Lapsen etu ja suojelu perheen sisäisissä kaltoinkohteluepäilyissä : Sosiaalityöntekijöiden kokemuksia rikostutkintaprosessista

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kaltoinkohdeltujen lasten edun ja suojelun toteutumisesta rikostutkintaprosessin aikana tilanteissa, joissa kaltoinkohtelijana on lapsen vanhempi. Tutkimusaineistoni koostuu lastensuojelun avohuollossa ja oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden haastatteluista. Tutkimuskysymykseni tarkastelee, millaisia lapsen edun ja suojelun määrittelyjä sosiaalityöntekijät tunnistavat kaltoinkohdeltujen lasten rikostutkintaprosessien aikana sekä miten lapsen etu ja suojelu heidän kokemustensa mukaan toteutuvat rikostutkinnan aikana. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten kaltoinkohdellun lapsen etu ja suojelu toteutuvat rikostutkintaprosessissa, jossa epäiltynä on lapsen oma vanhempi.

Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu lapsen kaltoinkohteluun, lapsen etuun ja suojeluun koskevan teoriaan ja tutkimukseen. Lisäksi tarkastelen aiheeseen liittyvää lainsäädäntöä, lastensuojelun ja rikostutkinnan prosesseja sekä niihin liittyvää viranomais- ja moniammatillista yhteistyötä. Keräsin aineiston viiden yksilöhaastattelun avulla kevään ja syksyn 2025 välisenä aikana käyttäen puolistrukturoitua haastattelumenetelmää. Tutkimukseni on laadullinen ja analyysimenetelmänä käytän sisällönanalyysia. Analyysi pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja kokemusnäkökulmaan.

Tulosten perusteella kaltoinkohdellun lapsen edun ja suojelun määrittely näyttäytyi sosiaalityöntekijöille merkittävänä ammatillisena haasteena. Lapsen edun käsitteellistäminen koettiin suojelua vaikeammaksi, sillä se rakentui useista samanaikaisista ja osin ristiriitaisista tekijöistä, jotka edellyttivät tapauskohtaista harkintaa ja eri toimijoiden roolien punnintaa. Suojelu hahmottui konkreettisempana ja institutionaalisesti selkeämmin jäsentyneenä toimintana. Haasteita loivat lisäksi viranomaisten väliset tulkintaerot, puutteellinen tiedonkulku sekä rikostutkintaprosessin rakenteelliset jännitteet, jotka vaikeuttivat lapsen edun johdonmukaista toteutumista.

Tutkielman tulokset osoittavat, että kaltoinkohdellun lapsen edun ja suojelun toteutumisessa rikostutkintaprosessin aikana on edelleen merkittäviä kehittämistarpeita. Barnahus-malli näyttäytyi sosiaalityöntekijöiden arvioissa keskeisenä ja toimivana lapsiystävällisenä työskentelyrakenteena, erityisesti lasten kuulemisen, moniammatillisen yhteistyön ja psykososiaalisen tuen näkökulmasta. Samalla tulokset toivat esiin rakenteellisia haasteita, kuten pitkät rikostutkintaprosessit sekä tuen puutteet tilanteissa, joissa lapsi palaa kotiin kuulemisen jälkeen ilman systemaattista jatkotukea. Nämä tekijät herättävät huolta lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin turvaamisesta prosessin kriittisissä vaiheissa. Haastattelutilanteet arvioitiin kuitenkin pääosin lapsen edun mukaisiksi, ammattitaitoisesti toteutetuiksi ja lapsen yksilölliset tarpeet huomioiviksi.

Jatkotutkimus on välttämätöntä, sillä lapsen edun ja suojelun toteutumista rikostutkintaprosessissa on tutkittu toistaiseksi vähän, erityisesti sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Tarvitaan systemaattista ja empiiristä tietoa siitä, miten kaltoinkohdellun lapsen etu toteutuu prosessin eri vaiheissa sekä millaiset institutionaaliset, rakenteelliset ja menetelmälliset tekijät siihen vaikuttavat. Erityisen tärkeää on selvittää, miten lainsäädäntö toimii käytännössä ja millaisia vaikutuksia sen muutoksilla on viranomaistoimintaan, prosessien kestoon ja lapsen asemaan. Lisäksi on tutkittava, millä käytännön keinoilla lapsen etu voidaan turvata johdonmukaisesti koko rikostutkinnan ajan. Huomiota tulisi kiinnittää lapsikeskeisten työmallien, kuten Barnahus-mallin, systemaattiseen soveltamiseen sekä niiden edellyttämiin organisatorisiin, lainsäädännöllisiin ja resurssitekijöihin. Samalla on tärkeää kehittää tapoja arvioida näiden toimintamallien vaikutuksia lapsen hyvinvointiin ja prosessien laatuun.