Automaattinen päätöksenteko ja yksilön oikeusturva ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisukäytännössä

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan automaattista päätöksentekoa Suomen julkishallinnossa yksilön oikeusturvan näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida, miten ylimmät laillisuusvalvojat ovat arvioineet oikeusturvan toteutumista tilanteissa, joissa päätös syntyy viranomaisten tietojärjestelmässä ilman tapauskohtaista inhimillistä harkintaa ja joilla on yksilöön kohdistuvia oikeusvaikutuksia. Tutkimusta ohjaa pääkysymys siitä, miten laillisuusvalvojat ovat arvioineet yksilön oikeusturvan toteutumista automaattisessa päätöksenteossa, ja sitä täsmennetään tarkastelemalla ratkaisuissa korostettuja oikeusturvan elementtejä, tunnistettuja puutteita sekä ratkaisukäytännöstä johdettavia kehittämistarpeita. Tutkielma on lainopillinen ja sitä täydennetään laillisuusvalvontaratkaisujen laadullisella teemoittaisella teksti- ja sisällönanalyysillä. Normatiivinen viitekehys rakentuu erityisesti hallintolain 8 b luvusta ja tiedonhallintalain 6 a luvusta sekä niiden suhteesta perusoikeuskehykseen ja tietosuoja-asetuksen 22 artiklan vaatimuksiin. Aineisto koostuu neljästä Verohallintoa ja Kansaneläkelaitosta koskevasta ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisusta, jotka sijoittuvat ajallisesti sekä ennen hallintolain 8 b luvun voimaantuloa että sen jälkeen. Tulosten perusteella ratkaisukäytäntö jäsentää automaattisen päätöksenteon hyväksyttävyyttä erityisesti selkeän toimivaltaperustan ja ennakollisen menettelykehyksen, harkinnan rajaamisen ja valikoinnin perusteiden läpinäkyvyyden, automaation tunnistettavuuden ja informoinnin, tosiasiallisesti toimivien suojatoimien sekä vastuun kohdentumisen kautta. Johtopäätöksissä korostuu tarve selkeyttää automaation luokittelua ja informointia, rakentaa oikaisu- ja kontrollimekanismit prosessitasolla toimiviksi sekä kytkeä riskienhallinta, vaikutustenarvioinnit, valvonta ja vastuun dokumentointi automaation käyttöönottoon ja ylläpitoon.