Puntarointia päätöksenteon tueksi? : Kansalaisparlamentin rooli ja vaikuttavuus kansalaisaloitteiden eduskuntakäsittelyssä
Mattila, Salla (2025-06-10)
Puntarointia päätöksenteon tueksi? : Kansalaisparlamentin rooli ja vaikuttavuus kansalaisaloitteiden eduskuntakäsittelyssä
(10.06.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025062674785
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025062674785
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan syksyllä 2023 järjestetyn Kansalaisparlamentin roolia ja vaikuttavuutta kansalaisaloitteiden eduskuntakäsittelyssä. Tutkielman lähtökohtana on edustuksellisen demokratian kohtaama osallistumiskriisi sekä siitä syntynyt tarve kehittää uusia keinoja kansalaisten ja päätöksenteon välisen kuilun kaventamiseksi. Tutkielmassa selvitetään, miten Kansalaisparlamentin prosessi rakentui ja kytkeytyi eduskuntatyöhön, millä tavoin se huomioitiin kansalaisaloitteiden eduskuntakäsittelyssä sekä millaisia näkemyksiä kansanedustajilla on Kansalaisparlamentista osallistavana menetelmänä.
Kansalaisparlamentti oli valtakunnallinen puntaroiva kansalaiskeskustelu, jossa satunnaisesti valitut kansalaiset keskustelivat neljästä eduskuntaan edenneestä kansalaisaloitteesta. Osallistujien näkemykset mitattiin ennen keskusteluja ja niiden jälkeen puntaroivan mielipidemittauksen mallin mukaan. Kansalaisparlamentti edusti ensimmäistä Suomessa toteutettua puntaroivan demokratian kokeilua, jonka tavoitteena oli kytkeä puntaroiva kansalaiskeskustelu osaksi eduskunnan työskentelyä.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu puntaroivan demokratian teorialle sekä erilaisten demokraattisten innovaatioiden tarkastelulle. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten puntaroivat kansalaiskeskustelut voivat täydentää perinteistä edustuksellista demokratiaa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa aineistona käytetään Kansalaisparlamentin prosessissa mukana olleille kansanedustajille, tutkijoille ja virkamiehille tehtyjä puolistrukturoituja haastatteluja sekä eduskunnan pöytäkirjoja ja valiokuntamietintöjä. Haastateltavia oli yhteensä 18. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytetään prosessin jäljitystä, jota täydentää teoriaohjaava sisällönanalyysi. Prosessin jäljityksen avulla tarkastellaan koko Kansalaisparlamentin prosessin etenemistä ja kytkeytymistä eduskunnan päätöksentekoon, jotta voidaan arvioida kokeilun vaikuttavuutta.
Tutkielman keskeiset havainnot osoittavat, että Kansalaisparlamentti nähtiin lähtökohtaisesti lupaavana ja demokraattisesti arvokkaana osallistumismuotona. Sillä nähtiin olevan erityistä arvoa demokratiakasvatuksen välineenä, kansalaisten poliittisen osallistumisen vahvistamisessa sekä julkisen keskustelun laajentamisessa. Tutkijavetoisesti rakentunut prosessi kytkeytyi eduskuntaan pääosin valiokuntien asiantuntijakuulemisten kautta. Vaikka kokeilua arvostettiin periaatteellisella tasolla, sen tuottamaa puntaroitua kansalaismielipidettä ei juuri hyödynnetty valiokuntatyössä eikä siihen viitattu valiokuntien mietinnöissä tai eduskunnan täysistuntokeskusteluissa. Kansalaisparlamentin vaikuttavuutta rajoitti erityisesti edustuksellisen järjestelmän asettamat rajoitteet, kokeilun kertaluonteisuus sekä sen epäselvä institutionaalinen asema osana päätöksentekoa.
Tutkielma osoittaa, että Kansalaisparlamentilla on potentiaalia täydentää edustuksellista päätöksentekoa, mutta sen vaikuttavuus edellyttää vielä vahvempaa institutionaalista kytkentää. Kokeilun osoittama potentiaali jää toistaiseksi lunastamatta, ellei puntaroivia prosesseja kytketä vahvemmin osaksi poliittisia rakenteita sekä resursoinnin, sitoutumisen että päätöksenteon käytäntöjen tasolla. Myös tiedon luonteella on merkitystä: aggregoituina mielipidemuutoksina esitetty puntaroitu näkemys ei toisaalta tarjonnut päätöksentekijöille argumentteja tai näkökulmia.
Kansalaisparlamentti oli valtakunnallinen puntaroiva kansalaiskeskustelu, jossa satunnaisesti valitut kansalaiset keskustelivat neljästä eduskuntaan edenneestä kansalaisaloitteesta. Osallistujien näkemykset mitattiin ennen keskusteluja ja niiden jälkeen puntaroivan mielipidemittauksen mallin mukaan. Kansalaisparlamentti edusti ensimmäistä Suomessa toteutettua puntaroivan demokratian kokeilua, jonka tavoitteena oli kytkeä puntaroiva kansalaiskeskustelu osaksi eduskunnan työskentelyä.
Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu puntaroivan demokratian teorialle sekä erilaisten demokraattisten innovaatioiden tarkastelulle. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten puntaroivat kansalaiskeskustelut voivat täydentää perinteistä edustuksellista demokratiaa. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa aineistona käytetään Kansalaisparlamentin prosessissa mukana olleille kansanedustajille, tutkijoille ja virkamiehille tehtyjä puolistrukturoituja haastatteluja sekä eduskunnan pöytäkirjoja ja valiokuntamietintöjä. Haastateltavia oli yhteensä 18. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytetään prosessin jäljitystä, jota täydentää teoriaohjaava sisällönanalyysi. Prosessin jäljityksen avulla tarkastellaan koko Kansalaisparlamentin prosessin etenemistä ja kytkeytymistä eduskunnan päätöksentekoon, jotta voidaan arvioida kokeilun vaikuttavuutta.
Tutkielman keskeiset havainnot osoittavat, että Kansalaisparlamentti nähtiin lähtökohtaisesti lupaavana ja demokraattisesti arvokkaana osallistumismuotona. Sillä nähtiin olevan erityistä arvoa demokratiakasvatuksen välineenä, kansalaisten poliittisen osallistumisen vahvistamisessa sekä julkisen keskustelun laajentamisessa. Tutkijavetoisesti rakentunut prosessi kytkeytyi eduskuntaan pääosin valiokuntien asiantuntijakuulemisten kautta. Vaikka kokeilua arvostettiin periaatteellisella tasolla, sen tuottamaa puntaroitua kansalaismielipidettä ei juuri hyödynnetty valiokuntatyössä eikä siihen viitattu valiokuntien mietinnöissä tai eduskunnan täysistuntokeskusteluissa. Kansalaisparlamentin vaikuttavuutta rajoitti erityisesti edustuksellisen järjestelmän asettamat rajoitteet, kokeilun kertaluonteisuus sekä sen epäselvä institutionaalinen asema osana päätöksentekoa.
Tutkielma osoittaa, että Kansalaisparlamentilla on potentiaalia täydentää edustuksellista päätöksentekoa, mutta sen vaikuttavuus edellyttää vielä vahvempaa institutionaalista kytkentää. Kokeilun osoittama potentiaali jää toistaiseksi lunastamatta, ellei puntaroivia prosesseja kytketä vahvemmin osaksi poliittisia rakenteita sekä resursoinnin, sitoutumisen että päätöksenteon käytäntöjen tasolla. Myös tiedon luonteella on merkitystä: aggregoituina mielipidemuutoksina esitetty puntaroitu näkemys ei toisaalta tarjonnut päätöksentekijöille argumentteja tai näkökulmia.