Ikkuna Länteen : Virolaisten muistikuvia rautaesiripun takaa tulleista suomalaisturisteista vuosina 1965-1991
Ladataan...
2.05 MB
suljettu
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee Tallinnan ja Helsingin välille uudelleen avatun laivalinjan ja turismin vaikutuksia
Neuvosto-Virossa vuosina 1965–1991. Lähestyn aihetta tarkastelemalla virolaisten muistikuvia
rautaesiripun takaa tulleista suomalaisista laivaturisteista. Lähdeaineisto pohjautuu vuosina 2004–
2009 Viron Kirjallisuusmuseon ja Suomi-Instituutin sekä Postimees-lehden kilpakeruu vastauksiin.
Muistitieto on sopivaa tutkittaessa yksilöiden kokemuksia, arjen ilmiöitä ja tapahtumien merkityksiä.
Aineisto on käyty läpi lähiluvun menetelmällä. Useaan kertaan lukemalla voidaan tavoittaa tiedostava
lukeminen. Lisäaineistona on kulttuurituotoksia, kuten virolaisia lehtiartikkeleita sekä
dokumenttifilmejä.
Kylmän sodan aikana eri talousjärjestelmiin ja blokkeihin kuuluvien maiden kilpailu ulottui myös
turismiin. Laivalinjan avaaminen lännestä suljettuun maahan nähtiin Neuvostoliitossa ideologisesti
vaarallisena, mutta myös mahdollisuutena herättää myönteistä suhtautumista sosialismiin. Neuvosto Viroa kutsuttiin korkeamman elintason takia muissa liittovaltioissa ”meidän länneksemme”, ja
soveltui tämän johdosta näytteeksi hyvästä sosialismista. Suomella oli poikkeuksellinen asema
Neuvostoliittoon nähden ja sopi näytteeksi kuinka eri järjestelmistä olevien ihmisten kanssakäyminen
edistää ystävyyttä ja rauhaa. Todellisuudessa valtion turvallisuuspoliisi vahti tarkasti paikallisten ja
turistien kohtaamisia ja pyrki pitämään heidät erillään toisistaan. Turismin kautta saatava ulkomainen
valuutta näyttää olleen painavin tekijä laivalinjan avaamiseen.
Laivalinjan avaaminen kasvatti majoitustilojen tarvetta. Tallinnan suurhotellin Virun rakentaminen
annettiin suomalaisille. Hotelli suunniteltiin soft power aseeksi, jonka tuli viestittää Neuvostoliiton
edistyksellisyyttä. Viru-hotellin ympäristöstä muodostui kaupungin uusi keskus, erityinen Idän ja
Lännen kohtauspiste. Laivaturismin myötä syntyi uusi yrittäjäluokka – Virun diilerit, jotka ostivat
suomalaisilta vaatteita ja tavaraa sekä vaihtoivat heidän kanssaan valuuttaa. Diilerit myivät tavarat
kaupunkilaisille eteenpäin. Tutkimuksessa on mukana uusmaterialistinen ajatus siitä, kuinka esineet,
rakennukset ja kulkuvälineet taustoittavat ihmisten arkea ja elinympäristöä sekä mahdollistavat heidän
kanssakäymistään. Aineistosta tulee esille länsimaisten tavaroiden erikoismerkitys neuvostoajalla.
Tallinna-Helsinki laivalinja toimi kanavana, jonka kautta tavaroiden lisäksi myös tieto kulki
rautaesiripun läpi molempiin suuntiin. Muistelijoiden teksteissä laivalinja kuvaillaan ikkunana
Länteen.
Etenkin 1980-luvulla vodkaturismi aiheutti ongelmia, mutta suuremmaksi ongelmaksi virallinen taho
näki suomalaisten muodostaman vaaran ideologialle. Valtion turvallisuuspoliisi ja puolue kävivät
taistelua Suomesta tulevaa vaikutusta vastaan koko tutkielmassa olevan ajan. Keruuvastauksissa
korostuu virolaisten kiitollisuus ihmiseltä ihmiselle annetusta aineellisesta ja henkisestä tuesta sekä
muodostuneista ystävyyssuhteista. Tallinna-Helsinki- laivalinjalla ja suomalaisturistien mukana
tulleilla vaikutteilla näyttää olleen myös yhteiskunnallinen vaikutus.