Turvemaiden käytön taloudelliset mahdollisuudet : Turvetuotannon merkitys Etelä-Savossa ja jälkikäytön sosioekonominen ulottuvuus
Nieminen, Paavo (2025-08-18)
Turvemaiden käytön taloudelliset mahdollisuudet : Turvetuotannon merkitys Etelä-Savossa ja jälkikäytön sosioekonominen ulottuvuus
(18.08.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025091195520
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025091195520
Tiivistelmä
Tutkielmassa analysoidaan turvetuotannon alueellista merkitystä Etelä-Savossa, ja tarkastellaan jälkikäytön taloudellisia mahdollisuuksia. Tutkielmassa keskitytään sosioekonomisten vaikutusten arviointiin sekä alueellisesti että maanomistajien näkökulmasta panos-tuotosanalyysin ja tutkimuskirjallisuuden pohjalta.
Jälkikäytöllä viitataan maankäyttöön, joka seuraa turvetuotannon päättymistä. Suomi on sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä, ja arvioiden mukaan noin viidennes tavoitteen edellyttämistä päästövähennyksistä voidaan saavuttaa turpeen energiakäytön lopettamisella. Etelä-Savo puolestaan tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja tavoitteena on myös Suomen pienimmät hiilidioksidipäästöt asukasta kohden vuoteen 2030 mennessä. Koska suurin osa turvemaista on yksityisessä omistuksessa, maanomistajilla on keskeinen rooli päätettäessä alueiden tulevasta käytöstä.
Turvetuotannosta poistuneille turvemaille on Etelä-Savossa tunnistettavissa kaksi keskeistä ilmastokestävää ja taloudellisesti hyödynnettävissä olevaa jälkikäyttömuotoa: metsitys sekä kosteikkoviljely. Näiden vaihtoehtojen taloudellinen kannattavuus ja houkuttelevuus vaihtelevat, ja maanomistajien valintoihin vaikuttavat niin taloudelliset kuin ympäristöön liittyvät arvot.
Tutkielma osoittaa, että turvetuotanto ei ole taloudellisesti merkittävää Etelä-Savon aluetaloudelle. Metsittäminen on todennäköisesti taloudellisesti kannattavin vaihtoehto turvemaiden jälkikäytössä, joten maankäyttöä voidaan pyrkiä ohjaamaan tähän suuntaan, jolloin huomioon voidaan ottaa paremmin myös ympäristövaikutukset. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että metsitystä tulisi aktiivisesti edistää turvetuotannosta poistuvilla alueilla, sillä se tarjoaa mahdollisuuden yhdistää päästövähennykset ja taloudellisesti kannattavan maankäytön.
Jälkikäytöllä viitataan maankäyttöön, joka seuraa turvetuotannon päättymistä. Suomi on sitoutunut tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä, ja arvioiden mukaan noin viidennes tavoitteen edellyttämistä päästövähennyksistä voidaan saavuttaa turpeen energiakäytön lopettamisella. Etelä-Savo puolestaan tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja tavoitteena on myös Suomen pienimmät hiilidioksidipäästöt asukasta kohden vuoteen 2030 mennessä. Koska suurin osa turvemaista on yksityisessä omistuksessa, maanomistajilla on keskeinen rooli päätettäessä alueiden tulevasta käytöstä.
Turvetuotannosta poistuneille turvemaille on Etelä-Savossa tunnistettavissa kaksi keskeistä ilmastokestävää ja taloudellisesti hyödynnettävissä olevaa jälkikäyttömuotoa: metsitys sekä kosteikkoviljely. Näiden vaihtoehtojen taloudellinen kannattavuus ja houkuttelevuus vaihtelevat, ja maanomistajien valintoihin vaikuttavat niin taloudelliset kuin ympäristöön liittyvät arvot.
Tutkielma osoittaa, että turvetuotanto ei ole taloudellisesti merkittävää Etelä-Savon aluetaloudelle. Metsittäminen on todennäköisesti taloudellisesti kannattavin vaihtoehto turvemaiden jälkikäytössä, joten maankäyttöä voidaan pyrkiä ohjaamaan tähän suuntaan, jolloin huomioon voidaan ottaa paremmin myös ympäristövaikutukset. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että metsitystä tulisi aktiivisesti edistää turvetuotannosta poistuvilla alueilla, sillä se tarjoaa mahdollisuuden yhdistää päästövähennykset ja taloudellisesti kannattavan maankäytön.