K.L. v X and the Horizontal Direct Effect of Directives and Fundamental Rights

Abstract

The Court of Justice has consistently denied directives horizontal direct effect in its established case law. Despite this prohibition, however, it has developed several mechanisms that grant directives various legal effects in relationships between private parties. At times, these effects have in practice come close to resembling horizontal direct effect. This contradiction, which undermines legal certainty, has long been regarded as a central and contested issue in debates on the reach of EU law in relations between private actors.

The same problem of the reach of EU law also involves the horizontal direct effect of fundamental rights. In the Court’s case law, directives and fundamental rights have at times been invoked together in ways that can be seen as further weakening the practical significance of the prohibition on directives’ horizontal direct effect.

This thesis examines how the interaction between the doctrines on the horizontal direct effect of directives and of fundamental rights has developed in the case law of the Court of Justice. The central focus is on the recent judgment in K.L. v X. The analysis considers how K.L. v X has reshaped the conditions under which a directive may trigger the applicability of the Charter in a horizontal dispute, and how the evolving relationship between directives and fundamental rights relates to the Court’s consistent refusal to recognise horizontal direct effect for directives.

The research is mainly legal-dogmatic in nature, seeking to interpret and systematise the case law of the Court of Justice. It also evaluates the development of the case law with particular emphasis on legal certainty. In addition, it offers a normative assessment of how the horizontal direct effect of fundamental rights should develop in light of the findings.

The conclusion is that, following K.L. v X, a directive may trigger the application of the Charter in disputes between private parties without the earlier requirement of an intrinsic link between the directive and the Charter provision. In addition, a directive may also serve to specify the content of the applicable fundamental right, although this still requires such a link. The findings further demonstrate that K.L. v X and the preceding case law have in practice weakened the prohibition on directives’ horizontal direct effect.

On this basis, it is argued that although the recognition of the horizontal direct effect of fundamental rights is in many respects a positive development, its application should remain subject to strict conditions, which the Court of Justice ought to define more clearly.

EU-tuomioistuin on vakituuneessa oikeuskäytännössään kieltänyt direktiivien horisontaalisen välittömän vaikutuksen. Tästä kiellosta huolimatta se on kuitenkin kehittänyt useita keinoja antaa direktiiveille erilaisia oikeusvaikutuksia yksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa. Ajoittain nämä vaikutukset ovat käytännössä rinnastuneet horisontaaliseen välittömään oikeusvaikutukseen. Tätä oikeusvarmuutta heikentävää ristiriitaa on jo pitkään pidetty keskeisenä ja kiistanalaisena kysymyksenä keskusteluissa EU-oikeuden ulottuvuudesta yksityisten oikeussubjektien välisiin suhteisiin.

Samaan EU-oikeuden ulottuvuuden problematiikkaan liittyy perusoikeuksien horisontaalinen välitön vaikutus. EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä direktiiveihin ja perusoikeuksiin on toisinaan vedottu yhdessä tavoilla, joiden voidaan katsoa entisestään heikentävän direktiivien horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen kiellon käytännön merkitystä.

Tämä tutkielma tarkastelee, miten direktiivien ja perusoikeuksien horisontaalista välitöntä oikeusvaikutusta koskevien oppien välinen vuorovaikutus on kehittynyt EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Keskeinen tarkastelun kohde on viimeaikainen K.L. v X-tuomio. Tutkielmassa arvioidaan, miten K.L. v X on muokannut edellytyksiä, joiden täyttyessä direktiivi voi laukaista perusoikeuskirjan soveltamisen horisontaalisessa riidassa, sekä miten direktiivien ja perusoikeuksien muuttuva suhde suhteutuu tuomioistuimen johdonmukaiseen linjaan kieltää direktiiveiltä horisontaalinen välitön vaikutus.

Tutkielma keskittyy EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön tulkintaan ja systematisointiin, ja on tältä osin luonteeltaan oikeusdogmaattinen. Lisäksi tutkielmassa pyritään arvioimaan oikeuskäytännön kehitystä erityisesti oikeusvarmuuden näkökulmasta. Tutkielmassa esitetään myös normatiivinen arvio siitä, miten perusoikeuksien horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen tulisi kehittyä tutkielman johtopäätösten valossa.

Tutkielmassa johtopäätöksenä on, että K.L. v X-tuomion jälkeen direktiivi voi laukaista perusoikeuskirjan soveltamisen yksityisten oikeussubjektien välisissä suhteissa ilman aiempaa vaatimusta kiinteästä yhteydestä direktiivin ja perusoikeuskirjan säännöksen välillä. Tämän lisäksi direktiivi voi myös täsmentää sovellettavan perusoikeuden sisältöä, mikä kuitenkin vaatii yhä kiinteän yhteyden direktiivin ja kyseisen perusoikeuden välillä. Lisäksi tutkielmassa tehdyt havainnot osoittavat K.L. v X-tuomio ja sitä edeltävä oikeuskäytäntö heikentävät käytännössä direktiivien horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen kiellon merkitystä.

Näiden tulosten perusteella tutkielma esittää, että vaikka perusoikeuksien horisontaalisen välittömän oikeusvaikutuksen tunnustaminen on monin tavoin myönteinen kehitys, sen soveltamisen tulisi jatkossakin perustua tiukkoihin edellytyksiin, jotka EU-tuomioistuimen olisi syytä määritellä täsmällisemmin.