Ositusvaateen lakkaaminen
Korpela, Sonja (2025-11-10)
Ositusvaateen lakkaaminen
(10.11.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251110106727
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251110106727
Tiivistelmä
Tämä tutkielma käsittelee avioliittolain aviovarallisuusjärjestelmään liittyvän ositusvaateen lakkaamista. Ositusvaade ei ajankohtaisen lainsäädäntömme mukaan vanhene eikä osituksen toimittamiselle ole annettu minkäänlaista määräaikaa. Ositusvaade voi kuitenkin oikeuskirjallisuuden ja -käytännön valossa lakata muillakin keinoin kuin vanhentumalla. Tutkimuksen tarkoituksena onkin tarkastella, miten ositusvaade voi toimitetun osituksen, aktiivisen luopumisen tai passiivisen menettämisen myötä lakata. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, millaisia oikeusvaikutuksia ositusvaateen vanhentumattomuudella voi olla eri tilanteissa. Lopuksi näiden tutkimuskysymysten saattelemana pohditaan vielä, olisiko ositusvaateen lakkaamista tai vanhentumista koskeva tarkempi sääntely tarpeenmukaista.
Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ei ole otettu kantaa ositusvaateen lakkaamiseen aktiivisen luopumisen tai passiivisen menettämisen myötä. Korkein oikeus on ainoastaan lausunut olevan pesänjakajan ratkaistavissa, onko ositusvaade yksittäistilanteessa menetetty. Sen sijaan Helsingin hovioikeus on eräässä ratkaisussaan ottanut kantaa ositusvaateen menettämiseen. Tämän lisäksi myös Ruotsin korkein oikeus on ratkaisukäytännössään käsitellyt ositusvaateen menettämistä useastikin. Tutkimuskysymyksiin vastaamisessa on yllä mainitun oikeuskäytännön lisäksi hyödynnetty oikeuskirjallisuutta sekä lain esitöitä liittyen tulevaan avioliittolain muutokseen. Tutkimus on siis lainopillinen ja siinä tutkitaan ja systematisoidaan voimassa olevaa oikeutta. Tutkimuksessa on tämän lisäksi myös oikeusvertailevia piirteitä.
Ositusvaateen vanhentumattomuus ja ositusvaateen lakkaamista ympäröivä sääntelyllinen tyhjiö ja epävarmuus ovat luoneet toimimattoman nykytilanteen, jossa pesänjakajien työ usein vaikeutuu ja aviopuolisoiden oikeusvarmuus kärsii. Ositusvaateen menettäminen ajan kulumisen myötä on oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä vallitsevan konsensuksen mukaisesti mahdollista, mutta tähän vaaditaan painavat syyt eikä selkeitä raameja ositusvaateen menettämisen ympärille ole kuitenkaan luotu. Lisäksi osituksen laiminlyönti tai lykkääminen pitkälle tulevaisuuteen voi aiheuttaa yllättäviä ja ikäviä oikeusvaikutuksia, joita aviopuolisot eivät välttämättä ole osanneet odottaa. Näistä syistä ositusvaateen vanhentumista tai lakkaamista koskeva sääntely olisi ehdottomasti paikallaan. Tällaista sääntelyä ovat toivoneet myös monet oikeustieteilijät sekä pesänjakajana toimivat juristit. Vuonna 2026 voimaan onkin näillä näkymin astumassa uusi avioliittolain muutos, jolla pyritään vastaamaan tässäkin tutkielmassa havaittuihin ositusvaateen vanhentumattomuuteen liittyviin ongelmiin.
Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä ei ole otettu kantaa ositusvaateen lakkaamiseen aktiivisen luopumisen tai passiivisen menettämisen myötä. Korkein oikeus on ainoastaan lausunut olevan pesänjakajan ratkaistavissa, onko ositusvaade yksittäistilanteessa menetetty. Sen sijaan Helsingin hovioikeus on eräässä ratkaisussaan ottanut kantaa ositusvaateen menettämiseen. Tämän lisäksi myös Ruotsin korkein oikeus on ratkaisukäytännössään käsitellyt ositusvaateen menettämistä useastikin. Tutkimuskysymyksiin vastaamisessa on yllä mainitun oikeuskäytännön lisäksi hyödynnetty oikeuskirjallisuutta sekä lain esitöitä liittyen tulevaan avioliittolain muutokseen. Tutkimus on siis lainopillinen ja siinä tutkitaan ja systematisoidaan voimassa olevaa oikeutta. Tutkimuksessa on tämän lisäksi myös oikeusvertailevia piirteitä.
Ositusvaateen vanhentumattomuus ja ositusvaateen lakkaamista ympäröivä sääntelyllinen tyhjiö ja epävarmuus ovat luoneet toimimattoman nykytilanteen, jossa pesänjakajien työ usein vaikeutuu ja aviopuolisoiden oikeusvarmuus kärsii. Ositusvaateen menettäminen ajan kulumisen myötä on oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä vallitsevan konsensuksen mukaisesti mahdollista, mutta tähän vaaditaan painavat syyt eikä selkeitä raameja ositusvaateen menettämisen ympärille ole kuitenkaan luotu. Lisäksi osituksen laiminlyönti tai lykkääminen pitkälle tulevaisuuteen voi aiheuttaa yllättäviä ja ikäviä oikeusvaikutuksia, joita aviopuolisot eivät välttämättä ole osanneet odottaa. Näistä syistä ositusvaateen vanhentumista tai lakkaamista koskeva sääntely olisi ehdottomasti paikallaan. Tällaista sääntelyä ovat toivoneet myös monet oikeustieteilijät sekä pesänjakajana toimivat juristit. Vuonna 2026 voimaan onkin näillä näkymin astumassa uusi avioliittolain muutos, jolla pyritään vastaamaan tässäkin tutkielmassa havaittuihin ositusvaateen vanhentumattomuuteen liittyviin ongelmiin.