Oppimisefekti glaukoomapotilaiden näkökenttätutkimuksissa
Raitakari, Leevi (2026-01-18)
Oppimisefekti glaukoomapotilaiden näkökenttätutkimuksissa
(18.01.2026)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601268731
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202601268731
Tiivistelmä
Glaukooma on yhteiskunnallisesti merkittävä, krooninen ja etenevä silmäsairaus. Taudista on useita kymmeniä alamuotoja, ja niiden diagnosointi perustuu silmänpaineen mittaamiseen, kammiokulman tarkasteluun, näköhermonpään tutkimiseen ja näkökenttätutkimukseen. Tämä tutkimus keskittyy näkökenttätutkimuksissa tapahtuvaan oppimisefektiin. Oppimisefekti tarkoittaa, että potilas suoriutuu paremmin näkökenttätutkimuksessa, vaikka taudin aiheuttamat näkökenttäpuutokset eivät parane.
Tutkimukseen osallistui 70 tutkittavaa ja kaikilta tutkittiin molemmat silmät. Ennalta määriteltyjen poissulkukriteerien jälkeen silmiä hyväksyttiin tutkimukseen yhteensä 135. Luotettavuuskriteerien pohjalta hyväksyttiin vain luotettavasti onnistuneet näkökenttätutkimukset.
Potilaat jaettiin taudinkuvan ja taudin vaikeusasteen mukaan eri ryhmiin. Tilastollisten analyysien (paired sample t-test) jälkeen huomattiin, että UNI-ryhmässä (17 potilasta) tapahtui oppimista 2. ja 4. testikerran välillä (p=0.035). OA-ryhmässä (20 potilasta) oppimista todettiin 1. ja 2. testikerran (p=0,019) ja 2. ja 3. testikerran (p=0,015) välillä. OHT-ryhmässä (30 potilasta) tilastollista merkittävyyttä ei tullut esiin. Lineaarisessa regressioanalyysissä trendiviiva oli joka ryhmässä laskeva, mutta tilastollista merkittävyyttä ei tullut esiin.
Kun kaikkia potilaita tarkasteltiin samassa otoksessa (67 potilasta), tuli tilastollista merkittävyyttä esiin 1. ja 2. testikerran välillä (p=0,046). Lineaarisessa regressioanalyysissä trendiviiva oli jälleen laskeva, mutta tilastollista merkittävyyttä ei tullut esiin (p=0,081).
Kun glaukoomasilmät jaettiin taudin vaikeusasteen mukaan ryhmiin, tapahtui toisen vaikeusasteen (18 silmää) ryhmässä selvää oppimista sekä ensimmäisen ja toisen tutkimuskerran (p<0,024) että ensimmäisen ja kolmannen tutkimuskerran välillä (p<0,001). Voidaan siis todeta, että oppimisefektiä tapahtuu glaukoomapotilailla etenkin ensimmäisten tutkimuskertojen välillä ja oppiminen on suurinta potilailla, joilla näkökenttä on keskivaikeasti vaurioitunut.
Tutkimukseen osallistui 70 tutkittavaa ja kaikilta tutkittiin molemmat silmät. Ennalta määriteltyjen poissulkukriteerien jälkeen silmiä hyväksyttiin tutkimukseen yhteensä 135. Luotettavuuskriteerien pohjalta hyväksyttiin vain luotettavasti onnistuneet näkökenttätutkimukset.
Potilaat jaettiin taudinkuvan ja taudin vaikeusasteen mukaan eri ryhmiin. Tilastollisten analyysien (paired sample t-test) jälkeen huomattiin, että UNI-ryhmässä (17 potilasta) tapahtui oppimista 2. ja 4. testikerran välillä (p=0.035). OA-ryhmässä (20 potilasta) oppimista todettiin 1. ja 2. testikerran (p=0,019) ja 2. ja 3. testikerran (p=0,015) välillä. OHT-ryhmässä (30 potilasta) tilastollista merkittävyyttä ei tullut esiin. Lineaarisessa regressioanalyysissä trendiviiva oli joka ryhmässä laskeva, mutta tilastollista merkittävyyttä ei tullut esiin.
Kun kaikkia potilaita tarkasteltiin samassa otoksessa (67 potilasta), tuli tilastollista merkittävyyttä esiin 1. ja 2. testikerran välillä (p=0,046). Lineaarisessa regressioanalyysissä trendiviiva oli jälleen laskeva, mutta tilastollista merkittävyyttä ei tullut esiin (p=0,081).
Kun glaukoomasilmät jaettiin taudin vaikeusasteen mukaan ryhmiin, tapahtui toisen vaikeusasteen (18 silmää) ryhmässä selvää oppimista sekä ensimmäisen ja toisen tutkimuskerran (p<0,024) että ensimmäisen ja kolmannen tutkimuskerran välillä (p<0,001). Voidaan siis todeta, että oppimisefektiä tapahtuu glaukoomapotilailla etenkin ensimmäisten tutkimuskertojen välillä ja oppiminen on suurinta potilailla, joilla näkökenttä on keskivaikeasti vaurioitunut.