Resoluutiokehikko vakausvakuutuksena – IRRD:n keinot vakuutusyhtiön kaatumisen ulkoisvaikutusten vaimentamiseksi
Ikonen, Elmeri (2026-02-06)
Resoluutiokehikko vakausvakuutuksena – IRRD:n keinot vakuutusyhtiön kaatumisen ulkoisvaikutusten vaimentamiseksi
(06.02.2026)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031319848
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026031319848
Tiivistelmä
Vakuutussektorin systeemistä merkitystä on pitkään pidetty pankkisektoria pienempänä, mutta vakuutusyhtiöiden rooli suurina institutionaalisina sijoittajina ja niiden kytkeytyneisyys rahoitusmarkkinoihin voivat kriiseissä synnyttää pakkomyynti- ja luottamuskanavia sekä rajat ylittäviä koordinaatio-ongelmia. Finanssikriisin aikainen AIG-tapaus toimii tutkielmassa havainnollistavana esimerkkinä siitä, miten vakuutuskonsernin häiriö voi muuttua laajaksi vakausongelmaksi. Tässä kontekstissa tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin Insurance Recovery and Resolution -direktiiviä (IRRD) ja asetetaan varsinaiseksi tutkimuskysymykseksi se, miten resoluutiomekanismit voivat lieventää vakuutusyhtiön kaatumisesta johtuvia negatiivisia vaikutuksia erityisesti pakkomyynteihin, kytkeytyneisyyteen ja rajat ylittävään koordinaatioon liittyvien välittymiskanavien kautta.
Menetelmällisesti tutkielma on teoreettis-normatiivinen kirjallisuusanalyysi, jossa yhdistetään vakuutussektorin systeemikirjallisuutta sekä IRRD-kehikon institutionaalista ja taloustieteellistä tarkastelua yhtenäisen viitekehyksen luomiseksi. Tutkielman tutkimusaineisto koostuu pääosin seuraavista lähteistä: (1) vertaisarvioidusta tutkimuskirjallisuudesta, (2) institutionaalisista ja politiikkaraporteista sekä (3) EU:n säädösaineistosta ja sitä koskevasta analyysistä. AIG (2008) toimii lisäksi tutkielman analyyttisena esimerkkitapauksena. Tutkimuksen tulosten perusteella IRRD:n resoluutiomekanismit lieventävät kaatumisen kielteistä ulkoisvaikutusta ennen kaikkea neljällä toisiinsa kytkeytyvällä tavalla: (1) hallitsemattoman kaatumisen todennäköisyyden ja ”hännän tappioiden” pienentämisellä, (2) kriittisten vakuutustoimintojen jatkuvuuden turvaamisella, (3) rahoitusjärjestelmän tartuntamekanismien vaimentamisella sekä (4) julkisen talouden riskien ja moraalikadon rajaamisella. Lisäksi rajat ylittävä koordinaatio on keskeinen osa vaikutuslogiikkaa.
Tutkielman johtopäätös on, että IRRD:ssä säädetyt resoluutiomekanismit ovat talousteoreettisesti perusteltuja. Näin ollen ne vähentävät hallitsemattoman kaatumisen negatiivisia ulkoisvaikutuksia vähintäänkin teoreettisella tasolla. Direktiivin vaikutus on kuitenkin ehdollinen sen toimeenpanon uskottavuudelle, välineiden sektorisopivuudelle ja kriisiajan markkinavaikutuksille
Menetelmällisesti tutkielma on teoreettis-normatiivinen kirjallisuusanalyysi, jossa yhdistetään vakuutussektorin systeemikirjallisuutta sekä IRRD-kehikon institutionaalista ja taloustieteellistä tarkastelua yhtenäisen viitekehyksen luomiseksi. Tutkielman tutkimusaineisto koostuu pääosin seuraavista lähteistä: (1) vertaisarvioidusta tutkimuskirjallisuudesta, (2) institutionaalisista ja politiikkaraporteista sekä (3) EU:n säädösaineistosta ja sitä koskevasta analyysistä. AIG (2008) toimii lisäksi tutkielman analyyttisena esimerkkitapauksena. Tutkimuksen tulosten perusteella IRRD:n resoluutiomekanismit lieventävät kaatumisen kielteistä ulkoisvaikutusta ennen kaikkea neljällä toisiinsa kytkeytyvällä tavalla: (1) hallitsemattoman kaatumisen todennäköisyyden ja ”hännän tappioiden” pienentämisellä, (2) kriittisten vakuutustoimintojen jatkuvuuden turvaamisella, (3) rahoitusjärjestelmän tartuntamekanismien vaimentamisella sekä (4) julkisen talouden riskien ja moraalikadon rajaamisella. Lisäksi rajat ylittävä koordinaatio on keskeinen osa vaikutuslogiikkaa.
Tutkielman johtopäätös on, että IRRD:ssä säädetyt resoluutiomekanismit ovat talousteoreettisesti perusteltuja. Näin ollen ne vähentävät hallitsemattoman kaatumisen negatiivisia ulkoisvaikutuksia vähintäänkin teoreettisella tasolla. Direktiivin vaikutus on kuitenkin ehdollinen sen toimeenpanon uskottavuudelle, välineiden sektorisopivuudelle ja kriisiajan markkinavaikutuksille