Sosiaalityöntekijöiden näkökulmia vieraannuttamiseen: kokemuksia, puuttumisen keinoja ja kehitystarpeita
Heinonen, Eira (2025-10-31)
Sosiaalityöntekijöiden näkökulmia vieraannuttamiseen: kokemuksia, puuttumisen keinoja ja kehitystarpeita
(31.10.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210117085
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210117085
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tutkin sosiaalityöntekijöiden kokemuksia vieraannuttamisen kohtaamisesta lapsien ja perheiden kanssa tehtävässä sosiaalityössä. Vieraannuttamisella tarkoitan toisen vanhemman toimintaa, jolla vanhempi pyrkii vahingoittamaan lapsen ja toisen, vieraannutettavan vanhemman välistä suhdetta. Tutkimukseni keskittyy lapsien ja perheiden kanssa tehtävään sosiaalityöhön, vaikka vieraannuttamista voidaan kohdata myös muilla sosiaalityön osa-alueilla.
Tutkimuksen aineisto kerättiin Webropol-kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake jaettiin sosiaalityön uraverkosto -Facebook-ryhmään. Ryhmässä on yli 5000 jäsentä. Jäseniä voivat olla sekä laillistetut sosiaalityöntekijät että sosiaalityön tutkinto-opiskelijat. Tutkimukseeni osallistui 19 sosiaalityöntekijää. Selvitin, mitä vieraannuttamisen muotoja sosiaalityöntekijät ovat kohdanneet, miten he pyrkivät puuttumaan vieraannuttamiseen, sekä mitä haasteita ja kehityskohteita he ovat kohdanneet työssään vieraannuttamiseen liittyen.
Tulosten mukaan sosiaalityöntekijät olivat kohdanneet monenlaisia vieraannuttamisen muotoja, kuten toisen vanhemman yhteydenpidon rajoittamista, lapselle suunnattua kielteistä puhetta ja pyrkimystä saada lapsi liittoutumaan vanhemman kanssa. Sosiaalityöntekijät pyrkivät puuttumaan vieraannuttamiseen erilaisin työskentelymallein, joilla pyrittiin mm. lisäämään perheenjäsenten ja työntekijöiden reflektiota, sekä koordinoimaan asiakasprosessia lapsen edun mukaisesti. Sosiaalityöntekijät kuvasivat tukitoimia, kuten lastensuojeluntarpeen arviointia, avohuollon asiakkuuden avaamista, avohuollon sijoitusta, perhetyötä ja ammatillista tukihenkilötyöskentelyä. Lisäksi sosiaalityöntekijät ohjasivat perheitä muiden toimijoiden palveluihin.
Haasteiksi nousivat erityisesti vieraannuttamisen tunnistaminen ja todentaminen, puheeksi ottamisen vaikeus sekä toimintatapojen, ymmärryksen ja koulutuksen puute. Sosiaalityöntekijät toivat esiin tarpeen kehittää työmenetelmiä ilmiön tunnistamiseen, todentamiseen ja puheeksiottoon sekä vanhemmille suunnattua materiaalia ilmiöstä. Kehityskohteiksi paikantuivat sosiaalityöntekijöiden koulutus, sosiaalityön osaamisvaateet sekä rakenteelliset seikat, kuten lainsäädäntö. Sosiaalityöntekijät kuvasivat kaipaavansa lisää moniammatillista yhteistyötä ilmiöön liittyen.
Sosiaalityön näkökulmasta tärkeää olisi lisätä sosiaalityöntekijöiden koulutusta niin sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa kuin työpaikoille. Lisäksi tärkeää on vieraannuttamisen esiin tuominen muille ammattialoille sekä vieraannuttamisen puuttumiseen kielteisesti vaikuttavien rakenteiden ja lainsäädännön muuttaminen. Sosiaalityöntekijät kaipaavat myös konkreettisia työmenetelmiä vieraannuttamisen parissa työskentelyyn sekä riittävää tukea ja resursseja työntekoon.
Tutkimuksen aineisto kerättiin Webropol-kyselylomakkeen avulla. Kyselylomake jaettiin sosiaalityön uraverkosto -Facebook-ryhmään. Ryhmässä on yli 5000 jäsentä. Jäseniä voivat olla sekä laillistetut sosiaalityöntekijät että sosiaalityön tutkinto-opiskelijat. Tutkimukseeni osallistui 19 sosiaalityöntekijää. Selvitin, mitä vieraannuttamisen muotoja sosiaalityöntekijät ovat kohdanneet, miten he pyrkivät puuttumaan vieraannuttamiseen, sekä mitä haasteita ja kehityskohteita he ovat kohdanneet työssään vieraannuttamiseen liittyen.
Tulosten mukaan sosiaalityöntekijät olivat kohdanneet monenlaisia vieraannuttamisen muotoja, kuten toisen vanhemman yhteydenpidon rajoittamista, lapselle suunnattua kielteistä puhetta ja pyrkimystä saada lapsi liittoutumaan vanhemman kanssa. Sosiaalityöntekijät pyrkivät puuttumaan vieraannuttamiseen erilaisin työskentelymallein, joilla pyrittiin mm. lisäämään perheenjäsenten ja työntekijöiden reflektiota, sekä koordinoimaan asiakasprosessia lapsen edun mukaisesti. Sosiaalityöntekijät kuvasivat tukitoimia, kuten lastensuojeluntarpeen arviointia, avohuollon asiakkuuden avaamista, avohuollon sijoitusta, perhetyötä ja ammatillista tukihenkilötyöskentelyä. Lisäksi sosiaalityöntekijät ohjasivat perheitä muiden toimijoiden palveluihin.
Haasteiksi nousivat erityisesti vieraannuttamisen tunnistaminen ja todentaminen, puheeksi ottamisen vaikeus sekä toimintatapojen, ymmärryksen ja koulutuksen puute. Sosiaalityöntekijät toivat esiin tarpeen kehittää työmenetelmiä ilmiön tunnistamiseen, todentamiseen ja puheeksiottoon sekä vanhemmille suunnattua materiaalia ilmiöstä. Kehityskohteiksi paikantuivat sosiaalityöntekijöiden koulutus, sosiaalityön osaamisvaateet sekä rakenteelliset seikat, kuten lainsäädäntö. Sosiaalityöntekijät kuvasivat kaipaavansa lisää moniammatillista yhteistyötä ilmiöön liittyen.
Sosiaalityön näkökulmasta tärkeää olisi lisätä sosiaalityöntekijöiden koulutusta niin sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa kuin työpaikoille. Lisäksi tärkeää on vieraannuttamisen esiin tuominen muille ammattialoille sekä vieraannuttamisen puuttumiseen kielteisesti vaikuttavien rakenteiden ja lainsäädännön muuttaminen. Sosiaalityöntekijät kaipaavat myös konkreettisia työmenetelmiä vieraannuttamisen parissa työskentelyyn sekä riittävää tukea ja resursseja työntekoon.