Viherpesua vai todellinen ratkaisu? – Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kestävyysraportointitutkimuksesta vuosilta 2019–2024
Halonen, Lauri (2025-08-29)
Viherpesua vai todellinen ratkaisu? – Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kestävyysraportointitutkimuksesta vuosilta 2019–2024
(29.08.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025091796574
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025091796574
Tiivistelmä
Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkittiin edistääkö yritysten kestävyysraportointi todellisia kestävyystekoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös yleisimpiä kestävyysraportointitutkimuksessa sovellettuja teorioita ja sitä, miten ne selittävät raportoinnin taustalla vallitsevia motiiveja. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jossa analysoitiin 18 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia julkaisuajalta 2019–2024.
Tutkimuksen taustoittamiseksi laadittiin kattava kuvaileva kirjallisuuskatsaus kestävyysraportoinnin taustasta, sääntelystä ja teoreettisista lähestymistavoista. Tämä taustoitus tarjosi viitekehyksen systemaattisen analyysin tulkinnalle ja auttoi kontekstualisoimaan tutkimusaineistosta nousseita havaintoja.
Tutkimusaineisto osoittaa, että kestävyysraportointi voi edistää kestävää kehitystä erityisesti silloin, kun se on läpinäkyvää, systemaattista ja sidosryhmien sekä institutionaalisten paineiden ohjaamaa. Kuitenkin raportoinnin vaikuttavuus vaihtelee kontekstin, motiivien ja sääntely-ympäristön mukaan. Monissa tutkimuksissa tuotiin esiin riski niin sanotusta "viherpesusta" eli tilanteesta, jossa yritykset hyödyntävät kestävyysviestintää legitimaation tai kilpailuedun tavoitteluun ilman konkreettisia vastuullisuustekoja.
Tutkimuksessa tunnistettiin kolme keskeistä teoreettista viitekehystä: sidosryhmäteoria, legitimiteettiteoria ja institutionaalinen teoria. Näiden avulla selitettiin yritysten käyttäytymistä raportoinnissa ja osoitettiin, että raportoinnin motiivit ovat usein monisyisiä ja strategisia. Lisäksi osa tutkimuksista hyödynsi harvinaisempia lähestymistapoja, kuten signalointiteoriaa, kypsyysmalliteoriaa, agenttiteoriaa ja kriittistä analyysiä, jotka syvensivät ymmärrystä raportoinnin vaikutuksista ja rajoituksista.
Tutkimus osoittaa, että kestävyysraportointi on tärkeä mutta ei itsessään riittävä väline kestävän kehityksen edistämiseksi. Sen vaikuttavuus edellyttää johdonmukaista sääntelyä, yhteismitallisia mittareita ja organisaatioiden aitoa sitoutumista vastuullisuuteen. Tutkielman rajoituksina voidaan pitää aineiston rajallista määrää, englanninkieliseen kirjallisuuteen ja Scopus-tietokantaan kohdistunutta hakua sekä systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen liittyviä vinoumia. Jatkossa tarvitaan laajempaa tutkimusta raportoinnin konkreettisista vaikutuksista kestävyyden eri osa-alueisiin sekä sääntelyn ja viherpesun roolista muuttuvassa raportointiympäristössä.
Tutkimuksen taustoittamiseksi laadittiin kattava kuvaileva kirjallisuuskatsaus kestävyysraportoinnin taustasta, sääntelystä ja teoreettisista lähestymistavoista. Tämä taustoitus tarjosi viitekehyksen systemaattisen analyysin tulkinnalle ja auttoi kontekstualisoimaan tutkimusaineistosta nousseita havaintoja.
Tutkimusaineisto osoittaa, että kestävyysraportointi voi edistää kestävää kehitystä erityisesti silloin, kun se on läpinäkyvää, systemaattista ja sidosryhmien sekä institutionaalisten paineiden ohjaamaa. Kuitenkin raportoinnin vaikuttavuus vaihtelee kontekstin, motiivien ja sääntely-ympäristön mukaan. Monissa tutkimuksissa tuotiin esiin riski niin sanotusta "viherpesusta" eli tilanteesta, jossa yritykset hyödyntävät kestävyysviestintää legitimaation tai kilpailuedun tavoitteluun ilman konkreettisia vastuullisuustekoja.
Tutkimuksessa tunnistettiin kolme keskeistä teoreettista viitekehystä: sidosryhmäteoria, legitimiteettiteoria ja institutionaalinen teoria. Näiden avulla selitettiin yritysten käyttäytymistä raportoinnissa ja osoitettiin, että raportoinnin motiivit ovat usein monisyisiä ja strategisia. Lisäksi osa tutkimuksista hyödynsi harvinaisempia lähestymistapoja, kuten signalointiteoriaa, kypsyysmalliteoriaa, agenttiteoriaa ja kriittistä analyysiä, jotka syvensivät ymmärrystä raportoinnin vaikutuksista ja rajoituksista.
Tutkimus osoittaa, että kestävyysraportointi on tärkeä mutta ei itsessään riittävä väline kestävän kehityksen edistämiseksi. Sen vaikuttavuus edellyttää johdonmukaista sääntelyä, yhteismitallisia mittareita ja organisaatioiden aitoa sitoutumista vastuullisuuteen. Tutkielman rajoituksina voidaan pitää aineiston rajallista määrää, englanninkieliseen kirjallisuuteen ja Scopus-tietokantaan kohdistunutta hakua sekä systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen liittyviä vinoumia. Jatkossa tarvitaan laajempaa tutkimusta raportoinnin konkreettisista vaikutuksista kestävyyden eri osa-alueisiin sekä sääntelyn ja viherpesun roolista muuttuvassa raportointiympäristössä.