Yksin absurdissa: analyysi Albert Camus'n kapinan ideaalista
Vahtera, Emmi (2026-01-09)
Yksin absurdissa: analyysi Albert Camus'n kapinan ideaalista
(09.01.2026)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601227614
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601227614
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen Albert Camus’n (1913–1960) absurdin käsitettä ja siitä johdettua kapinaa yksilöä koskevana elämänasenteena. Tarkastelen erityisesti sitä, minkälaista elämää kapinoivan ihmisen tulisi Camus’n mielestä elää.
Camus’n absurdi kuvaa maailman selittämättömyyttä ja ihmiselämän merkityksettömyyttä. Absurdiin heränneenä ihminen pyrkii etsimään elämälleen merkitystä, päätyen joko absurdista elpymiseen tai itsemurhaan. Kapina on absurdin tietoista hyväksymistä ja kanssaoloa sen kanssa. Kapinallinen hyväksyy oman järjettömän kohtalonsa ja päättää siitä huolimatta jatkaa elämäänsä, eläen sitä täysin rinnoin haluamallaan tavalla.
Absurdi on läsnä koko Camus’n tuotannossa, minkä vuoksi käytän tutkielmassa paljon hänen omia teoksiaan aina hänen filosofisista esseistä kaunokirjallisuuteen. Erityisesti teokset Kapinoiva ihminen, Sisyfoksen myytti ja Sivullinen avaavat Camus’n ajatusmaailmaa. Camus’n ajattelua tarkastellessa on huomattava hänen ajankuvansa toisen maailmansodan epävakaassa Euroopassa, minkä vuoksi käsittelen myös hänen poliittista ajatteluaan laajasti. Vertailen Camus’ta myös muihin eksistentialisteihin ja erityisesti Jean-Paul Sartreen (1905–1980). Tämän myötä avaan Camus’n arvomaailmaa erityisesti nihilismiä ja marxismia kritisoivana ajattelijana.
Argumentoin, ettei Camus tarjoa absurdismilleen mielestäni tarpeeksi vankkaa filosofista pohjaa, vaan omaa paljon ennaltamääritettyjä oletuksia, joita hän ei kuitenkaan eksplisiittisesti avaa. Myös kapina näyttäytyy monin paikoin epärealistisena aina sen lähtökohdista alkaen. Pohdin tutkielmassa, onko uskottavaa tai edes toivottavaa herätä absurdiin. Camus’n kapina ei ole houkuttelevalta tuntuva vaihtoehto filosofisen itsemurhan rinnalla, mikä tarjoaa yksilölle toivoa ja kokemuksen elämän merkityksestä. Camus myös jättää auki sen mahdollisuuden, että maailman ollessa erilainen siitä voisi olla löydettävissä merkitystä, mikä taas kumoaisi absurdin kokonaan. Päädyn siihen johtopäätökseen, että Camus jätti liian monta ongelmaa ratkaisematta, että voisimme uskottavasti omaksua kapinoivan asenteen ja absurdin maailmankuvan omaksemme.
Camus’n absurdi kuvaa maailman selittämättömyyttä ja ihmiselämän merkityksettömyyttä. Absurdiin heränneenä ihminen pyrkii etsimään elämälleen merkitystä, päätyen joko absurdista elpymiseen tai itsemurhaan. Kapina on absurdin tietoista hyväksymistä ja kanssaoloa sen kanssa. Kapinallinen hyväksyy oman järjettömän kohtalonsa ja päättää siitä huolimatta jatkaa elämäänsä, eläen sitä täysin rinnoin haluamallaan tavalla.
Absurdi on läsnä koko Camus’n tuotannossa, minkä vuoksi käytän tutkielmassa paljon hänen omia teoksiaan aina hänen filosofisista esseistä kaunokirjallisuuteen. Erityisesti teokset Kapinoiva ihminen, Sisyfoksen myytti ja Sivullinen avaavat Camus’n ajatusmaailmaa. Camus’n ajattelua tarkastellessa on huomattava hänen ajankuvansa toisen maailmansodan epävakaassa Euroopassa, minkä vuoksi käsittelen myös hänen poliittista ajatteluaan laajasti. Vertailen Camus’ta myös muihin eksistentialisteihin ja erityisesti Jean-Paul Sartreen (1905–1980). Tämän myötä avaan Camus’n arvomaailmaa erityisesti nihilismiä ja marxismia kritisoivana ajattelijana.
Argumentoin, ettei Camus tarjoa absurdismilleen mielestäni tarpeeksi vankkaa filosofista pohjaa, vaan omaa paljon ennaltamääritettyjä oletuksia, joita hän ei kuitenkaan eksplisiittisesti avaa. Myös kapina näyttäytyy monin paikoin epärealistisena aina sen lähtökohdista alkaen. Pohdin tutkielmassa, onko uskottavaa tai edes toivottavaa herätä absurdiin. Camus’n kapina ei ole houkuttelevalta tuntuva vaihtoehto filosofisen itsemurhan rinnalla, mikä tarjoaa yksilölle toivoa ja kokemuksen elämän merkityksestä. Camus myös jättää auki sen mahdollisuuden, että maailman ollessa erilainen siitä voisi olla löydettävissä merkitystä, mikä taas kumoaisi absurdin kokonaan. Päädyn siihen johtopäätökseen, että Camus jätti liian monta ongelmaa ratkaisematta, että voisimme uskottavasti omaksua kapinoivan asenteen ja absurdin maailmankuvan omaksemme.