Yritysvastuudirektiivin vaikutus uhrien oikeussuojan toteutumiseen Suomessa
Heinänen, Wilma (2025-10-30)
Yritysvastuudirektiivin vaikutus uhrien oikeussuojan toteutumiseen Suomessa
(30.10.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251124110482
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251124110482
Tiivistelmä
Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin 29 artiklan 3-kohdan prosessioikeudellinen sääntely voi vähentää oikeudellista epätasa-arvoa tilanteissa, joissa globaalin etelän vahinkoa kärsineet hakevat oikeutta suomalaisessa tuomioistuimessa. Tutkielma tarkastelee erityisesti oikeudenkäyntikulujen, todistustaakan, todisteiden saatavuuden ja järjestöjen edustusoikeuden vaikutusta uhrien tosiasialliseen mahdollisuuteen saada oikeussuojaa.
Tutkimus osoittaa, että vaikka direktiivi tarjoaa merkittäviä keinoja uhrien aseman parantamiseksi, kuten todisteiden luovuttamista koskevan velvoitteen, oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen ja mahdollisuuden järjestöedustukseen – sen käytännön vaikutukset riippuvat kansallisesta toimeenpanosta. Suomessa korkeat oikeudenkäyntikulut, tiukka todistustaakkajärjestelmä ja järjestöjen rajallinen asema muodostavat edelleen esteitä, jotka heikentävät oikeussuojan toteutumista.
Oikeusvertailu Ranskaan ja Saksaan osoittaa, että Ranskan loi de vigilance korostaa uhrien kanneoikeutta ja järjestöjen aktiivista roolia, kun taas Saksan lieferkettengesetz painottuu hallinnolliseen valvontaan. Suomelle tehokkain ratkaisu olisi näiden mallien yhdistelmä, joka pitäisi sisällään järjestöjen vahvemman prosessuaalisen aseman, todisteiden saatavuuden helpottamisen ja kustannusriskien rajoittamisen. Tutkielman johtopäätöksenä on, että direktiivin 29 artiklan 3 kohdan täysimääräinen toimeenpano on edellytys sille, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti voi toteutua myös globaalin etelän uhrien näkökulmasta suomalaisessa tuomioistuimessa.
Tutkimus osoittaa, että vaikka direktiivi tarjoaa merkittäviä keinoja uhrien aseman parantamiseksi, kuten todisteiden luovuttamista koskevan velvoitteen, oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen ja mahdollisuuden järjestöedustukseen – sen käytännön vaikutukset riippuvat kansallisesta toimeenpanosta. Suomessa korkeat oikeudenkäyntikulut, tiukka todistustaakkajärjestelmä ja järjestöjen rajallinen asema muodostavat edelleen esteitä, jotka heikentävät oikeussuojan toteutumista.
Oikeusvertailu Ranskaan ja Saksaan osoittaa, että Ranskan loi de vigilance korostaa uhrien kanneoikeutta ja järjestöjen aktiivista roolia, kun taas Saksan lieferkettengesetz painottuu hallinnolliseen valvontaan. Suomelle tehokkain ratkaisu olisi näiden mallien yhdistelmä, joka pitäisi sisällään järjestöjen vahvemman prosessuaalisen aseman, todisteiden saatavuuden helpottamisen ja kustannusriskien rajoittamisen. Tutkielman johtopäätöksenä on, että direktiivin 29 artiklan 3 kohdan täysimääräinen toimeenpano on edellytys sille, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti voi toteutua myös globaalin etelän uhrien näkökulmasta suomalaisessa tuomioistuimessa.