Oireesta Diagnoosiksi : Asiantuntijoiden tieto väsymysoireyhtymästä 2000-luvulla käsiteanalyysin valossa
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan kroonista väsymysoireyhtymää (ME/CFS) suomalaisessa lääketieteellisessä keskustelussa 2000-luvulla käsitehistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida väsymysoireyhtymän jäsentämisessä käytettyjä käsitteellisiä ja diskursiivisia kehyksiä sekä niiden muutosta tarkastelujakson aikana. Aineisto koostuu Suomen Lääkärilehdessä ja Duodecim-lehdessä julkaistuista artikkeleista, jotka edustavat keskeisiä suomalaisia lääketieteellisen keskustelun foorumeita.
Tutkimus yhdistää käsitehistoriallisen ja diskurssianalyyttisen lähestymistavan.
Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Reinhart Koselleckin käsitehistoriaa, Quentin Skinnerin kielellisten tekojen teoriaa sekä Charles Rosenbergin näkemystä diagnooseista institutionaalisina kategorioina. Näiden avulla tarkastellaan, miten väsymysoireyhtymä rakentuu lääketieteellisessä tiedossa ja käytännöissä.
Historiallisesti väsymysoireita on selitetty useiden eri käsitteiden, kuten neurastenian, neuroosien ja psykosomatiikan avulla. Nämä selitysmallit ovat jättäneet jälkensä nykykäsityksiin. Analyysin perusteella suomalaisessa lääketieteellisessä keskustelussa voidaan erottaa neljä keskeistä tulkintakehystä: biolääketieteellinen, biopsykososiaalinen, toiminnallinen ja institutionaalinen. Tarkastelujaksolla painopiste siirtyy biolääketieteellisestä etiologian etsimisestä kohti oireiden kliinistä hallintaa ja hoitokäytäntöjen järjestämistä.
Väsymysoireyhtymä ei vakiinnu selkeärajaiseksi sairausentiteetiksi, vaan sen merkitys muotoutuu näiden kehysten välisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että väsymysoireyhtymän määrittely toimii esimerkkinä lääketieteellisestä käsitteestä, joka tehtävä ei ole pelkästään kuvata biologista todellisuutta, vaan myös jäsentää epävarmuutta ja ohjata kliinistä toimintaa. Näin diagnoosi toimii ensisijaisesti käytännöllisenä välineenä tilanteessa, jossa sairauden syy on epäselvä.
This thesis examines Chronic Fatigue Syndrome (ME/CFS) within Finnish medical discourse in the 21st century from the perspective of conceptual history. The aim of the research is to analyze the conceptual and discursive frameworks used to structure fatigue syndrome, as well as their transformations during the period under review. The research material consists of articles published in Suomen Lääkärilehti (The Finnish Medical Journal) and Duodecim, which represent the primary forums for medical discussion in Finland.
The study combines approaches from conceptual history and discourse analysis. The theoretical framework utilizes Reinhart Koselleck’s conceptual history, Quentin Skinner’s theory of linguistic acts, and Charles Rosenberg’s view of diagnoses as institutional categories. Through these lenses, the study examines how fatigue syndrome is constructed within medical knowledge and practices.
Historically, fatigue symptoms have been explained through various concepts such as neurasthenia, neuroses, and psychosomatics. These explanatory models have left their mark on contemporary understandings. Based on the analysis, four key interpretative frameworks can be identified in Finnish medical discourse: biomedical, biopsychosocial, functional, and institutional. During the period under study, the focus shifts from a biomedical search for etiology toward clinical symptom management and the organization of care practices.
Chronic Fatigue Syndrome does not stabilize into a clearly defined disease entity; instead, its meaning is shaped through the interaction between these frameworks. A central conclusion of the thesis is that the definition of fatigue syndrome serves as an example of a medical concept whose function is not merely to describe biological reality, but also to structure uncertainty and guide clinical action. Thus, the diagnosis functions primarily as a practical tool in situations where the cause of the illness remains unclear.