Väkivallan kokemus ja traumaattinen muisti nykyproosassa: Susanna Hastin Ruumis/huoneet ja Iida Rauman Hävitys

Abstract

<p>Pohdin artikkelissa väkivallan kokemusta ja sen traumatisoivuutta sekä trauman yhteiskunnallisia syntymekanismeja Susanna Hastin ja Iida Rauman teoksissa. Trauman merkitykset ovat viime vuosikymmeninä laajenneet koskemaan yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden kysymyksiä ja traumatietoisuus on laajentunut. Lähestyn tutkimuskohteitani traumakirjallisuutena ja kysyn yhtäältä, miten traumatisoivan väkivallan käsittely avaa yksityisen ja julkisen välille asetettuja rajoja ja odotuksia näissä kahdessa teoksessa. Trauman yhteiskunnallisen merkittävyyden ohella nostan esiin teokset niiden estetiikan kannalta: miten juuri kirjallisuuden kieli ja kerronta mahdollistavat trauman käsittelyn ja käsitteellistämisen? </p><p>Tutkimukseni nivoutuu feministisen ja kriittisen traumatutkimuksen kenttään. Hyödynnän artikkelissa ajatusta traumasta ”sotkeutuvana objektina”, jossa kohtaavat erilaiset poliittiset, taloudelliset, kulttuuriset ja psykologiset ulottuvuudet ja intressit. </p><p>Teokset käsittelevät väkivallan kokemusta, mutta myös problematisoivat kokemuksen totuutta intiimiytenä, yksityisen ihmisen totuutena. Ne osoittavat, että olemme osa laajempaa verkostoa, jossa oma kokemus on aina suhteessa myös muiden haavoittuvuuteen. Todistajahahmon luominen, metaforat ja viittaukset toisiin teksteihin mahdollistavat osaltaan kokemusten jakamisen. Luen teoksia esimerkkeinä kehityskulusta, jossa kaunokirjallisuus, mielenterveystyö ja yhteiskunnallinen muutos nivoutuvat monin tavoin yhteen.</p>