Harmaan alueen työnsuorittajien työoikeudellinen asema

Abstract

Työelämän murros ja työn tekemisen uudet muodot ovat hämärtäneet rajanvetoa työntekijän ja itsenäisen ammatinharjoittajan välillä. Freelancetyön ja laskutuspalveluiden yleistyminen on synnyttänyt oikeudellisesti ”harmaan alueen”, jossa työnsuorittajat voivat täyttää samanaikaisesti sekä työntekijän että yrittäjän tunnusmerkkejä. Tämä haastaa kaksijakoisen työlainsäädäntömallin ja voi johtaa tilanteisiin, joissa henkilöt jäävät ilman asianmukaista työoikeudellista suojaa. Useassa maassa on kehitetty työntekijä-yrittäjä-jaottelun rinnalle välimuotoisia työntekijäkategorioita, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan worker-asema, joka suojaa taloudellisesti riippuvaisia työnsuorittajia. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista vastaavaa kategoriaa, mikä on haasteellista epätyypillisten työmuotojen lisääntyessä. Tutkielman tarkoituksena onkin arvioida, tarjoaako nykyinen sääntely riittävän suojan harmaan alueen työntekijöille ja tulisiko lainsäädäntöä kehittää paremmin vastaamaan työn rakenteiden muutosta. Tutkielmassa analysoidaan työntekijän ja itsenäisen ammatinharjoittajan välistä rajanvetoa, erityisesti niiden työnsuorittajien näkökulmasta, jotka sijoittuvat työoikeudellisen suojan kannalta epäselvään harmaaseen alueeseen. Tarkastelussa kiinnitetään huomiota siihen, miten nykyiset työsuhteen tunnusmerkit soveltuvat tilanteisiin, joissa työntekemisen muodot sisältävät sekä työsuhteen että yrittäjyyden piirteitä, ja millä tavoin tämä vaikuttaa työntekijän oikeussuojaan. Tutkielmassa käytän oikeusdogmaattista tutkimusmenetelmää, jossa analysoidaan voimassa olevaa työlainsäädäntöä sekä oikeuskäytäntöä. Kansainvälistä oikeuskirjallisuutta on hyödynnetty kotimaisen tutkimuksen lisäksi, erityisesti välimuotoisen työntekijäkategorian osalta. Tutkielman johtopäätöksenä totean, että suomalainen kaksijakoinen työlainsäädäntömalli on yhä toimiva, kun sitä tulkitaan tosiseikkoihin perustuvan kokonaisharkinnan avulla. Työelämän murros ja taloudellisesti riippuvaisten työnsuorittajien määrän kasvu kuitenkin edellyttävät lainsäädännöllistä kehittämistä, jotta näennäisyrittäjyyttä voidaan ehkäistä ja heikossa asemassa olevien työntekijöiden oikeudellinen suoja varmistaa. Tarkoin rajattu välikategoria voisi tulevaisuudessa toimia keinona vahvistaa työnsuorittajien oikeudenmukaisuutta ilman, että yrittäjyyden vapautta rajoitetaan perusteettomasti.