Moninkertaiset kouluttautujat : Koulutusmotiivit toiseen korkeakoulututkintoon haettaessa
Varpe, Beata (2025-11-21)
Moninkertaiset kouluttautujat : Koulutusmotiivit toiseen korkeakoulututkintoon haettaessa
(21.11.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251209116229
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251209116229
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan motiiveja, joita opiskelijoilla oli heidän hakiessaan korkeakouluun suorittamaan toista tutkintoa. Korkeakoulujen tutkinto-opiskeluun on tullut viime vuosina paljon muutoksia liittyen opiskelijavalintoihin, ja toisen tutkinnon aloittaminen on saattanut vaikeutua korkeakoulussa aiemmin opiskelleilla. Suomessa tutkinto-opiskelu korkeakouluissa on suosittua myös aikaisemman korkeakoulututkinnon suorittaneilla. Kuitenkin toisen tutkinnon suorittamiseen liittyviä motiiveja on tutkittu melko vähän ainakin aikaisemman tutkintotason mukaan, ja esimerkiksi maisterivalinnan motiiveista ei juuri löydy tutkimusta.
Koulutusmotiiveja tarkastellaan teoreettisessa viitekehyksessä itsemääräämisteorian näkökulmasta. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään moninkertaista kouluttautumista jatkuvan oppimisen kontekstissa.
Tutkimus on kvantitatiivinen tutkimus, jonka aineistona käytetään Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen vuonna 2019 keräämää aineistoa ”Korkeakouluopiskelijoiden moninkertaiset opinto-oikeudet 2019”. Tässä tutkimuksessa selvitetään sekä yleisiä että tärkeimpinä pidettyjä motiiveja hankkia uusi opiskelupaikka. Motiivien tiivistämiseksi kysymysmatriisista käytetään pääkomponenttianalyysiä. Motiivien yhteyttä tutkitaan sukupuoleen ja korkeakoulutaustaan sekä maisterivalinnassa. Eri ryhmien eroja motiiveissa tarkastellaan t-testeillä ja Mann Whitneyn U-testeillä.
Tutkimuksen päätuloksina voidaan todeta, että tärkeimmät motiivit korkeakoulutukseen uudelleen haettaessa ovat laadultaan lähempänä autonomista motivaatiota kuin kontrolloitua motivaatiota. Useimmin tärkeimmiksi mainitut motiivit liittyvät sopivaan elämäntilanteeseen, työuran uudelleen suuntaamiseen, oppimisen iloon, kutsumusalalle vaihtamiseen, kunnianhimoon sekä ammattitaidon kehittämiseen.
Ainut hieman enemmän ulkoiseksi tulkittava jo ylemmän tutkinnon suorittaneilla sekä pidemmän ajan jälkeen opiskelua jatkavilla tärkeimpinä esiin noussut motiivi liittyi muodollisen kelpoisuuden saamiseen halutulle alalle tai työtehtäviin. Työmarkkinoista kumpuavat tilanteet, kuten tauon pitäminen tai tyytymättömyys alan muutokseen näyttäisivät olevan syitä erikseen palata korkeakoulutuksen pariin, vaikka eivät ole tärkeimpien motiivien joukossa. Ne ovat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä niille, jotka ovat pitäneet pidemmän välin ennen kuin ovat aloittaneet uuden tutkinnon. Yhteyksiä löytyi sekä aikaisemman alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla. Aiemman ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet pitivät alemman tutkinnon suorittaneita tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpänä vain työtilanteen parantamisen tärkeyttä koulutusmotiivina. Ero löytyi myös maisterivalinnassa aloittaneiden keskuudessa. Muissa tarkastelluissa motiiveissa tutkintotasolla tai korkeakoulusektorilla ei ole yhteyttä, ja esimerkiksi osaamisen kehittäminen ja ammatillinen uudistuminen oli tilastollisesti ryhmille yhtä tärkeä syy.
Tulosten mukaan maisterivalinta on elämäntilantilanteen salliessa paikka opiskella enemmän autonomisista syistä kuin pakottavammista syistä esimerkiksi työmarkkinatilanteen vuoksi. Myös opiskelusta nauttiminen ja kiinnostavien opintojen valinta olivat tilastollisesti tärkeämpiä nopeammin uuden tutkinnon aloittavilla.
Mahdolliset uudelleenvalinnat konkretisoituvat opiskelupolun alkuvaiheessa. Pettymys ensimmäisiin opintoihin ja omien mahdollisuuksien laajentaminen ovat tärkeämpiä niille alemman tutkinnon suorittaneille, jotka jatkavat opintojaan uudessa tutkinnossaan nopeammin.
Tulosten valossa voidaan todeta, että korkeakoulutusta käytetään oppimisen ilon lisäksi jatkuvan oppimisen paikkana, ja jatkuvan oppimisen muotoja on järkevää kehittää. Silti on tärkeää huomioida uudelleenvalintojen mahdollisuus myös tutkintokoulutuksen pariin palaavilla korkeakoulutetuilla tulevaisuudessa.
Koulutusmotiiveja tarkastellaan teoreettisessa viitekehyksessä itsemääräämisteorian näkökulmasta. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään moninkertaista kouluttautumista jatkuvan oppimisen kontekstissa.
Tutkimus on kvantitatiivinen tutkimus, jonka aineistona käytetään Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen vuonna 2019 keräämää aineistoa ”Korkeakouluopiskelijoiden moninkertaiset opinto-oikeudet 2019”. Tässä tutkimuksessa selvitetään sekä yleisiä että tärkeimpinä pidettyjä motiiveja hankkia uusi opiskelupaikka. Motiivien tiivistämiseksi kysymysmatriisista käytetään pääkomponenttianalyysiä. Motiivien yhteyttä tutkitaan sukupuoleen ja korkeakoulutaustaan sekä maisterivalinnassa. Eri ryhmien eroja motiiveissa tarkastellaan t-testeillä ja Mann Whitneyn U-testeillä.
Tutkimuksen päätuloksina voidaan todeta, että tärkeimmät motiivit korkeakoulutukseen uudelleen haettaessa ovat laadultaan lähempänä autonomista motivaatiota kuin kontrolloitua motivaatiota. Useimmin tärkeimmiksi mainitut motiivit liittyvät sopivaan elämäntilanteeseen, työuran uudelleen suuntaamiseen, oppimisen iloon, kutsumusalalle vaihtamiseen, kunnianhimoon sekä ammattitaidon kehittämiseen.
Ainut hieman enemmän ulkoiseksi tulkittava jo ylemmän tutkinnon suorittaneilla sekä pidemmän ajan jälkeen opiskelua jatkavilla tärkeimpinä esiin noussut motiivi liittyi muodollisen kelpoisuuden saamiseen halutulle alalle tai työtehtäviin. Työmarkkinoista kumpuavat tilanteet, kuten tauon pitäminen tai tyytymättömyys alan muutokseen näyttäisivät olevan syitä erikseen palata korkeakoulutuksen pariin, vaikka eivät ole tärkeimpien motiivien joukossa. Ne ovat tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpiä niille, jotka ovat pitäneet pidemmän välin ennen kuin ovat aloittaneet uuden tutkinnon. Yhteyksiä löytyi sekä aikaisemman alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla. Aiemman ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet pitivät alemman tutkinnon suorittaneita tilastollisesti merkitsevästi tärkeämpänä vain työtilanteen parantamisen tärkeyttä koulutusmotiivina. Ero löytyi myös maisterivalinnassa aloittaneiden keskuudessa. Muissa tarkastelluissa motiiveissa tutkintotasolla tai korkeakoulusektorilla ei ole yhteyttä, ja esimerkiksi osaamisen kehittäminen ja ammatillinen uudistuminen oli tilastollisesti ryhmille yhtä tärkeä syy.
Tulosten mukaan maisterivalinta on elämäntilantilanteen salliessa paikka opiskella enemmän autonomisista syistä kuin pakottavammista syistä esimerkiksi työmarkkinatilanteen vuoksi. Myös opiskelusta nauttiminen ja kiinnostavien opintojen valinta olivat tilastollisesti tärkeämpiä nopeammin uuden tutkinnon aloittavilla.
Mahdolliset uudelleenvalinnat konkretisoituvat opiskelupolun alkuvaiheessa. Pettymys ensimmäisiin opintoihin ja omien mahdollisuuksien laajentaminen ovat tärkeämpiä niille alemman tutkinnon suorittaneille, jotka jatkavat opintojaan uudessa tutkinnossaan nopeammin.
Tulosten valossa voidaan todeta, että korkeakoulutusta käytetään oppimisen ilon lisäksi jatkuvan oppimisen paikkana, ja jatkuvan oppimisen muotoja on järkevää kehittää. Silti on tärkeää huomioida uudelleenvalintojen mahdollisuus myös tutkintokoulutuksen pariin palaavilla korkeakoulutetuilla tulevaisuudessa.