Luonnetodistelu rikosprosessissa
Niiranen, Katri (2025-06-18)
Luonnetodistelu rikosprosessissa
(18.06.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025062674447
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025062674447
Tiivistelmä
Luonnetodistelun esittämistä ei ole Suomen laissa sellaisenaan säännelty, eikä se ole siten myöskään kategorisesti kiellettyä, mutta sen laaja-alaiseen käyttöön suhtaudutaan torjuvasti. Asianosaiset voivat vapaan todistusteorian mukaisesti kuitenkin hyödyntää sitä osana näyttöä. Tuomioistuimen tehtävänä on vapaan todistusharkinnan mukaisesti arvioida luonnetodistelun merkitys näyttönä ja sen relevanssi tutkittavassa asiassa. Luonnetodistelua ei ole kuitenkaan mahdollista esittää kaikissa tilanteissa oikeudenkäynnin aikana. Todistelun menettelyperiaatteet ja aineellisen totuuden tavoitteet edellyttävät, ettei rikosasiaan sekoiteta siihen kuulumattomia seikkoja (ROL 6:5.3). Todiste on myös tarvittaessa torjuttava jo ennen sen varsinaista vastaanottamista, jos jokin oikeudenkäymiskaaren todistelun rajoittamista koskeva edellytys täyttyy (OK 17:8).
Tämä tutkimus käsittelee luonnetodistelua rikosasian oikeudenkäynnissä eli rikosprosessissa. Tutkielman pääpaino on prosessioikeudessa, vaikka tutkimuksessa hyödynnetään myös todistajanpsykologian tutkimustuloksia ja rikosoikeuden yleisiä oppeja.
Tutkimuksessa esitetään luonnetodistelun eri ilmenemismuotoja ja arvioidaan luonnetodistelun hyötyjä ja haittoja osana todistelua oikeusdogmaattisen tutkimusmenetelmän avulla. Tutkimuksen tavoitteena on tutkimuskysymyksien avulla löytää vallitsevan näkökulman rinnalle luonnetodisteluun mahdollisesti liittyviä positiivisia seikkoja. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: mitä luonnetodistelu on Suomen oikeusjärjestelmässä ja millainen todistearvo luonnetodistelulla on näyttönä?
Tutkimus tuo esiin sen, ettei Suomen oikeusjärjestelmässä ole yhtenäistä käsitystä luonnetodistelusta todistelukontekstissa, ja että oikeusoppineiden esittämät määritelmät luonnetodistelulle eivät ole aina yhdenmukaisia muun rikosprosessin aikana sovellettavan lainsäädännön, kuten rikoslain, kanssa. Tämä käsitesisällön epäkoherenssi voi johtua siitä, että luonnetodistelun tutkiminen on jäänyt oikeusjärjestelmässä katveeseen. Se puolestaan luo perusteet aihetta koskevalle tutkimukselle.
Tämä tutkimus käsittelee luonnetodistelua rikosasian oikeudenkäynnissä eli rikosprosessissa. Tutkielman pääpaino on prosessioikeudessa, vaikka tutkimuksessa hyödynnetään myös todistajanpsykologian tutkimustuloksia ja rikosoikeuden yleisiä oppeja.
Tutkimuksessa esitetään luonnetodistelun eri ilmenemismuotoja ja arvioidaan luonnetodistelun hyötyjä ja haittoja osana todistelua oikeusdogmaattisen tutkimusmenetelmän avulla. Tutkimuksen tavoitteena on tutkimuskysymyksien avulla löytää vallitsevan näkökulman rinnalle luonnetodisteluun mahdollisesti liittyviä positiivisia seikkoja. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: mitä luonnetodistelu on Suomen oikeusjärjestelmässä ja millainen todistearvo luonnetodistelulla on näyttönä?
Tutkimus tuo esiin sen, ettei Suomen oikeusjärjestelmässä ole yhtenäistä käsitystä luonnetodistelusta todistelukontekstissa, ja että oikeusoppineiden esittämät määritelmät luonnetodistelulle eivät ole aina yhdenmukaisia muun rikosprosessin aikana sovellettavan lainsäädännön, kuten rikoslain, kanssa. Tämä käsitesisällön epäkoherenssi voi johtua siitä, että luonnetodistelun tutkiminen on jäänyt oikeusjärjestelmässä katveeseen. Se puolestaan luo perusteet aihetta koskevalle tutkimukselle.