Työhyvinvointi, työuupumus ja työn imu luokanopettajan työssä

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin luokanopettajien tämänhetkisen työhyvinvoinnin tilaa. Lisäksi tarkasteltiin, millaisessa yhteydessä työympäristötekijät ja stressinhallintakeinot olivat työuupumukseen ja työn imuun sekä millaista työhyvinvointia työuupumus ja työn imu osoittivat ja välittivät luokanopettajan työssä. Tutkimuksen perusjoukkona olivat Suomen perusopetuksen luokkien 1–6 luokanopettajat, joista satunnaisotannalla tutkimusjoukoksi muodostui 111 opettajaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin internetissä vastattavalla kyselylomakkeella vuoden 2006 loka- ja marraskuussa. Aineistoa analysoitiin käyttäen tilastollisia analysointimenetelmiä, ja aineiston kuvaamiseen käytettiin tilastollisia tunnuslukuja.

Tutkimuksen mukaan suurin osa opettajista piti työtään haastavana, viihtyi työssään hyvin ja piti työkykyään korkeana. Kuitenkin kolmannes opettajista olisi ollut valmis vaihtamaan toiselle ammattialalle tai toiseen kouluun töihin. Työn yksittäisistä stressitekijöistä kiire, melu, opetuksen valmistelu ja oppilaiden yksilöllisen käsittelyn korostaminen aiheuttivat opettajille eniten stressiä. Stressi ilmeni useimmiten fysiologisina oireina, kuten selkäsärkynä, päänsärkynä ja unihäiriöinä, mutta kaikkiaan opettajat ilmoittivat kokevansa työstressiä aiempiin tutkimuksiin verrattuna vähän. Myös työuupumusta opettajilla ilmeni keskimääräisesti vähän. Työuupumusoireista yleisin oli uupumusasteinen väsymys, josta 49 % opettajista kärsi vähintäänkin jonkin verran. Työn imua opettajat kokivat puolestaan keskimäärin runsaasti. Työn imun ulottuvuuksista eniten koettiin omistautumista, jota esiintyi runsaana 80 %:lla opettajista. Yksilötason stressinhallintakeinoista opettajat käyttivät eniten tehtäväsuuntautuneita hallintakeinoja, ja työyhteisöstä saatavan sosiaalisen tuen määrän opettajat arvioivat keskimääräisesti korkeaksi. Työympäristötekijät olivat keskeisesti yhteydessä työuupumukseen ja työn imuun niin, että työn vaatimukset, työstressi ja yksittäisten työstressitekijöiden määrä olivat yhteydessä työuupumukseen, kun taas opettajan kokemat hallintamahdollisuudet työssään olivat yhteydessä työn imuun. Työhyvinvointia osoittavina muuttujina työuupumus ja työn imu olivat käänteisessä yhteydessä keskenään, minkä lisäksi työuupumus oli yhteydessä lisääntyneeseen psykosomaattiseen oireiluun. Työhyvinvointia välittävinä tekijöinä ne olivat yhteydessä – työuupumus heikkoon ja työn imu korkeaan – työkykyyn ja työviihtyvyyteen.

Johtopäätöksenä tutkimuksen perusteella voitiin todeta, että työn vaatimukset ja työntekijän hallintamahdollisuudet olisi tärkeää huomioida työpaikalla. Tällöin voitaisiin pyrkiä suojaamaan työntekijöitä liiallisilta vaatimuksilta ja stressitekijöiltä sekä vahvistamaan työntekijän hallintamahdollisuuksia. Samalla voitaisiin ehkäistä työntekijän työuupumusta ja kohentaa työn imua, mikä olisi tärkeää siksi, että työuupumuksen ja työn imun havaittiin sekä osoittavan että välittävän hyvinvointia työssä.