”Kärsivällisyyttä mun kanssa, oon ihan fiksu.” : Etnografinen tutkimus erityisellä tuella opiskelevien nuorten näkemyksistä itsestään, tulevaisuudestaan sekä opiskelustaan ammatillisen koulutuksen yksilöllisillä opintopoluilla.

Abstract

Tämä tutkielma tarkastelee erityistä tukea tarvitsevien nuorten kokemuksia ammatillisen koulutuksen yksilöllisillä opintopoluilla sekä heidän käsityksiään itsestään ja tulevaisuudestaan. Tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää, miten nämä nuoret kokevat opiskelun arjen, oppimisen ja tuen ammatillisessa koulutuksessa sekä miten he rakentavat minäkuvaansa ja tulevaisuudenuskoaan muuttuvien koulutusrakenteiden keskellä. Tutkielma ei ainoastaan nostaa esiin nuorten omat kokemukset ja tekee näkyväksi, miten tuki, vuorovaikutus ja oppimisympäristö muovaavat heidän mahdollisuuksiaan ja toimijuuttaan. Teoreettinen viitekehys rakentuu ammatillisen koulutuksen rakenteellisista muutoksista, erityisen tuen järjestelmästä ja nuoruuden kehitysvaiheista sekä opettajan ja opiskelijan välisen vuorovaikutuksen merkityksestä. Ammatillisen koulutuksen oppimisen tuen lainsäädäntömuutokset ovat lisänneet opiskelijoiden vastuuta. Uusliberalismi on muokannut koulutusta talouslähtöiseksi järjestelmäksi, jossa vastuu ja riski siirtyvät yksilölle rakenteiden ja yhteisöllisyyden kustannuksella, mikä lisää eriarvoisuutta ja kaventaa nuorten toimijuutta. Viitekehystä täydentävät elämänsuunnittelun interventiomalli, huolenpitopedagogiikka sekä positiivisen psykologian ja vahvuuslähtöisyyden näkökulmat, jotka korostavat nuorten toimijuutta, voimavaroja ja myönteisen minäkuvan rakentumista. Tutkielma toteutettiin laadullisena etnografisena tutkimuksena pääkaupunkiseudulla sijaitsevan ammattioppilaitoksen pienryhmässä. Aineisto koostuu osallistuvasta havainnoinnista ja neljästä puolistrukturoidusta haastattelusta, ja tutkimus nojaa kokemukselliseen ja konstruktionistiseen tietokäsitykseen sekä refleksiiviseen etnografiseen otteeseen. Tutkimustulokset osoittavat, että erityistä tukea tarvitsevien nuorten opiskelu rakentuu joustavuuden, turvallisen oppimisympäristön ja välittävän vuorovaikutuksen varaan. Opiskelua haastavat neuropsykiatriset piirteet, sosiaalisten tilanteiden pelko, kuormittavat elämäntilanteet, kielelliset haasteet ja rakenteelliset järjestelyt, mutta pienryhmän tuki, yksilöllinen ohjaus ja rauhallinen oppimisympäristö vahvistavat minäpystyvyyttä ja kiinnittymistä opintoihin. Opiskelijat tunnistavat itsessään haavoittuvuuksien ohella ennen kaikkea vahvuuksia, ja myönteinen palaute tukee heidän identiteettinsä ja toimijuutensa rakentumista. Tulevaisuuskuva on pääosin toiveikas: nuoret hahmottavat realistisia polkuja ja kokevat, että tuki ja luottamuksellinen vuorovaikutus vahvistavat heidän mahdollisuuksiaan. Oppimisen tuen rakenteelliset uudistukset eivät yksin riitä, ellei arjen pedagogiikka tue opiskelijoiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Tutkimus tuo esiin pienryhmässä annettavan tuen, yhteisöllisyyden sekä vuorovaikutuksen merkityksen syrjäytymisen ehkäisyssä ja nuorten tulevaisuususkon vahvistamisessa. Inkluusio toteutuu käytännössä vain silloin, kun rakenteet ovat riittävän vahvat ja tuki aidosti kaikkien saavutettavissa. Pelkkä fyysinen sijoittaminen yhteiseen ryhmään ei riitä, vaan osallisuus syntyy vasta, kun oppimisympäristö tarjoaa selkeyttä, ennakoitavuutta ja turvallista vuorovaikutusta. Inkluusio ei ole yksittäinen toimenpide, vaan kokonaisuus, joka edellyttää pedagogista sensitiivisyyttä ja nuorten kehityksellisten tarpeiden tunnistamista.