Lapsiriitojen sovittelu tuomioistuimessa

Abstract

Tutkielman aiheena on lapsiriitojen sovittelu tuomioistuimessa. Tutkielman keskiössä ovat lapsen huoltoa, asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevat riidat sekä näiden ratkaiseminen tuomioistuinsovittelun ja oikeudenkäynnissä tapahtuvan sovinnon edistämisen keinoin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten lapsiriitojen sovittelu tuomioistuimessa toteutetaan lapsen edun näkökulmasta, millä tavoin tuomioistuinsovittelu ja sovinnon edistäminen oikeudenkäynnissä eroavat toisistaan sekä minkälaisia erityispiirteitä liittyy monikulttuuristen lapsiriitojen sovitteluun. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan lapsen edun näkökulmasta, joka on tutkielman keskeinen lähtökohta. Tutkielma pohjautuu menetelmällisesti ongelmakeskeiseen lainoppiin, joka mahdollistaa lapsiriitojen sovittelun tarkastelun laajempana kokonaisuutena, jossa voimassa olevan oikeuden ohella huomioidaan myös muita taustalla vaikuttavia, esimerkiksi yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja psykologisia tekijöitä. Lapsiasioiden monitieteellisyyden vuoksi tutkielmassa korostuu myös oikeussosiologinen näkökulma, joka mahdollistaa lapsiriitojen sovittelun oikeudellisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tarkastelun. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu lapsioikeuden keskeisistä periaatteista, erityisesti lapsen edun ensisijaisuudesta, sekä sovitteluteorioista ja yleisesti lapsioikeudellisista ja prosessioikeudellisista lähtökohdista. Tutkielman keskeisten tutkimustulosten mukaan lapsiriitojen sovittelu tuomioistuimessa on lapsen edun näkökulmasta pääsääntöisesti ensisijainen ja tarkoituksenmukaisin menettelytapa. Lapsiriidoissa lapsen etu vaikuttaa sekä valittavan menettelyn toteuttamiseen että saavutettavan sovintoratkaisun sisältöön. Tuomioistuinsovittelu mahdollistaa lapsikeskeisen menettelyn, joka tukee kestävien ja lapsen edun mukaisten sovintoratkaisujen saavuttamista. Sovittelijalla on merkittävä rooli valvoa lapsen etua sovittelussa, mutta myös asiantuntija-avustaja vahvistaa omalla roolillaan lapsen edun toteutumista lisäämällä sovitteluun lapsen kehitykseen, tarpeisiin ja perhedynamiikkaan liittyvää asiantuntemusta, joka edesauttaa vanhempia keskittymään konfliktin ohella lapsen tarpeisiin ja hyvinvointiin. Tutkimustulosten mukaan tuomioistuinsovittelu ja sovinnon edistäminen oikeudenkäynnissä eroavat toisistaan sekä rakenteellisesti että toiminnallisesti. Molempien tavoitteena on sovinto, mutta sovinnon edistäminen tapahtuu riidanratkaisumallin pohjalta, jossa tavoitellaan sovintoratkaisua, johon myös oikeudenkäynnissä pyrittäisiin, ja tuomioistuinsovittelu taas perustuu konfliktinratkaisumalliin, jossa pyritään löytämään osapuolten tahtoa ja intressejä parhaiten vastaava ratkaisu. Lisäksi tutkimustulosten mukaan monikulttuuriset lapsiriidat asettavat sovittelulle erityisiä haasteita, jotka liittyvät esimerkiksi osapuolten erilaisiin oikeusjärjestelmiin ja kulttuurisiin käsityksiin vanhemmuudesta ja lapsen asemasta sekä kielellisiin ongelmiin. Tutkielman perusteella sovittelukoulutusten kehittäminen, vahvistaminen ja yhtenäistäminen on tarpeen erityisesti lapsiriitojen sovittelumenettelyn näkökulmasta sekä tuomioistuinsovittelussa että sovinnon edistämisessä oikeudenkäynnissä. Koulutuksen lisääminen on kaivattua erityisesti monikulttuurisissa lapsiriidoissa lapsen edun toteutumisen varmistamiseksi. Lisäksi lapsen kuulemista tulee hyödyntää sovittelussa nykyistä enemmän ja kuulemismenettelyä tulee selventää ja kehittää.