Hätätilaoikeus teoriassa ja käytännössä : katsaus poikkeuksellisten olosuhteiden lisätoimivaltuuksiin ja väärinkäytöksiin

Abstract

Tutkielman tarkoituksena on tarkastella ja systematisoida hätätilaoikeutta siitä näkökulmasta, että siihen perustuvien poikkeuksellisten toimivaltuuksien käyttäminen voi pahimmillaan johtaa oikeusvaltioperiaatteen, demokratian ja perusoikeuksien murenemiseen. Toisaalta erityyppiset yhteiskunnalliset kriisit edellyttävät, että toimeenpanovallalla on käytettävissään riittävän tehokkaita ja joustavia työkaluja valtion koskemattomuuden turvaamiseksi ja kriisien vaikutusten lieventämiseksi. Tähän hätätilaoikeuden keskeiseen problematiikkaan on esitetty useita toisistaan poikkeavia teoriatason ratkaisumalleja, joiden tunteminen on keskeistä eri valtioiden omaksumien kriisilainsäädäntöjen hahmottamisessa. Useassa valtiossa koronapandemia aktivoi ensimmäistä kertaa modernina aikana kansalliset kriisilainsäädännöt, mikä osoitti eri järjestelmistä sekä heikkouksia että vahvuuksia. Erityisesti Unkarissa poikkeusoloperustetta ja lisätoimivaltuuksia hyväksikäytettiin vallan keskittämiseksi ja oikeusjärjestyksen pysyväksi muuttamiseksi. Suomessa taas toimeenpanovaltaan kohdistuvat kontrollikeinot osoittivat voimansa ja järjestelmä suoriutui kriisistä kansainvälisesti vertaillen monessa suhteessa kiitettävästi, mutta kriisi osoitti myös haavoittuvuuksia. Aihevalinta ja rajaukset huomioon ottaen tutkielman tavoitteena on vastata kolmeen toisiaan täydentävään tutkimuskysymykseen, jotka liittyvät hätätilaoikeudesta esitettyihin teorioihin, Unkarissa tapahtuneeseen kriisivaltuuksien väärinkäyttöön sekä Suomen hätätilaoikeudellisen järjestelmän tilaan ja kehityskohteisiin. Tutkimusmenetelminä tutkielmassa hyödynnetään perinteisen lainopin rinnalla teoreettista lainoppia, joiden avulla tarkoituksena on systematisoiden tuottaa hätätilaoikeudesta suomalaisesta katsannosta relevantti kokonaiskuva järjestelmän kehittämiseksi. Tutkielma osoittaa, että hätätilaoikeudellisista toimintamalleista on esitetty useita teoreettisia malleja, joista yksikään ei onnistu ratkaisemaan aihepiirin problematiikkaa täydellisesti. Lisäksi osa malleista sisältää elementtejä, jotka ovat omiaan lisäämään toimivaltuuksien väärinkäytön riskiä. Unkarin tarkastelu taas antaa viitteitä siitä, ettei hätätilaoikeuden väärinkäytöksiä voida estää pelkästään oikeudellisin keinoin, vaan yhteiskunnallisilla seikoilla on myös merkitystä. Lopuksi Suomen järjestelmän analysointi tähdentää, että myös Suomessa resilienssiä voitaisiin kehittää merkittävästi. Havaintojen pohjalta tutkielman lopuksi esitetään toimenpidesuosituksia, jotka keskeisin osin liittyvät perustuslakivaliokunnan asemaan, perustuslain tulkinnanvaraisuuteen sekä valmiuslain systematiikkaan.