Toimintaketju yritysvastuudirektiivissä : Omnibus-direktiivin vaikutus huolellisuusvelvoitteen ulottuvuuteen

Abstract

Tässä ON-työssä tarkastellaan, miten toimintaketju-käsitteen käyttö yritysvastuudirektiivissä ja sen mahdollinen kaventuminen lainsäädäntöprosessissa olevan omnibus-direktiivin myötä vaikuttavat yritysten huolellisuusvelvoitteen oikeudelliseen sisältöön ja EU:n yritysvastuusääntelyn rakenteeseen. Taustalla on EU:n pyrkimys vahvistaa yritysten vastuuta ihmisoikeuksien ja ympäristön suojelusta, mutta samalla tavoite yksinkertaistaa sääntelyä ja keventää yritysten hallinnollista taakkaa. Työssä analysoidaan yritysvastuudirektiivin ja omnibus-direktiiviehdotuksen keskeisiä käsitteellisiä ratkaisuja. Erityisesti tarkastellaan sitä, miten toimintaketju-käsitteen rajaus ja sen mahdollinen kaventuminen muuttavat huolellisuusvelvoitteen ulottuvuutta, sen riskiperusteista logiikkaa sekä EU:n yritysvastuusääntelyn rakennetta suhteessa kansainvälisiin standardeihin. Tutkimus on oikeusdogmaattinen ja perustuu yritysvastuudirektiiviin, omnibus-direktiiviehdotukseen ja EU:n valmisteluasiakirjojen tulkintaan. Lisäksi huolellisuusvelvoitetta arvioidaan suhteessa kansainvälisiin viitekehyksiin, erityisesti OECD:n ohjeisiin monikansallisille yrityksille ja YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeviin ohjaaviin periaatteisiin. Työn keskeisenä havaintona todetaan, että toimintaketju on määritelmältään komission alkuperäistä arvoketju-käsitettä kapeampi, ja omnibus-direktiivin ehdottama rajaus suoriin liikekumppaneihin kaventaa sitä edelleen. Tämän seurauksena huolellisuusvelvoite ulottuu pääasiassa toimintaketjun ensimmäiseen tasoon, vaikka merkittävimmät haitalliset ihmisoikeus- ja ympäristövaikutukset esiintyvät usein syvemmällä ketjussa. Kavennus heikentää velvoitteen ennaltaehkäisevää tarkoitusta sekä etäännyttää EU:n mallia niistä kansainvälisistä periaatteista, joihin yritysvastuudirektiivi perustuu. Muutos siirtää huolellisuusvelvoitteen painopistettä riskiperusteisesta lähestymistavasta kohti sopimussuhteisiin perustuvaa mallia, jossa vastuun rajat määräytyvät ensisijaisesti ketjun rakenteen, eivät riskien sijainnin mukaan. Johtopäätöksenä työ osoittaa, ettei kavennus ole pelkkä tekninen hienosäätö, vaan rakenteellinen muutos huolellisuusvelvoitteen sisällössä ja EU:n yritysvastuusääntelyn systematiikassa.