”Suomi on kuollut.” Kristian Smedsin Tuntematon sotilas -näytelmän ja sitä käsittelevän lehtikirjoittelun kansakuntapuheen ja kansalaisuskonnon analyysi
Kyyrö, Jere (2009-10-29T06:04:25Z)
”Suomi on kuollut.” Kristian Smedsin Tuntematon sotilas -näytelmän ja sitä käsittelevän lehtikirjoittelun kansakuntapuheen ja kansalaisuskonnon analyysi
(29.10.2009)
Turun yliopisto
avoin
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
28.11.2007 sai ensi-iltansa Kristian Smedsin Kansallisteatterille tekemä teatterisovitus Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Erityisesti näytelmän loppukohtaus, jossa taustakankaalle heijastettujen tunnettujen suomalaisten vaikuttajien kasvoille ilmestyi luodinreikiä ja laulettiin Suomen olevan kuollut, herätti keskustelua mediassa. Tässä työssä tarkastelun kohteena ovat itse näytelmän lisäksi kuuden suurimman sanomalehden (Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Aamulehti, Iltalehti, Turun Sanomat, ja Maaseudun Tulevaisuus) näytelmää käsittelevä kirjoittelu. Tarkastelu painottuu ajanjaksolle marraskuu 2007–toukokuu 2008, jolloin näytelmästä kirjoitettiin eniten.
Aineiston kautta tarkastellaan kansakunnan ylläpitoa diskurssiteoreettisesta viitekehyksestä käsin. Tutkimuksen toinen tavoite on tarkastella, millaisia kansalaisuskonnon muotoja näytelmästä ja lehtikirjoittelusta on löydettävissä. Tutkimuksen jäsennys perustuu reseptionäkökulmaan. Näytelmän luennassa kiinnitetään huomiota esteettisen koodin purkuun metaforan ja metonymian käsitteiden avulla, näytelmän merkityspotentiaaleihin sekä sanomalehtien tarkastelussa reseptiossa aktuaalistuviin diskursseihin.
Näytelmässä sota toimii suomalaisen nyky-yhteiskunnan affektiivisena metaforana. Sotimiseen osallistuminen näyttäytyy yhteiskunnan jäsenyyden eli kansalaisuuden edellytyksenä, toisaalta juuri osallistuminen aiheuttaa näytelmän lopussa Suomen kuolemisen.
Lehtikirjoittelun perusteella on konstruoitu kaksi diskurssia, yhtenäisen Suomen diskurssi (YSD), jossa yhteiskunnallisten epäkohtien kuvaaminen näyttäytyy epäkohtien lietsontana ja monen Suomen diskurssi (MSD), josta käsin epäkohdista puhuminen näyttäytyy yhteiselon edellytyksenä. YSD:n logiikka onkin assimiloiva ja ulossulkeva, kun MSD:n on integroiva ja neuvotteleva.
Väinö Linnan Tuntematon sotilas voidaan nähdä pyhänä kansalaisuskonnollisena symbolina, jonka merkityksistä käytävä kamppailu on myyttistä kamppailua. Kansalaisuskonnolla on kaksi ulottuvuutta, papillinen ja profeetallinen, mutta se näyttäytyy myös erilaisena riippuen kiinnittyykö se YSD:iin vai MSD:iin.
Aineiston kautta tarkastellaan kansakunnan ylläpitoa diskurssiteoreettisesta viitekehyksestä käsin. Tutkimuksen toinen tavoite on tarkastella, millaisia kansalaisuskonnon muotoja näytelmästä ja lehtikirjoittelusta on löydettävissä. Tutkimuksen jäsennys perustuu reseptionäkökulmaan. Näytelmän luennassa kiinnitetään huomiota esteettisen koodin purkuun metaforan ja metonymian käsitteiden avulla, näytelmän merkityspotentiaaleihin sekä sanomalehtien tarkastelussa reseptiossa aktuaalistuviin diskursseihin.
Näytelmässä sota toimii suomalaisen nyky-yhteiskunnan affektiivisena metaforana. Sotimiseen osallistuminen näyttäytyy yhteiskunnan jäsenyyden eli kansalaisuuden edellytyksenä, toisaalta juuri osallistuminen aiheuttaa näytelmän lopussa Suomen kuolemisen.
Lehtikirjoittelun perusteella on konstruoitu kaksi diskurssia, yhtenäisen Suomen diskurssi (YSD), jossa yhteiskunnallisten epäkohtien kuvaaminen näyttäytyy epäkohtien lietsontana ja monen Suomen diskurssi (MSD), josta käsin epäkohdista puhuminen näyttäytyy yhteiselon edellytyksenä. YSD:n logiikka onkin assimiloiva ja ulossulkeva, kun MSD:n on integroiva ja neuvotteleva.
Väinö Linnan Tuntematon sotilas voidaan nähdä pyhänä kansalaisuskonnollisena symbolina, jonka merkityksistä käytävä kamppailu on myyttistä kamppailua. Kansalaisuskonnolla on kaksi ulottuvuutta, papillinen ja profeetallinen, mutta se näyttäytyy myös erilaisena riippuen kiinnittyykö se YSD:iin vai MSD:iin.