Nuorten keskinäisen seksuaalisen kanssakäymisen oikeudellinen arviointi : Oikeudellisen ratkaisun perusteleminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä KKO 2018:74, KKO 2021:15, KKO 2022:70 ja KKO 2025:72
Virtanen, Emmi (2025-11-26)
Nuorten keskinäisen seksuaalisen kanssakäymisen oikeudellinen arviointi : Oikeudellisen ratkaisun perusteleminen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä KKO 2018:74, KKO 2021:15, KKO 2022:70 ja KKO 2025:72
(26.11.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251126112002
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251126112002
Tiivistelmä
Työssä arvioidaan korkeimman oikeuden ratkaisujen KKO 2018:74, KKO 2021:15, KKO 2022:70 ja KKO 2025:72 perustelurakennetta ja perustelujen vakuuttavuutta. Tarkastelua ohjaavana kysymyksenä on, miten korkein oikeus perustelee ratkaisunsa ja edelleen, miten ratkaisut perusteluineen toteuttavat ennakkoratkaisujen keskeisiä tehtäviä. Perustelurakennetta lähestytään ergodisella lukutavalla, jonka tavoitteena on dekonstruoida teksti eli tunnistaa ja tuoda näkyviin perustelurakenteen mahdolliset murtumat ja heikkoudet. Työssä tarkastelu kohdistuu oikeusnormien ja oikeudellisten konstruktioiden muodostamaan premissirakenteeseen, jota tarkastellaan argumenttien ekstension ja intension näkökulmista.
Työssä tarkasteltavana on rikoslain rajoitussäännöksen soveltaminen tapauksiin, jossa sukupuoliyhteyden osapuolista toinen on suojaikärajaa nuorempi. Ensimmäisenä työssä tarkastellaan oikeusperiaatteiden muodostamaa ajatuksellista kehystä ja sitä, miten se vaikuttaa korkeimman oikeuden tulkintojen oikeudelliseen perusteltavuuteen. Työn toisessa osiossa tarkastelu kohdistuu rajoitussäännöksen soveltamista koskevaan oikeudelliseen harkintaan ja siihen liittyviin perusteluihin. Ratkaisujen perustelurakenteen tarkastelusta käy ilmi, etteivät korkeimman oikeuden perustelut tavoita kaikilta osin niiden ekstensiota ja intensiota, mikä tarkoittaa, että korkein oikeus vastaa ratkaisujen oikeudellisiin kysymyksiin vain osin. Samalla ennakkoratkaisujen keskeiset tehtävät toteutuvat vaillinaisesti.
Tarkastelu osoittaa, että ratkaisun keskeinen ennakkoratkaisuvaikutus liittyy sukupuolisuhteen osapuolten suhteelliselle ikäerolle annettavaan merkitykseen sovellettaessa rajoitussäännöstä. Korkein oikeus linjaa, että sille, kuinka paljon suojaikärajaa nuorempi asianomistaja on, tulee antaa painoarvoa asian oikeudellisessa arvioinnissa ja oikeuskysymykseen vastaamisessa samoin kuin sille, mikä osapuolten ikäero on laskennallisesti. Tarkastelusta käy ilmi myös, että ikäero on merkityksellinen arvioitaessa kypsyyseroa ja sitä, loukkaako teko kohteensa seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Korkeimman oikeuden ikäeroa koskeva oikeudellinen harkinta perusteluineen on kritiikille altis, sillä ikäeron osalta korkein oikeus kiinnittyy pääosin kategoriseen viiden vuoden ikäeroon. Korkeimman oikeuden kuvattu menettely osoittaa, että korkein oikeus arvio ratkaisuissa ikäeroa kapea-alaisesti ja asiantuntijatiedon sivuuttaen.
Työssä tarkasteltavana on rikoslain rajoitussäännöksen soveltaminen tapauksiin, jossa sukupuoliyhteyden osapuolista toinen on suojaikärajaa nuorempi. Ensimmäisenä työssä tarkastellaan oikeusperiaatteiden muodostamaa ajatuksellista kehystä ja sitä, miten se vaikuttaa korkeimman oikeuden tulkintojen oikeudelliseen perusteltavuuteen. Työn toisessa osiossa tarkastelu kohdistuu rajoitussäännöksen soveltamista koskevaan oikeudelliseen harkintaan ja siihen liittyviin perusteluihin. Ratkaisujen perustelurakenteen tarkastelusta käy ilmi, etteivät korkeimman oikeuden perustelut tavoita kaikilta osin niiden ekstensiota ja intensiota, mikä tarkoittaa, että korkein oikeus vastaa ratkaisujen oikeudellisiin kysymyksiin vain osin. Samalla ennakkoratkaisujen keskeiset tehtävät toteutuvat vaillinaisesti.
Tarkastelu osoittaa, että ratkaisun keskeinen ennakkoratkaisuvaikutus liittyy sukupuolisuhteen osapuolten suhteelliselle ikäerolle annettavaan merkitykseen sovellettaessa rajoitussäännöstä. Korkein oikeus linjaa, että sille, kuinka paljon suojaikärajaa nuorempi asianomistaja on, tulee antaa painoarvoa asian oikeudellisessa arvioinnissa ja oikeuskysymykseen vastaamisessa samoin kuin sille, mikä osapuolten ikäero on laskennallisesti. Tarkastelusta käy ilmi myös, että ikäero on merkityksellinen arvioitaessa kypsyyseroa ja sitä, loukkaako teko kohteensa seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Korkeimman oikeuden ikäeroa koskeva oikeudellinen harkinta perusteluineen on kritiikille altis, sillä ikäeron osalta korkein oikeus kiinnittyy pääosin kategoriseen viiden vuoden ikäeroon. Korkeimman oikeuden kuvattu menettely osoittaa, että korkein oikeus arvio ratkaisuissa ikäeroa kapea-alaisesti ja asiantuntijatiedon sivuuttaen.