttuuri-identiteetti", ovat poistuneet otsikkotasolta, vaikka yksilön kulttuurisen identiteetin rakentamista edelleen käsitellään sisältöjen ja arvojen tasolla. Sekä POPS että LOPS käyttävät nyt useita käsitteitä, kuten kulttuurinen osaaminen, kulttuurienvälinen osaaminen ja globaalit taidot.

Opetussuunnitelmat ohjaavat myös siihen, ettei kulttuuria käsitellä yksipuolisesti tai stereotyyppisesti. Kulttuurien vertailu voi joskus johtaa erojen korostamiseen ja valtasuhteiden uusintamiseen. Opettajalla on keskeinen rooli kulttuurien moninaisuuden esiin tuomisessa, ja hänen tulisi rohkaista oppilaita tarkastelemaan omaa kulttuurista moninaisuuttaan sekä kyseenalaistamaan yksinkertaistavia kulttuurimalleja. Tämä edellyttää kriittistä suhtautumista oppimateriaaleihin ja opetussuunnitelmien tarjoamaan käsitteistöön, joka ei aina tarjoa selkeitä määritelmiä kulttuurista tai sen opettamisesta.

POPS JA LOPS KIELTENOPETUKSEN NÄKÖKULMASTA

Perusopetuksen (POPS 2014) ja lukion (LOPS 2019) opetussuunnitelmat korostavat kieltenopetuksen merkitystä monikielisessä ja kulttuurisesti moninaisessa maailmassa. Tavoitteena on kehittää oppilaiden kielitaitoa, kielitietoisuutta ja monikielistä osaamista. Kieltenopetus nähdään osana laajempaa kielellistä ja kulttuurista kasvatusta, joka tukee oppilaan kykyä toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa ja yhteiskunnassa aktiivisesti.

Kieltenopetuksessa pyritään lisäämään kulttuurien tuntemusta ja rohkaisemaan opiskelijoita käyttämään kieliä monipuolisesti. Erityisesti valinnaisten kielten (esim. B2- ja B3-tasot) opetuksessa korostuvat suullisen viestinnän harjoittelu, kulttuurienvälinen ymmärrys sekä yhteydet käytännön tilanteisiin, kuten arjen vuorovaikutukseen tai globaaliin kanssakäymiseen. Kouluilla on mahdollisuus painottaa erilaisia kulttuuriteemoja, kuten kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvaa osana kielten opetusta.

Opetussuunnitelmat ohjaavat arvostamaan kieli- ja kulttuuritaustojen moninaisuutta. Opetuksessa pyritään hyödyntämään oppilaiden omia kieliä ja kokemuksia sekä tukemaan heidän monikielistä identiteettiään. Oppilaiden tulisi oppia suhtautumaan avoimesti erilaisiin kieliin ja kulttuureihin sekä ymmärtämään, että kielellinen ja kulttuurinen monimuotoisuus on osa nykypäivän yhteiskuntaa.

INTERKULTTUURINEN VIESTINTÄKOMPETENSSI

Interkulttuurinen viestintäkompetenssi on keskeinen osa kieltenopetusta nykypäivän globaalissa ja monikulttuurisessa maailmassa. Perinteinen kommunikatiivinen kompetenssi painotti kielitaitoa ja viestintätaitoja, mutta nykyisin painopiste on siirtynyt interkulttuuriseen kompetenssiin, joka korostaa kielitaitojen lisäksi myös henkilökohtaisia ja sosiaalisia taitoja, asenteita sekä autonomista oppimista. Tavoitteena on kehittää oppilaan kykyä ymmärtää ja toimia kulttuurisesti moninaisissa tilanteissa.

Interkulttuurinen kompetenssi vaatii paitsi kielellisiä taitoja myös kulttuurista ymmärrystä ja herkkyyttä erilaisia kulttuureja kohtaan. Byram (1997) ja muut asiantuntijat korostavat, että kielten oppiminen on samalla myös kulttuuri-identiteettien kohtaamista ja ymmärtämistä. Kompetenssin kehitys tapahtuu kielen käytön ja kulttuurisen kokemuksen vuorovaikutuksessa. Montmany ja González Argüello (2022) näkevät kulttuuristen kompetenssien olevan jatkuva ja dynaaminen prosessi, jossa opiskelija ei vain opi tunnistamaan omia ja toisten kulttuureja, vaan myös löytää yhteisiä piirteitä eri kulttuureista.

Opetuksen näkökulmasta, kieltenopettajan rooli on muuttunut kulttuuristen "lähettiläiden" asemasta ohjaajaksi ja fasilitaattoriksi. Opiskelijat, jotka toimivat ikään kuin etnografian tekijöinä, keräävät ja tulkitsevat kulttuuritietoa omista näkökulmistaan. Tämä lähestymistapa tukee aitoa ja kriittistä maailmankuvan rakentamista. Interkulttuurisen osaamisen opettaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, sillä kulttuurisia teemoja pidetään usein "ylimääräisinä" kieltenopetuksessa ja niitä käsitellään erillään kieliopin opetuksesta. Lisäksi kulttuurin opettaminen on usein vaikeampaa arvioida kuin kielioppia ja sanastoa. Michael Byramin mukaan interkulttuurinen kommunikaatio ei tarkoita vain kielen oikeellista käyttöä, vaan sen käyttöä sopivalla ja kulttuurisesti oikealla tavalla. Nykyisin opiskelijat eivät tavoittele enää natiivipuhujan tasoa, vaan heistä pyritään tekemään interkulttuurisia puhujia, jotka pystyvät toimimaan siltoina omien ja vieraiden kulttuurien välillä. Tämä vaatii paitsi kielellistä myös kulttuurista osaamista. Opettajien haasteena on luoda autenttisia kulttuurikohtaamisia, jotka herättävät tunteita ja reaktioita opiskelijoissa. Esimerkiksi opiskelijat muistelevat usein niitä kulttuurisia piirteitä, jotka eroavat omasta kulttuuristaan, kuten saksalaisia juhlia tai perinteitä. Näin voidaan luoda tilanteita, joissa opiskelijat voivat vertailla ja pohtia kulttuurisia eroja ja samanlaisuuksia. Kieltenopetuksessa oppituntien tulisi ulottua enemmän kuin vain oppikirjan maailmaan. Uudet teknologiat mahdollistavat oppituntien rikastamisen ja kulttuuristen kokemusten laajentamisen oppituntien ulkopuolelle, tuoden aitoja ja ajankohtaisia kulttuurikokemuksia oppilaille.

KULTTUURINEN VASTUULLISUUS JA OPETTAJAN ROOLI KIELTENOPETUKSESSA

Kieltenopetuksessa kulttuurinen kompetenssi on noussut tärkeäksi osaksi opetussuunnitelmia. Hahl (2015) analysoi englannin kielen oppikirjoja ja havaitsi, että vaikka oppikirjat käsittelevät kulttuuria ja kulttuurienvälistä vuorovaikutusta, ne usein vahvistavat kulttuurisia stereotypioita sen sijaan, että ne edistäisivät syvällisempää kulttuurista ymmärrystä. Opettajilla on keskeinen rooli valitessaan oppimateriaaleja, jotka tukevat opiskelijoiden kulttuurisen ymmärryksen kehittymistä ja auttavat tunnistamaan mahdolliset stereotypiat ja ideologiat oppikirjoissa. Tällöin opettajan on oltava kulttuurisesti vastuullinen ja tunnistettava kunkin oppimateriaalin mahdolliset vinoutumat (Hahl et al., 2015).

Kulttuuriopetus on kehittynyt 1990-luvulta lähtien, jolloin alettiin korostaa kulttuurin ja kielen yhteyttä. Aiemmin kulttuuri käsitettiin valtion tai kansakunnan kulttuuriksi, mutta nykyään korostetaan kulttuurien moninaisuutta ja sitä, kuinka globaalissa kieltenopetuksessa kulttuuri on monikerroksinen ja jatkuvasti muuttuva ilmiö (Weniger & Kiss, 2014). Esimerkiksi espanjan kielessä on huomattava alueellinen ja kulttuurinen vaihtelu, joka tulee huomioida kielenopetuksessa. Lipskin (2011) mukaan on tärkeää ymmärtää, että espanjan kielen variaatio ei rajoitu vain Espanjan alueelle, vaan myös Latinalaisessa Amerikassa puhutaan monia eri espanjan murteita, jotka eroavat toisistaan merkittävästi.

OPISKELIJAN ROOLI KULTTUURIENVÄLISESSÄ MEDIOINTIPROSESSISSA

Opiskelijan rooli kulttuurienvälisessä oppimisessa on myös keskeinen. Kieltenopetuksessa opiskelijat voivat toimia kulttuurienvälisinä välittäjinä, erityisesti silloin, kun he ovat itse kokeneet kulttuurienvälisen vaihdon. Esimerkiksi opiskelijat, jotka ovat olleet vaihdossa ulkomailla, tuovat takaisin muistoja ja käytännön kokemuksia, jotka rikastuttavat oppimiskokemusta. Garam (2000) toteaa, että opiskelijavaihto kehittää opiskelijoiden kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin ja parantaa heidän kielitaitoa ja sosiaalisia taitojaan, mikä on tärkeää työelämässä. Laura Kangastalon (2011) tutkimus opiskelijavaihdosta osoittaa, että vaihto-oppilaat saavat kokemuksia, jotka vahvistavat heidän kulttuurista avarakatseisuuttaan ja lisäävät itseluottamusta. He kokevat usein kasvaneensa henkilöinä ja oppineensa tärkeitä taitoja, kuten kykyä vertailla omaa kulttuuriaan toisiin kulttuureihin. Tällaiset kokemukset rikastuttavat kieltenopetusta ja auttavat opiskelijoita ymmärtämään kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen monimuotoisuutta ja sen vaikutuksia.

AJANKÄYTTÖ JA KULTTUURIENVÄLINEN OPPIMINEN

Ajankäyttö on olennainen tekijä kieltenopetuksessa, erityisesti kulttuurienvälisen osaamisen kehittämisessä. Opetuksessa on tärkeää löytää tasapaino kielen rakenteiden ja kulttuuristen taitojen välillä, jotta opiskelijat voivat saavuttaa syvällisen ymmärryksen kielestä ja sen taustalla olevasta kulttuurista. Hahl (2015) ja Garam (2000) korostavat, että opettajat, jotka pystyvät käyttämään ajankäyttöään tehokkaasti, voivat paremmin sisällyttää kulttuurisia elementtejä opetukseen ja siten edistää opiskelijoiden kulttuurista ymmärrystä.

Esimerkiksi vaihto-oppilaskokemukset, kuten Kangastalon (2011) tutkimuksessa havaittiin, antavat opiskelijoille mahdollisuuden saada kulttuurista tietoa käytännön tasolla, mikä on äärimmäisen arvokasta ajankäytön kannalta. Opiskelijat, jotka pystyvät hyödyntämään vaihto-oppilasvuosia ja muuta kulttuurista kokemusta tehokkaasti omassa oppimisessaan, voivat yhdistää kielen oppimisen ja kulttuurisen osaamisen, mikä syventää heidän kielenkäyttöään ja -ymmärrystään.

KYSELYTUTKIMUS: ESPANJANKIELISEN MAAILMAN JUHLIEN OPETUS SUOMESSA JA ESPANJANOPETTAJIEN PEREHTYNEISYYS NIIHIN

Tutkimuksen aineisto kerättiin joulukuussa 2024 Webropol-kyselyn avulla. Kohderyhmänä olivat Suomessa espanjaa opettavat opettajat, ja kysely jaettiin Suomen kieltenopettajien liiton ja Suomen espanjanopettajien yhdistyksen sähköpostilistojen, Turun ja Helsingin yliopistojen opiskelijaryhmien WhatsApp- ryhmiin sekä espanjanopettajien Facebook-sivujen kautta. Kyselyyn vastasi yhteensä 54 opettajaa, joista 53 oli naisia ja yksi mies. Vastaajista suurin osa työskenteli perus- ja toisen asteen opetuksessa, mutta mukana oli myös korkeakoulu- ja aikuiskoulutuksen opettajia. Kokemustaustat vaihtelivat alle viidestä vuodesta yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Kyselyssä tarkasteltiin espanjankielisen kulttuurin juhlien käsittelyä opetuksessa. Kysymyksiin valittiin kahdeksan juhlaa, jotka pohjautuivat Nos vemos 2-kirjan kulttuurikalenteritehtävään. Lisäksi vastaajat kirjoittivat muita juhlia. 79 % vastaajista oli asunut espanjankielisessä maassa, kuten Espanjassa, Chilessä, Perussa, Costa Ricassa, Ecuadorissa tai Meksikossa, mikä antaa viitteitä heidän kulttuurisesta kokemuspohjastaan opetuksessa.

TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaiset espanjanopettajat pitävät tärkeänä espanjankielisten maiden juhlien käsittelyä opetuksessa. Erityisesti kuolleiden päivän, pääsiäisen ja loppiaisen eli kuninkaiden päivän opetus korostui vastauksissa. Useat opettajat toivoivat voivansa esitellä oppilailleen monipuolisemmin erilaisia juhlia eri maista, jotta kulttuurin esittely olisi monipuolisempaa ja laajempaa.

Merkittävä havainto oli, että suurin osa opettajista koki oppikirjojen kulttuurisisällöt riittämättömiksi – juhliin liittyvää tietoa ja vuorovaikutteisia tehtäviä ei pidetty tarpeeksi monipuolisina. Monet opettajat loivatkin omia materiaalejaan täydentääkseen opetusta. Lisäksi tutkimus osoitti, että opettajan omat kokemukset, kuten asuminen espanjankielisessä maassa, lisäsivät kiinnostusta ja osaamista juhlien opettamisessa.

Tulokset myös osoittavat, että opettajan ikä ja opetettava ikäryhmä vaikuttavat menetelmävalintoihin. Kaikki vastaajat käyttivät opetuksessaan videoita, ja suuri osa myös musiikkia ja luovia tehtäviä. Nuoremmat opettajat hyödynsivät enemmän oppikirjoja ja leikillisiä menetelmiä, kun taas vanhemmat opettajat sisällyttivät opetukseen usein laulamista. Toisen asteen opetuksessa ajanpuute nousi keskeiseksi haasteeksi.

Tutkimus tukee ajatusta siitä, että kulttuurin, erityisesti juhlien, opetus vahvistaa oppilaiden kulttuurienvälistä osaamista ja lisää motivaatiota. Tulosten perusteella voidaan tulevaisuudessa kehittää sekä opettajien menetelmiä että espanjan oppimateriaaleja, jotta ne vastaisivat paremmin opetuksen kulttuurillisia tarpeita.

Tulevaisuudessa olisi tärkeää tarkastella tarkemmin Espanjan ja Latinalaisen Amerikan juhlien yhdenvertaista käsittelyä oppikirjoissa sekä kehittää osallistavampia, oppilaan tasoon ja ikään sopivia monipuolisempia tehtäviä. Lisäksi olisi syytä tutkia audiovisuaalisten ja digitaalisten materiaalien vaikutusta kulttuurin opetukseen sekä oppilaiden näkemyksiä kulttuurin oppimisesta espanjan tunneilla. Kyselyn vastaukset tarjoavat espanjanopettajille monipuolisia ja arvokkaita ideoita oman opetuksensa kehittämiseen ja sitä kautta opetusmenetelmien parantamiseen. Tutkimus tukee myös espanjan oppikirjojen tekijöitä kehittämään tulevaisuudessa laadukkaampia ja monipuolisempia kirjasarjoja, joissa kulttuurin opetus otetaan huomioon entistä tehokkaammin. Vastausten perusteella opettajat eivät pidä oppikirjojen sisältöä riittävänä juhlapäivien opettamiseen. He toivovat selkeämpiä ja monipuolisempia tietopaketteja juhlapäivistä sekä lisää tehtäviä oppilaille useammista juhlista, jotta oppilaat saisivat laajemman käsityksen espanjankielisten maiden juhlapäivistä.