Yliopisto-opintojen pitkittyminen perhetaustan, huijarisyndrooman ja opiskelun kehystekijöiden näkökulmasta

Abstract

Pitkittyneet opinnot ovat olleet korkeakoulupoliittisen keskustelun aiheena jo vuosikymmeniä. Tyypillisesti keskustelun painopiste on ollut opintoaikojen lyhentämisessä, jolloin opiskelijat siirtyisivät nopeammin työelämään. Tavoitteiden saavuttamiseksi on yritetty kohdistaa lukuisia eri toimia, jotta vältyttäisiin opintojen viivästymiseltä tai jopa opintojen keskeyttämiseltä. Keskustelussa korostuu usein yksilökeskeinen näkökulma, jossa opintojen viivästyminen nähdään seurauksena esimerkiksi opiskelijan aikaansaamattomuudesta tai sitoutumattomuudesta opintoihin. Tämänkaltainen tulkinta jättää huomioimatta opintojen pitkittymisen moniulotteiset syyt. Aiempien tutkimuksien mukaan opintojen pitkittymiseen on vaikuttanut muun muassa työssäkäynti, opiskelutaidot ja -motivaatio sekä terveydelliset haasteet. Lisäksi taustatekijöillä, kuten iällä, sukupuolella, pohjakoulutuksella ja tieteenalalla on havaittu olevan merkitystä opintojen suorittamisessa.

Huijarisyndrooma on noussut ajankohtaiseksi ilmiöksi niin työelämässä kuin opiskelumaailmassa. Kyseessä on Clancen ja Imeksen (1978) havaitsema psykologinen ilmiö, jossa yksilö ei luota omiin kykyihinsä menestyksestään huolimatta. Henkilö kokee usein menestyksensä johtuvan hyvästä tuurista tai väljästä arvioinnista eikä tunnista olevansa pätevä saavutuksistaan huolimatta. Huijarisyndroomaan liittyy useasti pelko huijariksi paljastumisesta, jolloin ulkopuoliset huomaisivat henkilön olevan todellisuudessa pätemätön. Huijarisyndrooman kokemukset voivat heikentää opiskelijoiden itseluottamusta ja kyvykkyyden kokemusta, millä saattaa olla negatiivista vaikutusta opintojen etenemiselle.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin yliopisto-opiskelijoiden lapsuudenperheen, huijarisyndrooman ja opiskelun kehystekijöiden välistä yhteyttä opintojen pitkittymiseen. Tutkimuksen aineistona oli valmis kyselyaineisto (N = 5003), joka oli kerätty vuonna 2022 osana Turun yliopiston tutkimushanketta. Hankkeen vastuullisena tutkijana toimi Hanna Nori. Kysely kartoitti yliopisto-opiskelijoiden taustatietoja, lapsuuden kasvuympäristöä sekä huijarisyndrooman kokemuksia. Vastaajista 330 opiskelijalla oli opinnot pitkittyneet aloitusvuoteen verrattuna. Tutkimuksessa hyödynnettiin monimetodista tutkimusta, sillä käytetty aineisto ei suorastaan mitannut opintojen pitkittymistä, jolloin avoimilla vastauksilla saatiin syvempää ymmärrystä opintojen pitkittymiseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen kvantitatiivinen osuus toteutettiin logistisella regressioanalyysillä ja t-testillä, ja kvalitatiivinen osuus sisällönanalyysin kaltaisilla menetelmillä.

Tutkimustulokset osoittivat, että kannustuksen ja tuen saaminen lapsuudessa sekä vanhempien usko lapsensa menestymiseen vähensivät opintojen pitkittymisen riskiä. Opiskelijat, joilla opinnot olivat pitkittyneet kuvasivat kokevansa epäonnistumisen pelkoa ja akateemista epävarmuutta. Lisäksi vastaajat toivat esiin ulkopuolisten tekijöiden, kuten ADHD:n, terveydellisten syiden ja työssäkäynnin tuovan haasteita opintojen etenemiselle. Opiskelijat, joilla opinnot olivat pitkittyneet kokivat muita opiskelijoita enemmän huijarisyndroomaa, etenkin pettymyksen tunteita omasta suoriutumisestaan ja oman osaamisen vertailemista muihin. Opintojen pitkittymiseen vaikuttivat monialaiset syyt, jolloin opintojen etenemisen tukemisessa tulisi huomioida opiskelijat yksilöinä.