Varhaisen sosiaalisen tarkkaavaisuuden yhteys lapsen auttamiskäyttäytymiseen
Jokinen, Ella; Laine, Jenni (2025-11-05)
Varhaisen sosiaalisen tarkkaavaisuuden yhteys lapsen auttamiskäyttäytymiseen
(05.11.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251126111865
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251126111865
Tiivistelmä
Lasten on havaittu suuntaavan jo kehityksen varhaisissa vaiheissa tarkkaavaisuutta toisten ihmisten kasvoihin ja toimintaan. Kehityksen edetessä lasten osallistuminen aikuisten toimintaan monipuolistuu. Tyypillistä on esimerkiksi, että pieni lapsi tarjoaa spontaanisti aikuiselle apuaan yksinkertaisissa askareissa.
Tässä tutkimuksessa testattiin hypoteesia, jonka mukaan varhainen kiinnostus kasvoihin ja myöhemmin ilmenevä auttamiskäyttäytyminen ovat positiivisesti yhteydessä toisiinsa ja voisivat siten edustaa samaa sosiaalisen varhaiskehityksen jatkumoa. Lisäksi oletimme lapsen vanhempien tulo- ja koulutustason, vanhempien sisarusten lukumäärän, sekä päiväkodin aloitusiän lisäävän lapsen kasvokiinnostusta ja auttamiskäyttäytymistä. Tutkimuksemme tehtiin osana laajempaa ”Kasvopreferenssin perinnöllinen vaihtelu” tutkimusta, johon osallistui syyskuuhun 2024 mennessä 127 lasta. Kun tutkimuksemme poissulkukriteerit oli huomioitu, rajautui tutkimuksemme aineisto 75 lapseen ja äitiin.
Sosiaalista tarkkaavaisuutta mitattiin kahdella tapaa osallistujien ollessa 7 ja 9 kuukauden ikäisiä. Tietokoneavusteisessa tilanteessa mitattiin videoavusteisesti lasten koe- ja kontrollikuvien katseluaikoja. Vuorovaikutustilanteesta mitattiin videoavusteisesti lapsen äidin kasvoihin suuntaamien katseiden lukumäärää ja keskimääräistä kestoa. Auttamiskäyttäytymistä tarkasteltiin tutkimukseen suunniteltujen auttamistehtävien avulla osallistujien ollessa 2-vuotiaita.
Tilastollisen tarkastelun perusteella kasvokiinnostus ja auttamiskäyttäytyminen näyttivät olevan sisäisesti konsistentteja piirteitä, mikä viittaa näiden piirteiden yksilöllisten erojen suhteelliseen pysyvyyteen varhaislapsuudessa. Kasvojen katseluaika tietokoneavusteisessa tutkimustilanteessa oli positiivisesti yhteydessä auttamiskäyttäytymiseen. Vuorovaikutustilanteessa mitatun sosiaalisen tarkkaavaisuuden ja auttamiskäyttäytymisen välillä ei havaittu yhteyttä.
Tulosten valossa sekä sosiaalisessa tarkkaavaisuudessa että auttamiskäyttäytymisessä ilmenee säännönmukaisia yksilöllisiä eroja lasten välillä. Sosiaalinen tarkkavaisuus ei kuitenkaan ollut johdonmukaisesti yhteydessä auttamiskäyttäytymiseen, eikä tutkimus antanut yksiselitteistä tukea sosiaalisen tarkkaavaisuuden ja myöhemmin ilmenevän auttamiskäyttäytymisen olevan samaa sosiaalisen tarkkaavaisuuden kehityksellistä jatkumoa. On siten mahdollista, että auttamiskäyttäytymistä selittää paremmin jokin toinen tekijä, jonka olemassaoloa olisi hyvä selvittää jatkotutkimuksissa.
Tässä tutkimuksessa testattiin hypoteesia, jonka mukaan varhainen kiinnostus kasvoihin ja myöhemmin ilmenevä auttamiskäyttäytyminen ovat positiivisesti yhteydessä toisiinsa ja voisivat siten edustaa samaa sosiaalisen varhaiskehityksen jatkumoa. Lisäksi oletimme lapsen vanhempien tulo- ja koulutustason, vanhempien sisarusten lukumäärän, sekä päiväkodin aloitusiän lisäävän lapsen kasvokiinnostusta ja auttamiskäyttäytymistä. Tutkimuksemme tehtiin osana laajempaa ”Kasvopreferenssin perinnöllinen vaihtelu” tutkimusta, johon osallistui syyskuuhun 2024 mennessä 127 lasta. Kun tutkimuksemme poissulkukriteerit oli huomioitu, rajautui tutkimuksemme aineisto 75 lapseen ja äitiin.
Sosiaalista tarkkaavaisuutta mitattiin kahdella tapaa osallistujien ollessa 7 ja 9 kuukauden ikäisiä. Tietokoneavusteisessa tilanteessa mitattiin videoavusteisesti lasten koe- ja kontrollikuvien katseluaikoja. Vuorovaikutustilanteesta mitattiin videoavusteisesti lapsen äidin kasvoihin suuntaamien katseiden lukumäärää ja keskimääräistä kestoa. Auttamiskäyttäytymistä tarkasteltiin tutkimukseen suunniteltujen auttamistehtävien avulla osallistujien ollessa 2-vuotiaita.
Tilastollisen tarkastelun perusteella kasvokiinnostus ja auttamiskäyttäytyminen näyttivät olevan sisäisesti konsistentteja piirteitä, mikä viittaa näiden piirteiden yksilöllisten erojen suhteelliseen pysyvyyteen varhaislapsuudessa. Kasvojen katseluaika tietokoneavusteisessa tutkimustilanteessa oli positiivisesti yhteydessä auttamiskäyttäytymiseen. Vuorovaikutustilanteessa mitatun sosiaalisen tarkkaavaisuuden ja auttamiskäyttäytymisen välillä ei havaittu yhteyttä.
Tulosten valossa sekä sosiaalisessa tarkkaavaisuudessa että auttamiskäyttäytymisessä ilmenee säännönmukaisia yksilöllisiä eroja lasten välillä. Sosiaalinen tarkkavaisuus ei kuitenkaan ollut johdonmukaisesti yhteydessä auttamiskäyttäytymiseen, eikä tutkimus antanut yksiselitteistä tukea sosiaalisen tarkkaavaisuuden ja myöhemmin ilmenevän auttamiskäyttäytymisen olevan samaa sosiaalisen tarkkaavaisuuden kehityksellistä jatkumoa. On siten mahdollista, että auttamiskäyttäytymistä selittää paremmin jokin toinen tekijä, jonka olemassaoloa olisi hyvä selvittää jatkotutkimuksissa.