Olinpaikkatietomääräykset ja biologinen passi urheilijan yksityisyyden suojan rajoituksena
Jussila, Ida (2026-01-13)
Olinpaikkatietomääräykset ja biologinen passi urheilijan yksityisyyden suojan rajoituksena
(13.01.2026)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
suljettu
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026021613668
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026021613668
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan antidopingvalvontaan liittyvien valvontakeinojen, eli olinpaikkatietomääräysten ja urheilijan biologisen passin, suhdetta urheilijan yksityiselämän suojaan. Lähtökohtana on dopingvalvonnan hyväksytty asema osana kansainvälistä huippu-urheilua ja järjestelmän tavoitteena oleva reilun kilpailun turvaaminen. Tutkielmassa kysytään missä määrin nykyiset valvontamenetelmät ovat oikeudellisesti hyväksyttäviä ja perusoikeusjärjestelmän mukaisia, sekä millä tavoin urheilijan yksityisyyden suoja toteutuu käytännössä.
Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja se perustuu kansallisiin ja kansainvälisiin sääntelylähteisiin, oikeuskäytäntöön sekä oikeuskirjallisuuteen. Keskeisinä lähteinä hyödynnetään Maailman antidopingsäännöstöä ja siihen liittyviä standardeja, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ja sen oikeuskäytäntöä sekä perustuslain 10 §:ää ja kotimaisia perusoikeusoppeja.
Tutkielman perusteella voidaan todeta, että dopingvalvonta nauttii laajaa hyväksyntää, eikä oikeuskäytännöstä löydy ratkaisuja, jossa nykyinen järjestelmä olisi katsottu perusoikeuksien vastaiseksi. Valvontaa tukee useassa lähteessä viitattu reilu peli, jonka katsotaan olevan yksi urheilun tärkeimmistä arvoista. Samalla voidaan kuitenkin esittää kriittisiä huomioita, sillä menetelmät, kuten veri- ja virtsanäytteet, ovat yksityisyyden kannalta voimakkaasti puuttuvia, eikä vaihtoehtoisia, vähemmän kajoavia keinoja ole arvioitu riittävästi. Myöskään suostumukseen perustuva malli ei yksinään riitä oikeuttamaan rajoitusta, vaan sen lisäksi tulee tarkastella muita hyväksyttäviä oikeutusperusteita.
Tutkielma suosittaa, että dopingvalvontaa arvioidaan jatkuvasti suhteessa perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin, erityisesti suhteellisuusperiaatteen ja hyväksyttävän perusteen näkökulmasta, ja että vaihtoehtoisia, vähemmän puuttuvia menetelmiä otetaan vakavasti harkintaan. Myös lailla säätämistä esitetään, sillä se parantaisi järjestelmän hyväksyttävyyttä.
Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja se perustuu kansallisiin ja kansainvälisiin sääntelylähteisiin, oikeuskäytäntöön sekä oikeuskirjallisuuteen. Keskeisinä lähteinä hyödynnetään Maailman antidopingsäännöstöä ja siihen liittyviä standardeja, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklaa ja sen oikeuskäytäntöä sekä perustuslain 10 §:ää ja kotimaisia perusoikeusoppeja.
Tutkielman perusteella voidaan todeta, että dopingvalvonta nauttii laajaa hyväksyntää, eikä oikeuskäytännöstä löydy ratkaisuja, jossa nykyinen järjestelmä olisi katsottu perusoikeuksien vastaiseksi. Valvontaa tukee useassa lähteessä viitattu reilu peli, jonka katsotaan olevan yksi urheilun tärkeimmistä arvoista. Samalla voidaan kuitenkin esittää kriittisiä huomioita, sillä menetelmät, kuten veri- ja virtsanäytteet, ovat yksityisyyden kannalta voimakkaasti puuttuvia, eikä vaihtoehtoisia, vähemmän kajoavia keinoja ole arvioitu riittävästi. Myöskään suostumukseen perustuva malli ei yksinään riitä oikeuttamaan rajoitusta, vaan sen lisäksi tulee tarkastella muita hyväksyttäviä oikeutusperusteita.
Tutkielma suosittaa, että dopingvalvontaa arvioidaan jatkuvasti suhteessa perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin, erityisesti suhteellisuusperiaatteen ja hyväksyttävän perusteen näkökulmasta, ja että vaihtoehtoisia, vähemmän puuttuvia menetelmiä otetaan vakavasti harkintaan. Myös lailla säätämistä esitetään, sillä se parantaisi järjestelmän hyväksyttävyyttä.