Työkyvyttömän työntekijän toimeentuloturva ja irtisanomissuoja
Vuori, Otto (2025-12-02)
Työkyvyttömän työntekijän toimeentuloturva ja irtisanomissuoja
(02.12.2025)
Lataukset:
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251222123402
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251222123402
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan alentuneen työkyvyn omaavan työntekijän toimeentuloturvaa tilanteissa, joissa työnantajalla ei ole enää velvollisuutta maksaa sairausajan palkkaa. Alentunut työkyky voi johtua sairaudesta, vammasta, tapaturmasta tai työkyvyttömyydestä. Tutkielmassa tarkastellaan myös alentuneen työkyvyn omaavan työntekijän irtisanomissuojaa huomioiden TSL 7:2 § 2 mom. 1 kohdan erillinen kielto sairausperusteiselle irtisanomiselle. Tutkielman taustalla on vakuutusoikeuden ratkaisu 1324:2023, joka selkeytti työttömyysturvalainsäädännön soveltamista työsuhteessa olevan työntekijän oikeudesta työttömyysetuuteen työkyvyttömyystilanteissa. Työttömyysturvalain 3:3 § 3 mom. mukaan työkyvyttömällä työnhakijalla on oikeus työttömyysetuuteen siltä ajalta, kun hänen työkyvyttömyyseläkehakemuksensa on vireillä tai hylätty. Säännöstä sovelletaan myös työsuhteessa oleviin. Vakuutusoikeuden ratkaisun myötä työkyvyttömällä työntekijällä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen poikkeussäännön perusteella enää sen jälkeen, kun hän on saanut työkyvyttömyysetuutta koskevan lainvoimaisen päätöksen. Oikeuden arvion mukaan työkyvyttömyysetuutta koskeva lainvoimainen päätös sitoo työttömyyskassaa niin, ettei työttömyysturvalain 3 luvun 3 § 3 mom. poikkeussääntöä voida soveltaa, sen sijaan TTL 3:3 § 1 mom. tulisi soveltaa. TTL 3:3 § 1 mom. mukaan työkyvyttömällä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Ratkaisulla on keskeinen vaikutus työntekijän toimeentuloturvan toteutumiseen ja se mahdollisesti vaarantaa työntekijän oikeutta toimeentuloturvaan.
Tutkielman pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on: Miten työkyvyttömän työntekijän toimeentulo on turvattu tilanteessa, jossa hänen työkyvyttömyysetuushakemuksensa on hylätty ja miten työkyvyttömyysetuuspäätös vaikuttaa sairauden perusteella tehtävän irtisanomisen lainmukaisuuden arviointiin?
Tutkielman tutkimusmenetelmä on lainopillinen. Aihepiiriä tarkastellaan voimassa olevan lainsäädännön perusteella ja sitä sekä jäsennellään että systematisoidaan oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön ja lainsäädännön avulla. Pääasiallisena aineistona käytetään sairausvakuutuslakia, työeläkelainsäädäntöä ja työttömyysturvalakia sekä niiden esitöitä. Työoikeudellisessa osiossa keskiössä on työsopimuslaki ja oikeuskäytäntö. Oikeustieteellisesti aihepiiri sijoittuu näkemykseni mukaan työsidonnaisen sosiaalioikeuden alaan ja työoikeuteen.
Tutkielman tulosten perusteella havaitaan, että sosiaaliturvalainsäädännön kokonaisuuksissa on soveltamispiiri- ja määritelmäeroja esimerkiksi sairauden, työkyvyttömyyden ja alentuneen työkyvyn käsitteiden välillä. Erot voivat johtaa työntekijän näkökulmasta tilanteeseen, jossa mikään tutkielman kohteena oleva toimeentuloturvan muoto ei tule sovellettavaksi. Lisäksi keskeisenä havaintona on, että alentuneen työkyvyn omaavan työntekijän irtisanomiskynnys ja sosiaalioikeudellinen toimeentuloturva eivät ole linjassa. Yli vuoden kestäneen työkyvyttömyyden jälkeen riski sille, että sekä työntekijä että työnantaja päätyvät oikeudellisesti epävarmaan oikeustilaan on ilmeinen. Muun muassa vakuutusoikeuden ratkaisun 1324:2023 kaltaisessa tilanteessa, jossa sairauspoissaolo oli jatkunut useita vuosia ei työnantajalla välttämättä ole oikeudellisesti selvää voiko hän irtisanoa työsuhteen, koska työntekijän uudelleensijoittamiselle ja työtehtävien mukauttamiselle on oikeuskäytännössä asetettu laajat velvoitteet. Tapauskohtaisesti edellä mainitut seikat voivat olla merkittävä este työsuhteen päättämiselle. VakO 1324:2023:ssa työntekijä oli työsuhteessa kaupunkiin ja hänellä oli terveysalan koulutus ja ammatti. Todennäköisesti riittävän mukautettu työnkuva olisi ollut mahdollista löytää, jolloin irtisanominen olisi ollut lainvastainen. Tarvetta jatkotutkimukselle on olemassa samasta aihekokonaisuudesta etenkin osatyökykyisyyden osalta, ja siitä miten edellä mainitut lait soveltuvat osatyökykyisten tilanteeseen.
Tutkielman pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on: Miten työkyvyttömän työntekijän toimeentulo on turvattu tilanteessa, jossa hänen työkyvyttömyysetuushakemuksensa on hylätty ja miten työkyvyttömyysetuuspäätös vaikuttaa sairauden perusteella tehtävän irtisanomisen lainmukaisuuden arviointiin?
Tutkielman tutkimusmenetelmä on lainopillinen. Aihepiiriä tarkastellaan voimassa olevan lainsäädännön perusteella ja sitä sekä jäsennellään että systematisoidaan oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön ja lainsäädännön avulla. Pääasiallisena aineistona käytetään sairausvakuutuslakia, työeläkelainsäädäntöä ja työttömyysturvalakia sekä niiden esitöitä. Työoikeudellisessa osiossa keskiössä on työsopimuslaki ja oikeuskäytäntö. Oikeustieteellisesti aihepiiri sijoittuu näkemykseni mukaan työsidonnaisen sosiaalioikeuden alaan ja työoikeuteen.
Tutkielman tulosten perusteella havaitaan, että sosiaaliturvalainsäädännön kokonaisuuksissa on soveltamispiiri- ja määritelmäeroja esimerkiksi sairauden, työkyvyttömyyden ja alentuneen työkyvyn käsitteiden välillä. Erot voivat johtaa työntekijän näkökulmasta tilanteeseen, jossa mikään tutkielman kohteena oleva toimeentuloturvan muoto ei tule sovellettavaksi. Lisäksi keskeisenä havaintona on, että alentuneen työkyvyn omaavan työntekijän irtisanomiskynnys ja sosiaalioikeudellinen toimeentuloturva eivät ole linjassa. Yli vuoden kestäneen työkyvyttömyyden jälkeen riski sille, että sekä työntekijä että työnantaja päätyvät oikeudellisesti epävarmaan oikeustilaan on ilmeinen. Muun muassa vakuutusoikeuden ratkaisun 1324:2023 kaltaisessa tilanteessa, jossa sairauspoissaolo oli jatkunut useita vuosia ei työnantajalla välttämättä ole oikeudellisesti selvää voiko hän irtisanoa työsuhteen, koska työntekijän uudelleensijoittamiselle ja työtehtävien mukauttamiselle on oikeuskäytännössä asetettu laajat velvoitteet. Tapauskohtaisesti edellä mainitut seikat voivat olla merkittävä este työsuhteen päättämiselle. VakO 1324:2023:ssa työntekijä oli työsuhteessa kaupunkiin ja hänellä oli terveysalan koulutus ja ammatti. Todennäköisesti riittävän mukautettu työnkuva olisi ollut mahdollista löytää, jolloin irtisanominen olisi ollut lainvastainen. Tarvetta jatkotutkimukselle on olemassa samasta aihekokonaisuudesta etenkin osatyökykyisyyden osalta, ja siitä miten edellä mainitut lait soveltuvat osatyökykyisten tilanteeseen.