Työntekijöiden työarvojen diskursiivinen rakentuminen
Uotila, Mari (2013-04-24)
Työntekijöiden työarvojen diskursiivinen rakentuminen
Uotila, Mari
(24.04.2013)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten työntekijät määrittävät arvojaan suhteessa työhön. Erityisesti keskitytään siihen, millaisten arvojen kautta työntekijät jäsentävät työtään ja millaisia arvojännitteitä työntekijöiden puheessaan käyttämät kilpailevat diskurssit synnyttävät. Tutkimuksen taustalla on pitkään jatkunut julkinen keskustelu työelämän laadun huonontumisesta. Tähän liittyen tutkielman teorialuvussa tarkastellaan työelämässä tapahtuneita muutoksia ja erilaisia työelämään liittyviä tutkimuksia. Lisäksi teoriaosuudessa käsitellään arvojen tutkimista ja määritellään arvon ja työarvon käsitteet.
Tutkimuksen tieteenfilosofinen lähtökohta on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todelli-suus rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyy-sia, sillä tavoitteena on selvittää, millaista sosiaalista todellisuutta työntekijät puheissaan rakentavat ja miten he sen tekevät. Tutkimusaineistona käytetään palvelusektorilla asiakaspalvelutehtävissä työskentelevien työntekijöiden haastatteluja.
Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että haastatellut työntekijät pitävät työssään tärkeinä seuraavia arvoja: arvostuksen kokemus, osallistujuus, järjestäytyneisyys ja oikeudenmukaisuus. Aineistosta muodostetaan myös arvojänniteparit, jotka syntyvät eri toimijoiden ristiriitaisista ta-voitteista ja niiden taustalla olevista erilaisista arvoista. Tällaisia pareja ovat inhimillisyys ja esi-neellisyys, aktiivinen toimijuus ja alistuminen, samastuminen ja vastakkaisuus sekä muutoshakui-suus ja vakiintuneisuus.
Haastateltavien tavasta puhua itsestään työntekijöinä käy ilmi, että on olemassa ristiriita sen välillä, miten työntekijät näkevät itsensä ja miten he kokevat työnantajan näkevän heidät. Työntekijöille on tärkeää, että työnantaja arvostaa ja kohtelee heitä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti ja että heillä on mahdollisuus vaikuttaa työhönsä ja osallistua siihen liittyvään päätöksentekoon sekä saada tukea muilta työntekijöiltä ja ammattiliitolta. Työntekijöillä on tarve tulla nähdyksi ihmisinä, jotka voivat aktiivisesti toimia ja vaikuttaa asioihin. He eivät kuitenkaan pysty toteuttamaan näitä tavoitteitaan, sillä he kokevat, että erilaiset rakenteelliset tekijät rajoittavat sitä.