Natal Dispersal and Habitat Selection of the White-tailed Eagle – Causes and Consequences of First Breeding Site Choice

Abstract

Natal dispersal refers to the movement of an individual from its birth site to its first breeding site. The choice of a breeding habitat is critical for fitness, and the consequences can be lifelong if the species exhibits high fidelity to breeding sites. However, individuals selecting their first breeding site have no experience with the fitness prospects of different habitats and must, therefore, base their decision on other cues. Whether these cues are reliably linked to reproductive success in those habitats remains unclear.

In this thesis, I investigated natal dispersal and habitat selection of the white tailed eagle (Haliaeetus albicilla), a long-lived raptor with high breeding-site fidelity. Using a dataset of genetically and visually identified breeding individuals with known natal sites, I studied whether population density and habitat imprinting affect the settlement of white-tailed eagles, and whether these factors are associated with subsequent breeding success. I show that white-tailed eagles use conspecific density and natal habitat similarity as cues when choosing their breeding site. Eagles born in high-density areas tend to settle in lower-density areas in comparison, but dispersed over shorter distances. Breeding success was higher when the local breeder density was lower. White-tailed eagles also prefer their natal habitat type when choosing a breeding habitat, but this is not associated with improved breeding success. Since there were no effects of settling in natal-like habitats, this is likely a neutral behavioural pattern, or the benefits are gained in other ways. The habitat type seems to play a greater direct role in reproductive performance, since breeding success was higher in territories with a smaller proportion of water. I also found that older individuals seem to be more successful breeders than young ones.

The results shed light on the relationships between habitat selection mechanisms and the fitness prospects of chosen breeding habitats. Understanding these relationships is particularly important for long-lived species with high breeding site fidelity, such as large raptors. Many raptor populations are still recovering from past population declines or being reintroduced to their former range. Knowledge of the factors influencing movement and settlement can improve the success of reintroduction programmes and aid in predicting population growth and range expansion.

<b>Merikotkien synnyindispersaali ja elinympäristön valinta – Ensimmäisen pesimäpaikan valinnan syyt ja seuraukset</b>

Synnyindispersaali tarkoittaa yksilön siirtymistä syntymäpaikaltaan ensimmäiselle lisääntymispaikalle. Kelpoisuuden kannalta on olennaista, millaisen elinympäristön yksilö valitsee lisääntymiseen. Jos laji on lisääntymispaikkauskollinen, ensimmäisen paikan valinnalla voivat olla elinikäiset seuraukset. Ensimmäistä lisääntymispaikkaa valitessa yksilöillä ei vielä ole kokemusta eri elinympäristöjen kelpoisuusnäkymistä, vaan valinnan on perustuttava vihjeisiin, kuten samanlaisuuteen synnyinympäristön kanssa tai lajitovereiden läsnäoloon. On kuitenkin epäselvää, ennustavatko vihjeet lisääntymismenestystä valituissa ympäristöissä.

Tutkin väitöskirjassani, miten pesimäpopulaation tiheys ja habitaattileimautu minen vaikuttavat merikotkan (Haliaeetus albicilla) lisääntymispaikan valintaan ja ovatko ne yhteydessä myöhempään lisääntymismenestykseen. Tutkimus perustui aineistoon geneettisin ja visuaalisin menetelmin tunnistetuista yksilöistä, joiden synnyinpaikka tunnetaan. Pesimäpopulaation tiheys ja synnyin- ja pesimäympä ristön samankaltaisuus ovat yhteydessä merikotkien lisääntymispaikan valintaan. Kun synnyinalueen tiheys on korkea, kotkat asettuvat suhteessa harvemman tihey den alueille, mutta dispersoivat lyhyempiä matkoja. Lisääntymismenestys oli parem pi alueilla, joilla pesimäpopulaation tiheys oli alhaisempi. Merikotkat näyttäisivät suosivan synnyinympäristöään muistuttavia pesimäympäristöjä. Tämä ei kuitenkaan johda parempaan lisääntymismenestykseen. Kyseessä on siis todennäköisesti neutraali käyttäytymismalli tai hyödyt ilmenevät muilla tavoin. Elinympäristöllä näyttää olevan suurempi vaikutus lisääntymismenestykseen, joka oli parempi reviireillä, joilla vesialueen osuus oli pienempi. Lisäksi havaitsin, että vanhemmat yksilöt vaikuttavat olevan menestyksekkäämpiä lisääntyjiä kuin nuoret yksilöt.

Tulokseni selventävät elinympäristön valinnan mekanismien ja ympäristön kelpoisuusnäkymien välisiä yhteyksiä. Näiden tunteminen on tärkeää pitkäikäisten ja lisääntymispaikkauskollisten lajien, kuten suurten petolintujen, kohdalla. Monet petolintupopulaatiot toipuvat yhä menneistä populaatioromahduksista tai niitä ollaan palauttamassa alueille, joilta ne ovat hävinneet. Tieto liikkumiseen ja asettumiseen vaikuttavista tekijöistä auttaa parantamaan palautusistutusten onnistumista sekä ennustamaan populaatioiden ja levinneisyysalueiden laajenemista.