Oma rekrytointi, ulkoistaminen vai molemmat? Tutkimus yritysten rekrytointiprosesseista sekä prosessin osien ulkoistamisesta
Laurila, Jenni (2013-04-03)
Oma rekrytointi, ulkoistaminen vai molemmat? Tutkimus yritysten rekrytointiprosesseista sekä prosessin osien ulkoistamisesta
Laurila, Jenni
(03.04.2013)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Jokainen yritys tarvitsee menestyäkseen osaavaa henkilökuntaa. Parhaiden osaajien houkutteleminen, palkkaaminen sekä pitäminen yrityksessä ovatkin tärkeimpiä rekrytoinnin tehtävistä. Rekrytointiprosessiensa avulla yritykset määrittelevät, mitä rekrytointiin sisällytetään ja mitä tavoitteita rekrytoinnilla pyritään saavuttamaan. Tyypillisesti rekrytointiprosessit muodostuvat henkilöstötarpeen arvioinnista, hakumenettelyn ja -kanavan valinnasta, hakijoiden vertailusta sekä päätöksenteosta ja lopullisesta työntekijän valinnasta. Kilpailu osaavasta työvoimasta on kovaa ja nykyisin yhä useampi yritys pyrkiikin vastaamaan lisääntyneeseen kilpailuun ulkoistamalla osan rekrytointiprosessistaan. Ulkoistaminen antaa mahdollisuuden joustavampaan ja monipuolisempaan rekrytointiprosessiin, osaamispääoman lisäämiseen sekä esimerkiksi kustannussäästöihin. Toisaalta epäonnistunut ulkoistaminen johtaa epäonnistuneisiin rekrytointeihin. Miksi siis jotkut yritykset päätyvät ulkoistamiseen, kun taas toiset yritykset haluavat hoitaa rekrytointinsa täysin omin voimavaroin ja miten jotkut yritykset pystyvät tehokkaasti yhdistämään oman ja ulkoistetun rekrytoinnin?
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää kohdeyritysten rekrytointiprosesseja ja pyrkiä selvittämään miksi ja miten yritykset yhdistävät oman ja ulkoistetun rekrytoinnin, mitä osia ulkoistetaan ja mitkä pidetään yrityksen sisällä. Tutkimusongelmaa lähestyttiin laadullisin menetelmin haastattelemalla kohdeyritysten henkilöstöosaston tai rekrytoinnin ammattilaisia. Tutkimuksessa pyritään tarkastelemaan suhteellisen pientä määrää tapauksia mahdollisimman perusteellisesti. Puolistrukturoiduilla haastatteluilla kerättyä aineistoa analysoitiin pääosin teemoittelun avulla.
Tutkimusaineistoa analysoimalla saatiin selville, että eri yritysten rekrytointiprosessit olivat hyvin erilaisia. Kohdeorganisaatioiden rekrytointiprosessit voitiin jakaa kahteen ryhmään: pienten yritysten tilanne sidonnaisiin ja epävirallisiin rekrytointiprosesseihin sekä suurempien yritysten virallisiin ja tarkasti määriteltyihin prosesseihin. Rekrytoinnin virallisuus tai epävirallisuus näytti vaikuttavan myös siihen, mitä osia rekrytoinnista ulkoistettiin. Virallisesti rekrytointiprosessinsa määrittelevät yritykset päätyivät usein ulkoistamaan pieniä erillisiä osia prosesseistaan, kun taas epävirallista tapaa käyttävät kokivat toimivammaksi ulkoistaa suurempia kokonaisuuksia.
Vaikka yritysten välillä oli eroja, löydettiin aineistosta myös samankaltaisuuksia. Rekrytointiprosessien alkuvaiheet koettiin tärkeäksi toteuttaa yrityksen omin voimavaroin. Myös lopullinen päätöksenteko sekä rekrytoinnin lopetus toteutettiin yrityksissä pääosin sisäisesti. Sitä vastoin sopiviksi ulkoistamisen kohteiksi koettiin työvoima, verkostot sekä manuaalinen hakemusten käsittely. Lisäksi ulkoistamisella haettiin apua päätöksenteon tukemiseen. Kahden eri rekrytointitavan yhdistelmällä rekrytointiprosessista pyrittiin tekemään mahdollisimman tehokas tukemalla niitä osia, joita ei itse osattu tai pystytty hoitamaan.