Oligonukleotidilääkkeiden rakennekemialliset ja farmakologiset ominaisuudet

Abstract

Oligonukleotidilääkkeet ovat nukleiinihappo-oligomeerejä, joiden vaikutus perustuu Watson-Crickin emäspariutumisen mukaiseen sitoutumiseen esilähetti-RNA:han ja lähetti-RNA:han. Poikkeuksia ovat vasta-aineita muistuttavat aptameerit ja RNA-rokotteet. Nukleiinihappojen rakennekemialliset modifikaatiot ovat lääkekehityksen kannalta avainasemassa, sillä ne lisäävät oligonukleotidien kestävyyttä, tehostavat affiniteettiä, pidentävät vaikutusaikaa ja vähentävät immunogeenisuutta. Lääkevaikutuksen kudosspesifinen kohdentaminen lisää oligonukleotidien tehoa ja turvallisuutta. Kohdentaminen maksasoluihin onnistuu nykyisin parhaiten, mutta uusia menetelmiä kehitetään jatkuvasti. Oligonukleotidilääkkeiden vaikutus ei perustu aptameerejä lukuun ottamatta kohdeproteiiniin sitoutumiseen, joten aikaisemmin lääkevaikutuksen ulkopuolelle jääneet kohteet ovat uudella tavalla saavutettavissa. Oligonukleotidilääkkeiden käyttö laajentunee lähitulevaisuudessa kansanterveydellisesti tärkeiden lipidi- ja glukoosiaineenvaihdunnan häiriöiden, kohonneen verenpaineen ja neurodegeneratiivisten sairauksien hoitoon.